Keywords:
PAM valmiina työtaistelutoimenpiteisiin
PAMiin kuuluu lähes 230 000 jäsentä, joista naisia on 80 prosenttia. Suurin osa PAMin jäsenistä työskentelee vähittäiskaupassa, majoitus- ja ravitsemisalalla, kiinteistöpalveluissa tai vartiointialalla.
Palvelualojen ammattiliitto PAM päätti 18. syyskuuta laajasta ylityökiellosta ja muista työtaistelutoimenpiteistä. Ylityökiellon alkamisajankohta tiedotetaan myöhemmin. Työtaistelutoimista päätettiin vastaiskuna Sipilän hallituksen toimille heikentää irtisanomissuojaa. Mikäli suunnitelmia ei peruta, PAM laajentaa työtaistelutoimenpiteitä.
– Ylityökielto koskee kaikkia PAMin sopimusaloja. Valmistaudumme myös poliittisiin lakkoihin ja muihin työtaistelutoimenpiteisiin yhteistyössä muun ammattiyhdistysliikkeen kanssa, kertoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin liiton tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan työtaistelutoimenpiteillä on tarkoitus estää irtisanomissuojan heikentäminen alle 20 työntekijän yrityksissä. Työpaikoilla ollaan Selinin mukaan suuttuneita maan hallitukselle.
– Työpaikoilla valmistellaan toimenpiteitä, joilla työntekijät haluavat näyttää maan hallitukselle, ettei irtisanomissuojan heikentäminen käy palvelualojen työntekijöille, Selin toteaa.
Sipilän hyökkäys työväkeä kohtaan
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pääsihteeri Tiina Sandberg kirjoitti palstallaan eilen hallituksen käyneen hyökkäykseen työväkeä kohtaa.
– Tämä hallitus on käynyt sellaiseen hyökkäykseen työväkeä kohtaan, että en muista vastaavaa nähneeni. Kokeneemmat kertokoon, milloin näin on aiemmin tapahtunut. Nyt on vaikeaa tulla työläiseksi, tehdä duunia työläisenä ja etenkin olla työtön työläinen. Turpiin tulee joka käänteessä, kirjoittaa Sandberg.
– Työsuhteissa oleville on yhtä kaikki sälytetty suurempaa taakkaa. Kiky-sopimus pidensi työaikoja ja alensi palkkoja, palkankorotukset ovat olleet käytännössä nollalinjalla jo pitkään ja nyt meinataan helpottaa vielä irtisanomistakin.Jatkossa, jos hallitus saa tahtonsa läpi, voisi alle 20 hengen yrityksissä erottaa työntekijän esimerkiksi epäasiallisen käytöksen vuoksi. Mikä sitten olisi epäasiallista? Varmaan vaikkapa se, että kehtaisi yrittää käytännössä paikallista sopimista, eli pyytäisi palkankorotusta, Sandberg jatkaa.
Lue koko Sandbergin kirjoitus osoitteessa https://www.skp.fi/duunarillefudut
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallitus myy yleistukea hallinnollisena yksinkertaistuksena, mutta työväenluokan näkökulmasta kyse on jostain aivan muusta: sosiaaliturvasta tehdään kontrollin ja leikkausten väline, jossa nuori työtön mitataan perheen tuloyksikön kautta eikä yksilönä. Samalla kun pääoma saa vapaat kädet budjettikuriin ja markkinoistamiseen, työntekijöiltä ja opiskelijoilta viedään itsenäisyyden ja ihmisarvon edellytykset. Kysymys kuuluu: kenen arkea helpotetaan ja kenen elämää vaikeutetaan, kun sosiaaliturva muutetaan oikeudesta ehtojen varaan annetuksi armopalaksi? SKP:n SOTE-ryhmän vaihtoehto – 1500 euron perusturva ilman karensseja ja tarveharkintaa – piirtää näkyviin todellisen jakolinjan: leikkausten Suomi vai ihmisarvoinen turva kaikille.
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
- 1 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.