Osa-aikatyöntekijät heikommassa asemassa

27.04.2020 - 12:45
(updated: 28.04.2020 - 19:36)
Ammattiliitto PAM on huolestunut osa-aikaisten asemasta koronakriisin vuoksi / Kuva Veikko Koivusalo

Palvelualojen ammattiliitto PAMin mielestä olisi tärkeää, että työttömyysturvalakiin tehtävät muutokset kohtelisivat kaikkia tasa-arvoisesti. Nyt osa-aikatyöntekijät, joita ei lomauteta, joutuvat tukalaan asemaan. Heidän ansiopäivärahansa enimmäisaika kuluu samaan aikaa, kun oletettavissa on rajua laskua työtuntien määrässä ja ansioissa.


PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen pitää valitettavana, ettei työttömyysturvaan tehtävissä poikkeussäännöksissä ole otettu tarpeeksi huomioon osa-aikatyöntekijöille epidemiasta aiheutuvaa haittaa.


Työttömyysturvan liittyvässä poikkeuslainsäädännössä omavastuupäiviltä maksetaan päivärahaa ja ansiosidonnaisen päivärahan maksamisen enimmäisajan kuluminen laitetaan lomautettujen osalta määräajaksi jäihin. 


– Tämä johtaa pidemmällä aikavälillä siihen, että osa työntekijöistä tippuu ansiopäivärahan ulkopuolelle johtuen enimmäisajan kulumisesta. Näyttää siis pahasti siltä, että jo muutenkin vailla vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen tuomaa turvaa työskentelevät osa-aikaiset työntekijät joutuvat vaikeuksiin työttömyysturvan maksatukseen liittyvissä lakisääteisissä koukeroissa, sanoo Rönni-Sällinen liiton tiedotteessa.

Näin poikkeuksellisessa tilanteessa pitäisi huolehtia kaikista.


– Pääsääntöisesti tulossa olevat muutokset ovat hyviä, mutta ne eivät kosketa kaikkia. He, joita ei lomauteta, mutta joiden työtunnit vähenevät, kamppailevat toimeentulonsa puolesta samaan aikaan, kun lomautettuja koskevat eri säännöt työttömyysturvan osalta. Näin poikkeuksellisessa tilanteessa pitäisi huolehtia kaikista, Rönni-Sällinen toteaa. 

 

Työtunnit tippuvat

Palvelualoilla työskentelee paljon osa-aikaisia, jotka ovat aiemmin tehneet työtunteja enemmän kuin mitä työsopimuksessa on vähimmäismäärästä sovittu. Koronaepidemiasta johtuen töitä on tarjolla vain sopimukseen merkittyjä minimitunteja ja tarvittaessa töihin kutsutuille ei ole tarjolla töitä.


– Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että aiemmin esimerkiksi 35 viikkotyötuntia tehneen henkilön työtunnit tippuvat merkittävästi, jopa alle 18 viikkotyötuntiin. Näin ollen hänen on haettava soviteltua päivärahaa. Sitä saadessaan työttömyysturvan maksatuksen enimmäisaika kuluu, mutta vähäiset tunnit eivät kerrytä aina uutta työssäoloehtoa, Rönni-Sällinen huomauttaa.


Lisäksi Rönni-Sällisen mielestä ei ole reilua, ettei poikkeuslainsäädännössä oteta huomioon niitä työntekijöitä, jotka ovat olleet sovitellun päivärahan piirissä jo ennen, kun koronaepidemia alkoi. Näidenkin henkilöiden osalta työttömyysetuuden maksamisen enimmäisaika kuluu, jos työssäoloehtoon vaadittu työaika ei täyty, vaikka epidemian vuoksi lomautetuiksi joutuneilta se on poistumassa määräajaksi.


Rönni-Sällinen toivoo, että maan hallitus lähtee korjaamaan poikkeuslainsäädännön epäreiluudet pikaisesti.


– Nykyisessä tilanteessa tekisi mieli esittää työnantajille toivomus, että he mieluummin lomauttaisivat kuin vähentäisivät vain tunteja. Lomautus olisi inhimillisempi vaihtoehto työtekijöiden toimeentulon kannalta. Tämä on tietenkin todella harmillista, sillä vähäisenkin työn tekemisen pitäisi kuitenkin olla aina kannustavaa -  varsinkin näin poikkeuksellisessa ajassa, jota parhaillaan koemme, hän toteaa tiedotteessa lopuksi.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.