Protestin ja vastalauseiden vappu

04.05.2017 - 11:00

Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP Väisänen puhui vappupäivänä Nokialla samassa tilaisuudessa Vasemmistoliiton europarlamentaarikon ja presidenttiehdokkaan Merja Kyllösen kanssa.

Väisänen totesi, että nyt on protestin paikka.

– Tänään työn ja pääoman ristiriita konkretisoituu räikeimmillään siinä, että ne, joilla on työtä, eivät enää kasvavan taakan alla jaksa. Vuokran maksuun, ruokaan ja perheen perustarpeisiin ei yksi työ ja pieni palkka riitä, kuvasi Väisänen.

Hänen mukaansa Suomen talous- ja työllisyyspolitiikkaa on kytketty tiiviisti EU:n uusliberalistiseen, työväestölle vihamieliseen politiikkaan.

– Työllistettyjen määrä on pysyväisluontoisesti ollut matala, reaalipalkat ovat laskeneet useana vuotena peräkkäin ja köyhyys on lisääntynyt. Pääomien omistajat ja rikkaat suurituloiset ovat talouslamasta huolimatta kasvattaneet tulojaan ja omistuksiaan. Helsingin pörssi jakoi juuri 11,7 miljardia osinkoina mikä kertoo oikeiston onnistuneen tulonjakopolitiikassaan

Väisänen vaati, että yleistä työaikaa lyhennetään 6 tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta. On säädettävä minimipalkkalaki ja nostettava perusturvan tasoa niin, että se ylittää EU:n virallisen köyhyysrajan.

Loppu militarismille

Väisäsen mukaan maailmanlaajuisen kapitalismin kriisin myötä imperialismi on tällä hetkellä aikaisempaa väkivaltaisempaa. Sodan vaara on hälyttävästi kasvanut. Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö vastaa haasteeseen kiihdyttämällä aseostoja.

– Suomi on irrotettava imperialististen suurvaltojen etupiiripolitiikasta, Nato-kytkennöistä ja sotilasliittojen jäsenyyden tavoittelusta. Suomella on tänään Euroopan suurin armeija. Olemme outolintu pakollisen asevelvollisuutemme kanssa. Miksi me uskomme kansalaistemme pakkomilitarisaatioon puolustusratkaisuna? Täyskäännös turvallisuuspolitiikassa tarkoittaa uutta suuntaa kohti rauhanpolitiikkaa, joka ei kasva eri valtioiden ja imperialististen etupiirien vastakkain asetteluista vaan ihmiskunnan keskinäisestä solidaarisuudesta.

Pääministeri Juha Sipilän esitykset uusista yli 10 miljardin asehankinnoista on peruttava.

– Miksi Vasemmistoliitto, demarit ja vihreät eivät ole selkeästi laittaneet rauhanstoppia militarisoitumiselle eduskunnassa, vaan ovat olleet mukana Sipilän kokouksissa joiden viesti ulos on ollut se, että Suomeen hankitaan ja tarvitaan lisää aseita?

Maahanmuuttajat kohdattava yhdenvertaisina

Me suomalaiset kommunistit tunnemme ja kannamme vastuumme ja esitämme solidaarisuutemme maailman kaikille hädänalaisille, muistutti Väisänen.

"Vaadimme jokaiselle Suomessa töitä tekevälle samasta työstä saman palkan ja sosiaaliturvan."

– Ymmärrämme eriarvoistumisen syyt ja näemme länsimaalaisina osuutemme kansainvälisten ongelmien syntymisessä. Vaadimme vastuuseen niin oman maamme valtaapitävät kuin maailmaa johtavat ja ohjaavat rikkaat suurkapitalistit. He ajavat rikkaimman yhden prosentin itsekkäitä taloudellisia etuja ja kantavat huolta etupiireistään.

Suomen elinkustannukset ovat Väisäsen mielestä korkeat ja palkkataso liian alhainen.

– Vaadimme jokaiselle Suomessa töitä tekevälle samasta työstä saman palkan ja sosiaaliturvan. Ei ole kenenkään työntekijän etu, että työnantajille on tarjolla erihintaisia työntekijöitä. Riittävän perusturvan takaaminen jokaiselle maassa asuvalle ehkäisee osaltaan työelämän ehtojen ja palkkatason polkemista. Muun muassa ammattiyhdistys- ja asukastoiminnassa on kohdattava maahanmuuttajat yhdenvertaisina ja toimittava yhdessä heidän kanssaan, sanoi Väisänen, joka puhui Nokian lisäksi myös Tampereella.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.