Nopeat raiteet lentokoneita tärkeämmät

09.10.2020 - 11:45
(updated: 14.10.2020 - 15:12)
Kemin rautatieasemalle pääsee Helsingistä neljässä tunnissa, jos rataosuus saadaan nopeat junat mahdollistavaan kuntoon. Kuva Wikipedia

Finnairin päätös lopettaa lennot Kemiin ja useille muille kentille on poikinut ehdotuksia kuntien tuesta lentoyhteyksien säilyttämisestä. Tällaisesta on esimerkkejä mm. Porista, jossa Porin ja Helsingin väliä lentävälle unkarilaiselle Budapest Aircraft Service lentoyhtiölle maksetaan porilaisten veronmaksajien rahoja noin 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Suomen kommunistisen puolueen Kemin kaupunkijärjestön mielestä verorahoilla tuetun lentoliikenteen sijasta olisi panostettava raideliikenteen kehittämiseen.

– Ympäristö kiittää ja samalla saadaan kipeästi kaivattuja työmahdollisuuksia.

– Näin säästyy kuntien rahaa tarpeellisempiin kohteisiin ja samalla saadaan siirrettyä matkustusta ympäristön kannalta paljon järkevämpään junaliikenteeseen, järjestö toteaa.

– Kun Helsingin ja Kemin välinen rata saadaan kokonaisuudessaan nopeat junat mahdollistavaan kuntoon, matka-aika keskustasta keskustaan on noin neljä tuntia. Lentomatka ottaa melkein saman verran, kun otetaan huomioon matkat kentille, turvatarkastukset ja muu varsinaisen lennon lisäksi tarvittava aika.

Euroopan Unionilta on tulossa takaisin osa Suomen sinne maksamista elvytysrahoista. SKP:n Kemin kaupunkijärjestö vaatii rahan käyttämistä erityisesti raideliikenteen kehittämiseen.

– Ympäristö kiittää ja samalla saadaan kipeästi kaivattuja työmahdollisuuksia, järjestö päättää kannanotossaan.

Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa!

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.