Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Pääministeri Marin osallistui natsijohtajan hautajaisiin
Suomen pääministeri Sanna Marin osallistui eilen 10.3. Ukrainassa äärioikeistolaisen koalition aseellisen siiven johtohahmon Dmytro Kotsjubailon hautajaisiin. Marin kunnioitti fasistijohtajan muistoa Mykhailon katedraalissa Kiovassa.
Tunnettu kansallismielinen Kotsjubailo oli Oikea sektori -koalition (Right Sector) jäsen. Hänet tunnettiin lempinimellä ”Da Vinci” ja hän komensi nimensä mukaisesti ”Da Vinci Wolves” -yksikköä. Kotsjubailo on aiemmin kertonut syöttäneensä venäläisten lasten luita sudelle, jota piti yksikkönsä toimiston läheisyydessä Avdiivkassa. Hän kuoli tiistaina Bahmutin taisteluissa.
Marin oli hautajaisissa ainut Eurooppalainen pääministeri. Lehtikuvissa Marin on surevan näköisenä Kotsjubailon avoimen arkun äärellä ja omaisten vierellä.
Tuhannet kannattajat kokoontuivat hautajaisten aikana Kiovan Itsenäisyyden aukiolle Oikea sektori -koalition mustien ja punaisten lippujen alle. Oikea sektori kutsuu ideologiaansa "vallankumoukselliseksi nationalismiksi" ja perustaa toimintansa Stepan Banderan ajatuksiin. Bandera johti Ukrainalaisten nationalistien järjestöä (OUN) toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. OUN teki maailmansodan aikana yhteistyötä natsi-Saksan kanssa.
Demokraattisen sivistysliiton pääsihteeri Jari Karttunen kommentoi sosiaalisessa mediassa osuvasti Marinin osallistumista hautajaisiin.
– Tässähän tulee ihan hyvät vanhat aseveliajat mieleen. Silloinkin demareilla oli vilskettä fasistien kanssa.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
- 1 / 86
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Kaikki kolme kärkiehdokasta Turkin presidentinvaaleissa ajoivat käytännössä oikeistolaista politiikkaa.
Kreikan kommunistinen puolue KKE oli selvä voittaja maan parlamenttivaaleissa saaden yhteensä 7,23 prosenttia äänistä. Vaalien kärkipuolue, oikeistolainen Uusi demokratia ei suostu hallituskoalitioon toisten puolueiden kanssa, joten maata odottaa uudet vaalit todennäköisesti heti kesäkuussa.
Iran tappoi ohjus- ja droneiskuilla ainakin 26 kurdia Irakissa kolmessa eri iskussa viikonlopun aikana. Samaan aikaan Turkki tappoi Irakissa ja Syyriassa ainakin 13 ihmistä. Suomessa poliitikot ja media ovat olleet varsin hiljaa Nato-maa Turkin viime aikojen sotilastoimista.