Moksis maaliskuu 2022

Kun asevarusteluun virtaa miljardeja, leikataan koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja ilmastotoimista – kenen turvallisuutta oikein puolustetaan? Tiedonantajan bloggaaja Hannu Ketoharju pohtii uusimmassa kirjoituksessaan, kuinka asevarustelun kiihtyminen Euroopassa – erityisesti Naton viiden prosentin BKT-tavoitteen varjolla – hyödyttää ase- ja energiayhtiöitä samalla kun työväenluokkaa kuritetaan leikkauksin. Manifesti saksalaisten sosialidemokraattien johdolla vaatii suunnanmuutosta: diplomatiaa, aseistariisuntaa ja resurssien ohjaamista yhteiseen hyvinvointiin. Kriittinen kysymys kuuluu: rakentuuko turvallisuus aseista vai oikeudenmukaisuudesta?

Mitä tapahtuu, kun hoitajat, opettajat ja matalapalkkaiset työläiset nousevat kapitalistisen järjestelmän marginaalista politiikan keskiöön? Chilessä vastataan nyt: kommunisti Jeannette Jara voitti vasemmiston esivaalit ja tavoittelee marraskuussa maan presidenttiyttä. Hänen kampanjansa ei nojaa suurpääoman lahjoituksiin, vaan työväenluokan vaatimuksiin – elämiseen riittävään palkkaan, julkiseen terveydenhuoltoon ja demokratiaan, ei diktaattorien perintöön. Kun vanhan vallan edustajat pyrkivät palauttamaan Pinochetin aikaisen järjestyksen, Jaran ehdokkuus on muistutus siitä, että historiaa ei tarvitse toistaa – sen voi myös murtaa. Tämä ei ole vain Chilen, vaan koko työväenliikkeen taistelun paikka.

Euroopan puolustusteollisuus kamppailee aseiden, raaka-aineiden, tuotantokapasiteetin ja teknologisen ylivoiman puutteessa samalla, kun konfliktien määrä maailmassa kasvaa. Suomi on nostettu mallimaaksi, jossa puolustusteknologia, tekoäly ja metaversumi yhdistyvät yhä tiiviimmin siviilielämään. Tämä muutos ei ole yksittäinen kehityskulku, vaan osa laajempaa rakennemuutosta, jossa turvallisuuslogiikka tunkeutuu osaksi jokapäiväistä elämäämme – koulutuksesta liikenteeseen ja energiainfrastruktuurista viestintään.