Oikeistohegemonian voitto

Vasemmiston kannalta vuoden 2018 presidentinvaalien asetelma alkoi näyttää huonolta jo viime vuonna, jolloin ehdokasasettelu takkuili sekä demareissa että vasemmistoliitossa.

– Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä haastamaan olisi tarvittu laajapohjaisen vasemmistolaisen ja edistyksellisten voimien yhteisrintaman ehdokas, jonka taakse olisi ollut mahdollista koota nykyiseen politiikkaan tyytymättömiä. Siihen ei tällä kertaa ollut lihaksia, pohtii Tiedonantajan päätoimittaja Marko Korvela.

Voimassa olevan vaalilainsäädännön puitteissa eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät voi suoraan asettaa presidenttiehdokasta. Eduskuntapuolueiden ulkopuolelta tulevan ehdokkaan on kerättävä valitsijayhdistyksen kautta 20000 allekirjoituksen kannatus, kuten keskustataustainen Paavo Väyrynen näissä vaaleissa teki. SKP on todennut, että urakka on puolueelle liian suuri eikä siihen ole toistaiseksi presidentinvaaleissa lähdetty.

Oikeistopuhuri on valtava

Presidentinvaalien äänestyskäyttäytymisestä ei voi välttämättä päätellä eri puolueiden kannatusta, mutta Korvelan mielestä tulos kertoo syvemmistä poliittisista virtauksista: Suomessa vallitsee tiukka oikeistohegemonia, josta Sauli Niinistön kannatus yli puoluerajojen kertoo karua kieltään.

– Nythän oikeistopuhuri on niin valtava, että vasemmistossakin opportunistisimmat voimat voivat tehdä sen johtopäätöksen, että on lähdettävä sitä peesaamaan. Euroopasta on ikäviä kokemuksia siitä, miten esimerkiksi sosialidemokraattinen liike voi muuttaa politiikkaansa maahanmuuttovastaisemmaksi ja sosiaalisovinismin suuntaan, koska pelkää menettävänsä ääniä populistiselle oikeistolle.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysestä yritettiin tehdä jonkinlaista protestiehdokasta, mutta jo keväällä 2017 nähty kuntavaalifarssi vei Väyrysen uskottavuuden. Tunnetut äärioikeistolaiset vaikuttajat ilmoittautuivat julkisesti Väyrysen tukijoiksi, mukaan luettuna Suomen kenties tunnetuin uusnatsi, turkulainen Olavi Mäenpää.

Väyrynen onnistui keräämään äänestäjiä niin oikealta kuin vasemmalta, mutta tulos jäi laihaksi.

– Väyrysen kunniaksi täytyy sanoa, että hän onnistui haastamaan istuvaa presidenttiä ja nostamaan muuten laimeaan vaalikeskusteluun tärkeitäkin teemoja muun muassa Natosta ja isäntämaasopimuksesta. Väyrynen valitettavasti valitsi opportunistisen linjan ja hyväksyi tukijajoukkoonsa rasistisia ja jopa fasistisia teemoja kannattavia tahoja. Väyrysellä olisi ollut paikka irtisanoutua tästä politiikasta, mutta sitä hän ei tehnyt, huomauttaa Korvela.

SKP puolueena linjasi, että tarvitaan presidenttiehdokas, joka suorasanaisesti tuomitsee rasismin ja fasismin.

Korvelan mielestä on huolestuttavaa, että perussuomalaisten Laura Huhtasaari sai kolmanneksi eniten ääniä.

– Tämä kertoo siitä, että tiukan oikeistolaiseen politiikkaan tukeutuva Perussuomalaiset ei ole poliittisesti mitenkään merkityksetön vastustaja, vaikka viime kesän puoluekokouksen sekoilujen jälkeen olisi niin voinut päätellä.

Kamppailuun syrjäytettyjen kanssa

Vasemmiston ehdokkaat Merja Kyllönen ja Tuula Haatainen saivat vaaleissa ennätyshuonon kannatuksen.

– Uskomatonta, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne nyt ylistää Niinistöä siitä, että Niinistö ”edustaa jatkuvuutta” ja SDP:n ulkopoliittista linjaa. Samoin Merja Kyllönen totesi, että Niinistö kannattaa samoja arvoja kuin hän. Käsittämätöntä puhetta niin sanottujen vasemmistolaisten suusta, ihmettelee Korvela.

Tiedonantajan päätoimittajan mielestä vaalien jälkeen pitää käydä perusteellista arviota siitä, miksi suomalaista poliittista keskustelua hallitsee niin vahva oikeistolainen hegemonia.

– Oleellinen kysymys on tämän hegemonian haastaminen. Se ei voi tapahtua istuvaa presidenttiä kehumalla tai rasistien ja fasistien näkemyksiä normalisoimalla. Konkreettiset kamppailut työläisten ja myös vähävaraisten, maahanmuuttajien ja muiden marginaaliin syrjäytettyjen kanssa ovat nyt avainasemassa. Vasemmiston uskottavuus rakennetaan taistelussa siellä missä on taistelun paikka, toteaa Korvela.