Kun aiemmat leikkaukset painottuivat sosiaaliturvaan, kohdistetaan ne ensi vuonna erityisesti sairaisiin. Orpon hallituksen leikkaukset eivät ole mikään neutraali, taloudellinen säästöpäätös, vaan poliittinen valinta, joka vahingoittaa suhteettomasti juuri yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia.
Metsäteollisuus ry yrittää ottaa "Työläisiltä luulot pois"
Metsäteollisuus ry:n ilmoitus työehtosopimustoiminnasta irtautumisesta johtaa palkkojen laskuun ja työntekijöiden etuuksien kaventumiseen, sanovat Suomen kommunistisen puolueen ay-ryhmän toimijat. Metsäteollisuus ry ilmoitti torstaina, että se siirtää neuvottelut työehdoista yritysten ja henkilöstön välillä käytäviksi. Metsäteollisuudella on Suomessa on yli 150 tehdasta.
– Metsäteollisuus näyttää nyt voimiaan työntekijäpuolta ja myös maan hallitusta kohtaan. Paikallisen sopimisen nimissä työnantajaleiri haluaa minimoida henkilöstökulut ja leikata työehdoista. Samalla halutaan luoda painetta politiikkaan, jotta elinkeinoelämän porvarien hyöty maksimoitaisiin poliittisilla päätöksillä, sanoo Jiri Mäntysalo SKP:n ay-ryhmästä.
– Nyt tarvitaan joukkovoiman käyttämistä pelkän asian toteamisen sijaan.
Mäntysalon mukaan vaarana voi olla, että myös muut isot työnantajaliitot, kuten Teknologiateollisuus, liittyvät "rintamaan" mukaan irtisanoutumalla TES-järjestelmästä.
– Ay-liikkeelle sopimusyhteiskunta on ollut lähes pyhä asia. Nyt tarvitaan joukkovoiman käyttämistä pelkän asian toteamisen sijaan. Esimerkiksi Paperiliitto ei ole viestinnässään tuominnut Metsäteollisuuden ratkaisua tai ottanut kantaa siitä, että paikallinen sopiminen on ollut aina mahdollista - työehtosopimusta paremmista työehdoista. TES-järjelmässä on kritisoitavaa mm. sen suhteen, että se on sitonut työväen etujen ajamisen luokkasopuun, mutta siirtymällä yrityskohtaisiin neuvotteluihin ei työntekijöiden ääni kuulu yhtään vahvempana, Mäntysalo jatkaa.
"Työläisiltä luulot pois"
– Näin saadaan palkat alas ja aletaan viedä työntekijöiltä lomia ja muita etuuksia, toteaa ykskantaan Heli Pohjanhovi SKP:n ay-ryhmästä.
– Kaiken kaikkiaan on pyrkimyksenä kilpailukyvyn ja tuottavuuden nimissä heikentää ammattiliittoja ja sitä kautta työntekijöiden toimeentuloa ja työhyvinvointia. Se on sitä niin sanottua joustoa, jota työnantajat hakevat paikallisella sopimisella. Työläisiltä luulot pois. Paikallinen sopiminen ei ole sopimista, vaan vahvempi sanelee ehdot heikommalle. Jos et hyväksy, niin tervemenoa kilometritehtaille, Pohjanhovi jatkaa.
– Yleislakko tai sarja lakkoja jotka katkaisevat ketjut vuorotellen eri kohdista olisi nyt paikallaan.
Myös Juha Haukan mielestä ilmoitus kuulostaa varsin huolestuttavalta.
– Työnantaja neuvottelee sopimuksista työnantajan ehdoilla ja kenen kanssa. Luulenpa, että paperiliittoa ei hyväksytä neuvottelupöytään kun mainitaan, että neuvotellaan henkilöstön kanssa, sanoo Haukka.
Ossi Kähmin mielestä ammattiliittojen yhteys työpaikoille on ensiarvoisen tärkeä.
– Yhteisesti asetetut valtakunnalliset tavoitteet on oltava neuvottelijan tiedossa ja liiton tuki varmistettava, toteaa Kähmi.
– Työehtosopimusjärjestelmän purkaminen on alkanut ja ay-liikkeen ja muun työväenliikkeen pitäisi nyt viimein tehdä asioille jotain jos niille meinaa jotain tehdä. Yleislakko tai sarja lakkoja jotka katkaisevat ketjut vuorotellen eri kohdista olisi nyt paikallaan, vaatii Jukka Ahokas.
SKP:n ay-ryhmä valmistelee parhaillaan kansainvälistä seminaaria työajan lyhentämisestä. Seminaarissa on yhteistyökumppanina muun muassa Euroopan vasemmistopuolue.
Kirjoittajan artikkelit
Vuoden 2023 heinäkuusta lähtien jokainen kuukausi oli ollut vähintään 1,5 celsiusastetta esiteollisen ajan tasoa korkeampi, ja maailman keskilämpötila oli viimeisten 12 kuukauden aikana 1,63 astetta lämpimämpi kuin teollisen ajan aikana. Olemme lähellä yhä vaarallisempia ilmastovaikutuksia.
Rauhanpuolustajien yleiskokous 8. kesäkuuta vaati Suomelta jämäkämpiä ja johdonmukaisempia tekoja Israelin toteuttaman kansanmurhan lopettamiseksi.
- ‹ edellinen
- 4 / 94
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.