Lakiesitys otti ison askeleen sairaalatoiminnan yksityistämisen suuntaan.
Metsien Suomi -kampanja harhaanjohtaa verovaroin
Metsäalan etujärjestöjen Metsien Suomi -kampanja on näkynyt viime aikoina muun muassa ulkomainoksissa, televisiossa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Suomalaisten metsien tilanteeseen perehtyneet ovat ihmetelleet kampanjan väitteitä maamme metsätalouden kestävyydestä ja suojelumetsien määrästä.
Valtio on tukenut Metsien Suomi -kampanjaa yhteensä noin 380 000 eurolla Maa- ja metsätalousministeriön, Metsähallituksen ja Suomen Metsäkeskuksen kautta.
Harhaanjohtaja väite Suomen suojelumetsien määrästä perustuu pitkälti tilastoilla kikkailuun.
– Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa, kerrotaan kampanjan aineistoissa ja sen uutisoinnissa.
Harhaanjohtaja väite Suomen suojelumetsien määrästä perustuu pitkälti tilastoilla kikkailuun. Kampanjan yksi päälauseista johtaa kohdettaan harhaan, kun koko tekstiin ja sen lähteisiin tutustuu tarkemmin. Lähteenä käytetyssä Forest Europen tilastossa on eri kategorioita suojelumetsille, joista vain tiukimmassa kategoriassa Suomessa katsotaan sijaitsevan puolet koko Euroopan suojelumetsistä. Kun mukaan lasketaan kaikki kategoriat, joissa metsätalous ei ole sallittua, jää Suomen osuus alle viidesosaan.
Suojeluala ei riittävä vieläkään
Kampanjatekstissä lukee myös ylistäen, että omista metsistämme on 12 prosenttia ”tiukasti suojeltua”.
– Mistä sitten johtuvat Punaisen kirjan uhanalaisuusluvut? Yli 800 metsälajia on suuressa vaarassa hävitä kokonaan Suomesta. Eikö 12 prosentin suojeluala riitä estämään metsäluontomme köyhtymistä, kysyy Saraleena Aarnitaival Meidän Metsämme -kansanliikeestä mielipidekirjoituksessaan.
– Tarkemmin katsottaessa huomataan, että prosenttiluvun takana on kirjaimellisesti paljon ilmaa: Pohjois-Suomen avaria, vähäpuustoisia ja vähälajisia kitumaita. Lisäksi suojelualaksi on laskettu muun muassa kaavoitusvarauksia, jatkaa Aarnitaival kirjoituksessaan.
Lisätietoja kampanjan harhaajohtavuudesta voit lukea myös Luonto-Liiton metsäryhmän kirjoituksesta.
Kirjoittajan artikkelit
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Maailma on syvän ympäristökriisin edessä. Perimmäiset syyt tälle ovat sidoksissa taloudellisen vallan ja riiston rakenteisiin.
- ‹ edellinen
- 4 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.