Oman tiensä kulkija
Ranskalaisen kirjailijan ja elokuvaohjaajan Marguerite Durasin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.
Juhlavuoden kunniaksi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI järjesti maaliskuussa yhteistyössä muutaman muun järjestön ja Aalto-yliopiston kanssa juhlasymposiumin, jossa käsiteltiin Durasin sekä kirjallista että elokuvallista tuotantoa ja merkitystä eri näkökulmista.
Yltiöpäinen persoona
Marguerite Durasia (1914-1996) pidetään yhtenä menneen vuosisadan merkittävimpänä ranskalaisena kirjailijana ja kulttuurivaikuttajana. Duras syntyi Ranskan Indokiinassa ja palasi teoksissaan usein lapsuusmaisemiensa eksotiikkaan.
Dosentti Sirkka Knuuttilan mukaan Durasin elämää ja taiteellista uraa määritti ennen muuta omapäisyys. Duras oli persoonana suorastaan yltiöpäinen. Hän ei julkisuudessa korjannut syntyneitä väärinkäsityksiä eikä selitellyt tekojaan.
Esimerkiksi Durasin menestysromaani Rakastaja (alkup. 1984, suom. 1985) kertoo alaikäisen ranskalaistytön ja tätä huomattavasti vanhemman aasialaisen miehen kielletyn rakkaustarinan. Indokiinaan sijoittuva tarina herätti tietysti heti epäilyjä, kuinka omaelämäkerrallinen kohuromaani oli. Duras ei tätä suostunut koskaan selventämään.
– Jo koulutyttönä Duras ei halunnut kulkea muiden valkoisten tyttöjen kanssa ja pyrki myös pukeutumisellaan erottautumaan muista. Myöhemmin Ranskassa Duras liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1944, mutta erosi 1950-luvun alkupuolella. Selvää oli, että Duras lähti myös kirjailijana ja elokuvaohjaajana aivan omille teilleen, sanoi Knuuttila.
Duras unohti kaikki vakiintuneet säännönmukaisuudet ja genret ja liikkui vaivattomasti eri tekstityypistä toiseen ja kirjallisuudesta elokuvan pariin.
Heikompien puolustaja
Duras kasvoi köyhässä perheessä ilman isää, äitinsä ja isoveljensä alituisen väkivallan uhan alaisena. Duras ymmärsi jo varhain Ranskan siirtomaissa pesivän rasismin ja Euroopan ylimielisyyden kääntöpuolen. Hän tunsi sympatiaa paikallisia asukkaita ja heidän elämäntapaansa kohtaan. Knuuttilan mukaan Duras poti huonoa omatuntoa siitä, että hän etuoikeutetun eurooppalaisen perimänsä vuoksi pystyi helposti lähtemään parempiin oloihin.
Muutettuaan 18-vuotiaana Eurooppaan nuori Duras kirjoitti aluksi Ranskan hallinnon alaisena siirtomaapropagandaa, mutta toisen maailmansodan rankat kokemukset muuttivat hänen tietoisuuttaan. Hänestä tuli heikompien puolustaja, jonka asennetta kuvaa sekä-että-dynamiikka.
Duras kuvasi elokuvissaan muun muassa eurooppalaisten siirtomaa-asenteita sekä naisen seksuaalisuutta. Hänen myötätuntonsa kohdistui syrjäytettyihin, ja erityisen aseman saivat holokaustista selviytyneet juutalaiset.
Duras loi omaa ilmaisua, jossa etäännyttäminen, toisto, rytmitys ja toisiinsa riippumaton äänimaailma vaativat katsojalta paneutumista. Lineaarinen järjenkäyttö ei riitä.
Jatkuva etsintä johti ylilyönteihin
Duras pyrki aina etsimään asioiden kääntöpuolta. Hänen elämäänsä leimasi jatkuva etsintä, mikä johti usein ylilyönteihin.
Durasia on arvioitu, että taiteilijana hän osoitti poikkeuksellista lahjakkuutta ja innovatiivisuutta. Duras ei tunnustanut mitään sosiaalisia tai poliittisia rajoja. Henkilönä Duras nähtiin määräilevänä ja itseään ihailevana megalomaanina, jota ranskalaisen kulttuurin eliitti vierasti etenkin loppuaikoina 1990-luvulla.
Knuuttilan mielestä on selvää, että Durasin avoin seksuaalisuus ja alkoholismi mursivat omalta osaltaan aikakauden tabuja.
– Tärkeämpää on, että Durasin tyyli jätti kirjallisuuteen ja elokuvaan pysyviä merkkejä, jotka vaikuttavat nuoremmissa tekijöissä – halusivatpa he sitä tai eivät.
Knuuttila arvelee, että nykypäivänä Duras varmasti tekisi multimediaa ja julkaisisi tekstinsä verkkoblogissa tai twiitteinä – tai sitten hän keksisi kokonaan uuden tavan käyttää sosiaalista mediaa.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.