Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11.2011 - 11:37
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Lontoostakin tuttu pankkikapina on saapumassa Suomeenkin. Kuva Occupy London -liikkeen telttamielenosoituksesta. / JP Väisänen |

Helsingin torikokouksen yleiskokouksessa on päätetty perustaa ryhmä suunnittelemaan pankkien vastaista toimintaa osana kansainvälistä liikehdintää. Yhdysvalloissa moni pankki on onnistuttu sulkemaan kokonaan muun muassa ihmisketjuilla ja tilien tyhjentämisellä joukolla. Saksassa pankkien ympärille on järjestetty viikolla mielenosoituksia. Tanskassa mielenosoitusten sarja jatkuu aina EU:n huippukokoukseen 9. joulukuuta asti.

Helsingin työryhmässä ehdotettiin maanantaita 28. marraskuuta päivämääräksi tempaukselle. Pankit pistetään tilille Nordean edustalla (Aleksanterinkatu 36) klo 14-17.

Helsingin torikokous esittää, että maanantaina 28.11. järjestettäisiin mielenilmauksia myös muualla Suomessa Nordean tai muiden pankkien edessä.

Kohteeksi Nordea

Nordea on ainoana pohjoismaisena pankkina otettu Maailman keskuspankkielimen FSB:n listalle 29:stä ”kaikissa oloissa pelastettavasta pankista”, mikä kuvaa sen merkitystä finanssimarkkinoilla. Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on pankkiirina ja useiden suuryhtiöiden johdossa ajanut kriisiin johtanutta linjaa. Hän on myös kovenevan uusliberalismin näkyvimpiä puolestapuhujia ja sisäpiirien vaikuttajia.

Lisäksi Nordea on mukana Finanssialan Keskusliiton johdon pankkitoimihenkilöitä vastaan kohdistamassa työsulussa ja ammatillisesti järjestäytyneiden työntekijöiden painostamisessa. Tästä syystä Nordean työntekijät ovat järjestäneet ulosmarssin.

Pankkien vastaisilla mielenosoituksilla halutaan nostaa keskusteluun pankkien ja suursijoittajien vastuu nykyisestä velka- ja finanssikriisistä. Niillä halutaan kertoa, että emme suostu maksamaan pankkipelureiden aiheuttaman kriisin laskuja vaan vaadimme pankki- ja pörssikeinottelijoita maksamaan itse laskunsa. Samalla mielenosoituksissa vaaditaan pankkien vallan rajoittamista, monissa tapauksissa myös kriisillä hyötymään pyrkivien pankkien ottamista yhteiskunnalliseen omistukseen ja alistamista demokraattiseen ohjaukseen. Esillä ovat myös vaatimukset rahoitusmarkkinaverosta.

Tietoa pankkikapinapäivän 28.11. tapahtumista Toriliikkeen sivuilla >>>

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (12 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.