Poliittisen liikkeen pitää tukeutua kansalaisten joukkoliikkeisiin
Pitkän linjan sosiaalipoliittinen vaikuttaja, lääkäri Antti Holopainen on yksi Tiedonantaja-festivaalin keskustelijoista. Tuoreena Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton puheenjohtajana Holopainen haluaa tälläkin foorumilla nostaa esille sosiaalisesti vähäosaisten asiat. Hän uskoo, että Tiedonantajan tukijoissa ja lukijoissa on niitä, joiden kautta puhe muuttuu toiminnaksi.
– Yhteiskunta huolehtii luvattoman huonosti pitkäaikaissairaiden ja väliinpudonneiden vammaisten oikeuksista, rahapulaan vedoten julkinen valta syrjäyttää heitä avoimesti. Se vahingoittaa myös yhteiskuntaa itseään, Holopainen sanoo.
Anarkia tai fasismi ilman työväenliikettä
Hänen mielestään yhteiskunnan on herättävä, ennenkuin meilläkin ollaan Britannian levottomuuksien tai Norjan rasististen ilmiöiden kaltaisissa tilanteissa.
– Anarkia tai fasismi ovat ihan todellisia uhkia Euroopan laajuisesti, siis myös meillä. Euroopan unioni rahaliittoineen ei ole suinkaan tasannut kehitystä parempaan suuntaan, pikemminkin se on tuonut lisäpaineita sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta kärjistäen.
Eteläisessä Euroopassa – eritoten Espanjassa ja Kreikassa – kansa on kaduilla. Holopainen toivoo kansalaisliikkeiden nousua myös Suomessa, nythän laajaa liikehdintää ei ole.
– Vaikka poliittisen työväenliikkeen on pyrittävä vaikuttamaan kaikilla tasoilla, nyt käsillä olevaa kriisiä ei ratkaista ministerisosialismin keinoin. Vasemmistolaisen työväenliikkeen on tajuttava, että joukkoliikkeiden voimistaminen on ensi sijaista, pohtii Holopainen.
Vaikka Holopainen toteaakin perussuomalaisten jytkyvoiton ja hallitusvastuusta jättäytymisen aiheuttaneen eräänlaisen poliittisen tyhjiön, hän ei aseta ministerinpaikkoja joukkoliikkeiden edelle.
Voimat kokoon toiminnan kautta
Hallituksessa ja joukkoliikkeissä pitää hänen mukaansa pystyä toimimaan samansuuntaisesti, muuten vasemmistosta ei ole vastavoimaa porvareille ja oikeistopopulisteille.
– Poliittisen strategian pitää nojautua aina joukkoliikkeisiin. Ja siinä taistelussa pelkkä Facebook ja muu sosiaalinen media ei riitä, ihmisten on kohdattava toisensa oikeassa toiminnassa. Jos kapina on vailla suuntaa, se voi kääntyä itseään ja kannattajiaan vastaan. Siksi työväenliikkeen on pidettävä kiinni sen juurille saakka ulottuvasta visiosta.
Tässä on Holopaisen mukaan vastaus myös työväenliikkeen heikkouden ja hajanaisuuden ongelmaan. Käänne tapahtuu vasta, kun teoria muuttuu käytännöksi ja sanat teoiksi.
– Vasemmiston voimat voidaan koota vain yhteisen toiminnan kautta. Kun joukkoliikkeet kasvavat ja voimistuvat, niiden tavoitteet täsmentyvät ja eriseuraisuus jää taka-alalle. Tietenkin vastavoimat pyrkivät hajottamaan tämän prosessin, mutta sen ei saa antaa häiritä. Kannattaa ottaa oppia Etelä-Euroopan uusista kansalaisliikkeistä, Antti Holopainen sanoo.
Antti Holopainen keskustelee Tiedonantaja-festivaalilla Tampereen Työväentalolla la 17.9. klo 10 siitä, miten vammaisten ihmisoikeudet toteutuvat. Mukana keskustelussa myös Juha Kovanen sekä Arto Lindqvist.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vastaa HS:n vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä, kun kysytään, tuleeko sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. Hän on kannattanut myös Naton joukkojen sijoittamista pysyvästi Suomeen ja korostanut Yhdysvaltojen kanssa tehtävää ns. puolustussopimusta ”äärettömän tärkeänä”.
Suomen ja Israelin edustajat allekirjoittivat äsken hankintasopimuksen israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä. Yli 300 miljoonan asekaupalla tuetaan sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan. Myös suomalaisyhtiö on mukana valmistamassa aseita Gazan pommittamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.