Osattomuuden kriminalisointi

Suomi on vuoden 2015 loppupuolelta lähtien määrätietoisesti kiristänyt turvapaikkapolitiikkaa ja kansainvälistä suojelua koskevaa lainsäädäntöä. Oikeus-lehdessä kirjoittava (2/2017) Ari Hirvonen arvioi, että Maahanmuuttovirasto Migri on tarkoitushakuisesti vaikeuttanut kansainvälisen suojelun saamisen edellytyksiä. Esimerkiksi maatietoutta on päivitetty niin, että yhä useampi voidaan palautta oletuksiin perustuviin ”suhteellisen” turvallisiin oloihin. Linjaus on tiettävästi aiheuttanut palautettujen kuoleman, mutta Suomessa päättäjät ja viranomaiset ovat vetäytyneet vastuusta.

Paperittomista on muodostumassa syrjäytettyjen joukko, jolta riistetään näköalat ja mahdollisuudet ja kaiken päälle leimataan rikolliseksi.

Valitun kovan linjan mukaisesti turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on heikennetty. Esimerkiksi turvapaikanhakuprosesseja on nopeutettu ja tehostettu sekä muutoksenhakuaikoja supistettu niin, ettei Suomen lainsäädäntöä tuntematon hakija ehdi aina saada pätevää oikeudellista apua. Eivät vain paperittomat vaan myös kaikki turvapaikanhakijat ovat joutuneet oikeusvaltion marginaaleihin eivätkä he enää Hirvosen mukaan ole enää yhdenvertaisessa asemassa lain edessä.

Tilanteen seurauksena kielteisten turvapaikkapäätösten määrä on kasvanut niin, että palautusprosessi on ruuhkautunut. Poliisi sakottaa paperittomia ulkomaalaisrikkomuksesta, mikä on johtanut paperittomuuden kokonaisvaltaiseen kriminalisointiin. Erityisen hädänalaisessa tilanteessa olevien turvapaikanhakijoiden tilannetta kriminalisointi heikentää entisestään.

Paperittomista on muodostumassa syrjäytettyjen joukko, jolta riistetään näköalat ja mahdollisuudet ja kaiken päälle leimataan rikolliseksi. Työllistyminen on liki mahdotonta, jo kaupungilla liikkuminen on riskinoton paikka. Paperittomille Suomi näyttäytyy pelkkänä kontrolli- ja poliisivaltiona, joka ei halua taata perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista kaikille – vaikka perustuslaki niin velvoittaakin.

Asiaa ei helpota ihmisten luokitteleminen ”laittomiksi”, mihin syyllistyvät median lisäksi niin poliitikot kuin viranomaiset. Oikeusoppineiden mielestä osuvampi termi on paperiton, jota ilman oleskelulupaa eri puolella maailmaa asuvat ihmiset ovat itse ottaneet käyttöön itsestään. Se on osa prosessia, jolla paperittomat voivat tulla osallisiksi poliittista keskustelua omasta asemastaan.

Kun paperittomat on eristetty oikeusvaltion ulkopuolelle, voidaan ryhtyä määrittelemään seuraavaa uhkakuvaa.

Paperittomuutta ei pidä kriminalisoida millään tasolla. Mikä paperittomien asema oikeuksineen ja velvollisuuksineen on, on poliittinen ja oikeudellinen kysymys, joka edellyttää demokraattista keskustelua, jossa paperittomien on oltava yhdenvertaisesti mukana.

Se, että perus- ja ihmisoikeudet vesitetään ankaran turvapaikkapolitiikan nimissä, ei voi olla rapauttamatta perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän kokonaisuutta ja siten tuhoamasta oikeusvaltion periaatteita. Kun paperittomat on eristetty oikeusvaltion ulkopuolelle, voidaan ryhtyä määrittelemään seuraavaa uhkakuvaa ja eristettävää riskiryhmää.

Tätä menoa osattomuuden kriminalisointi ei jää vain paperittomien osalle. Se, mikä tänä päivänä on todellisuutta paperittomille, on sitä jatkossa myös kantaväestön asunnottomille tai työttömille.