Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Prometheus-leirien kesä käynnistyi – ”Leiri on monelle nuorelle ensimmäinen paikka, jossa hänet kohdataan tasavertaisena”
Prometheus-leirien, tuttavallisemmin protuleirien, kesä käynnistyi sunnuntaina 5. kesäkuuta. Kesä–elokuun aikana järjestetään yhteensä 57 leiriä ympäri Suomea ja niille osallistuu yhteensä lähes 1000 leiriläistä.
Protuleirien suosio on ollut kasvussa ja leirit on ilmoittauduttu täyteen vuosi vuodelta yhä lyhyemmässä ajassa. Tämän kesän kaikki suomenkieliset 8. tai 9. luokan käyneille suunnatut leirit tulivat täyteen vain kolmessa päivässä ilmoittautumisen avautumisesta.
Vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan protuleirit vahvistavat nuorten itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja suvaitsevaisuutta sekä vaikuttavat leiriläisten ajatteluun pidemmällä aikavälillä.
Protuleirillä keskustellaan ja väitellään yhteiskunnallisista, filosofisista ja omaan elämään liittyvistä teemoista. Leiriviikon aikana käsiteltäviä teemoja ovat esimerkiksi identiteetti, ympäristö ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Leiritoiminnan ohjaavia arvoja ovat ilo ja hyvinvointi, yhdenvertaisuus, utelias pohdinta sekä vastuullisuus.
Leirillä pyritään kannustavaan ja osallistujia kunnioittavaan ilmapiiriin muun muassa turvallisen tilan periaatteilla ja ryhmäytymiseen panostamisella. Yhteishengen rakentumista tuetaan myös pienellä ryhmäkoolla: jokaisella leirillä on vain 12–18 osallistujaa.
Protuleirien vetämisestä vastaavat kahden yli 20-vuotiaan vapaaehtoisen ohjaajan ja viiden 15–19-vuotiaan apuohjaajan leiritiimit. Monet leiriläiset lähtevät oman leirin jälkeen mukaan Protun toimintaan esimerkiksi seuraavan kesän apuohjaajiksi.
Leiritoiminnasta vastaava Prometheus-leirin tuki ry:n, tuttavallisemmin Protu, pitää leireillä tärkeimpänä nuorten leiriläisten omaa ajattelua ja keskinäistä keskustelua.
– Protuleiri on monelle nuorelle ensimmäinen paikka, jossa hänet kohdataan tasavertaisena ja hänen ajatuksensa ja tunteensa otetaan vakavasti. Leirin turvallisilla aikuisilla on tässä iso rooli. Niin leirit kuin yhdistystoiminta niiden takana ovat omiaan elinikäisten ystävyyksien muodostumiselle, Protun puheenjohtaja Alma Koivisto sanoo.
Protu päivitti kevätkokouksessaan huhtikuussa yhdistyksen arvoja, missiota ja visiota. Kokouksessa linjattiin muun muassa, että Protu on antifasistinen, antirasistinen, antiableistinen ja feministinen. Kaikki Protun toiminta on myös uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Etelä-Vietnamin vapautumisen ja kansallisen yhdistymisen 50-vuotispäivä on historiallinen virstanpylväs, joka symboloi Vietnamin muuttumista sodan runtelemasta kansakunnasta dynaamiseksi, nousevaksi taloudeksi, jonka kasvu on jatkunut vuosikymmeniä. Maanlaajuinen muistotilaisuus noudattaa teemaa: ”Kevään 1975 suuri voitto – kansallisen yhtenäisyyden voima, pyrkimys rauhaan, kansalliseen itsenäisyyteen ja tahto yhdistyä”.
ORPON JA Purran oikeistohallitus on sopinut asevarustelun ja muiden puolustusvoimien menojen lisäämisestä 3,7 miljardilla eurolla seuraavien neljän vuoden aikana. Puolustusvoimien budjetti kasvaa sen seurauksena tällä vuosikymmenellä yli 2,5-kertaiseksi.
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
- 1 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Orpo-Purran jallitus aikoo poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Päätös iskee suoraan työväenluokan järjestäytymiseen. Asiantuntijat ja järjestöjohtajat varoittavat verosanktiosta.