Mihin suuntaan Ukraina kehittyy?

Suomessa ja muuallakin maailmassa Ukrainan viime vuosien tapahtumat esitetään usein Venäjän laajentumispyrkimysten seurauksiksi. Näitä ja monia muitakin virheitä oiotaan äskettäin Vastapainon kustantamana suomeksi ilmestyneessä Richard Sakwan kirjassa Taistelu Ukrainasta.

Richard Sakwa on englantilaisen Kentin yliopiston Venäjän ja Euroopan politiikan tutkimuksen professori. Hän on ollut 1980-luvulla Moskovassa vuoden tutkijana ja kaksi vuotta töissä Mir-kustantamossa ja osaa hyvin venäjää.

Monikansallinen Ukraina

Vaikka kirja keskittyykin pääasiassa 2000-luvun tapahtumiin, muistutetaan siinä Ukrainan monimutkaisesta historiasta. Esimerkiksi Ukrainan rajat ovat muuttuneet moneen kertaan sen jälkeen, kun siitä tuli vuonna 1919 Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta. Vuonna 1939 Ukrainaan liitettiin Itä-Galitsia, vuonna 1940 Pohjois-Bukovina ja Etelä-Bessarabia, vuonna 1945 Taka-Karpatia ja vuonna 1954 Krim.

Sijaintinsa ja monien rajojen muutosten vuoksi Ukrainassa asuu monia eri kansallisuuksia. Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan maassa asuu noin 37,5 miljoonaa ukrainalaista ja 8,3 miljoonaa venäläistä. Lisäksi kymmenen kansallisuutta pääsee yli 100 000 rajan. Siinä joukossa on muun muassa tataareja, bulgaareja, unkarilaisia, romanialaisia, puolalaisia, armenialaisia ja kreikkalaisia. Lisäksi Venäjällä asuu noin 3 miljoonaa ukrainalaista. Tämän päälle tulee noin puoli miljoonaa viime vuosina Ukrainasta paennutta, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa Venäjältä.

Nato luo kriisejä

Tapahtumia seurataan yksityiskohtaisemmin 1990-luvun alusta, jolloin Neuvostoliitto lakkasi olemasta ja muun muassa Varsovan liitto purettiin.

Sakwa arvostelee Yhdysvaltoja ja muita Nato-maita Naton edelleen säilyttämisestä.

Sakwa arvostelee Yhdysvaltoja ja muita Nato-maita Naton edelleen säilyttämisestä, vaikka Varsovan liitto purettiin. Purevasti hän toteaakin, että nykyään Naton olemassa olon tuntuu oikeuttavan se, että sitä tarvitaan sen itsensä aiheuttamien turvallisuusuhkien hallintaan.

Tietämättömyyttä

Sakwan mielestä Ukrainan tilanteen perusongelma on se, että USA ja sitä seuraileva EU ei ymmärrä maan sisäistä tilannetta, vaan pitää kaikkea Venäjän syynä. Kun neuvotteluja ei suostuta käymään Donbassin aluetta hallinnoivien ukrainalaisten kanssa, ei ongelmille ole ratkaisun edellytyksiä.

Kirjassa osoitetaan monessa kohdassa miten USA:n ja EU:n päätökset ja toimenpiteet perustuvat virheellisiin tietoihin. Yhtenä vaikuttavana tekijänä on väärä tieto vuoden 2008 Georgian sodasta. Sakwan mukaan Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt uurastivat väsymättä sen eteen, että Georgian sodasta tehtäisiin varmasti väärät johtopäätökset. Venäjä esitettiin hyökkääjänä ja Saakašvilin johtaman Georgian ensin aloittamasta hyökkäyksestä Etelä-Ossetiaan ja siellä sopimusten perusteella olevien venäläisten rauhanturvaajien tappamisesta vaiettiin visusti. Väärien tietojen pohjalta konfliktista tehtiin vääriä tulkintoja, jotka johtivat suoraan Ukrainan kansainväliseen kriisiin.

Taustalla on myös monien päätöksentekijöiden vihamielinen suhtautuminen Venäjään ja Putiniin.

Myös Ukrainaa koskevat päätökset pohjautuvat usein vääriin tietoihin. Sakwan mukaan näyttää siltä, että oikeiden tiedustelutietojen sijasta päätökset perustuvat sosiaalisesta mediasta ja muista vastaavista lähteistä saatuihin ”tietoihin”.

Taustalla on myös monien päätöksentekijöiden periaatteessa vihamielinen suhtautuminen Venäjään ja Putiniin ja Venäjän näkeminen syyllisenä kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi Obaman ensimmäisellä kaudella USA:n sotaisena ulkoministerinä olleesta Hillary Clintonista Sakwa toteaa tämän olevan Venäjän suhteen erityisen tyly ja tietämätön. Hillaryn mukaan Putinilla ei ole sielua, koska tämä on aikoinaan ollut KGB:n työntekijä.

Natsien ihannointia

Yhtenä syynä Ukrainan sisäiseen kriisiin on sen nykyisen johdon äärioikeistolaisuus ja venäläisvastaisuus. Tämä näkyi jo Maidanin aukion mielenosoituksissa, jossa puhujalavan viereen asetettiin jättiläiskokoinen ukrainalaisen natsijohtajan Stepan Banderan muotokuva. Bandera on nykyisen hallinnon aikana muutenkin nostettu sankariksi. Esimerkiksi kaikki eri paikkakuntien Lenin-kadut on muutettu Bandera-kaduiksi ja vuonna 2010 presidentti Juštšenko myönsi vuonna 1959 kuolleelle Banderalle Ukrainan sankarin arvonimen.

Venäläisvastaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että vain ukraina on hyväksytty valtion viralliseksi kieleksi, vaikka noin 30 prosenttia ilmoitti väestönlaskennassa äidinkielekseen venäjän.

Mihin Ukraina on menossa?

Sakwan kirjassa käydään läpi yksityiskohtaisesti Ukrainan hallinnon muutokset 1990-luvulta lähtien. Yhtenä syynä vallanvaihdoksiin on ökyrikkaiden oligarkkien kamppailu vallasta. Suurimmat erimielisyydet aiheutuvat kuitenkin erilaisesta suhtautumisesta Ukrainan kehitykseen: pyritäänkö Ukrainasta tekemään USA:n ja EU:n väline Venäjän alistamiseen vai tehdäänkö Ukrainasta valtio, joka sisäisesti ottaa huomioon siellä asuvat eri kansallisuudet ja joka käy kauppaa ja tekee yhteistyötä sekä itään että länteen.

Lukukokemuksena kirja on vähän raskas, kun kirjoittaja käsittelee moneen kertaan samoja asioita vähän eri näkökulmista. Kirja kannattaa kuitenkin kahlata läpi, jotta itse kunkin käsitys Ukrainan tilanteesta tulisi perustumaan enemmän faktaan kuin fiktioon.

Richard Sakwa: Taistelu Ukrainasta. Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät. Suom. Tatu Henttonen. Vastapaino 2016. 464 sivua.