Puolueettomuus on Suomen ainut tie

24.03.2022 - 10:45
(updated: 29.03.2022 - 19:59)

Putinin aloittama hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu, eikä tietä neuvotteluihin ole vieläkään saatu avattua. Sota on jo nyt vaatinut tuhansia ihmishenkiä ja ajanut satoja tuhansia pakoon kodeistaan. Euroopan ja koko maailman kannalta sodan vaikutukset tulevat olemaan laajat ja pitkäkestoiset. Ei vain energian ja viljan hintojen nousuna, vaan myös yhä syvenevänä ja maailmanlaajuisena talouskriisinä.

Herrojen sotatoimet tuottavat jälleen laskun työväenluokalle – kaiken vaurauden yhteiskuntaan tuottavalle luokalle. Kun yhdistämme Ukrainan sodan tuottamaan kriisiin valtavan, käynnissä olevan ekologisen katastrofin ja yhä varsinkin köyhimpiin maihin vaikuttavan koronapandemian, olemme ihmiskunnalle ja koko maailmalle kestämättömässä tilanteessa.

Venäjällä valtaa pitävien politiikka perustuu oikeistokonservatiiviseen nationalismiin, siis kaikkeen siihen, jota kansainvälisen työväenliikkeen tulee vastustaa. Tällä hetkellä suurvaltojen hallitsijoilla ei ole minkäänlaisia pidemmälle kantavia tulevaisuudennäkymiä. Ja selkeästi sellainen puuttuu myös Suomen eduskunnalta.

Jo ennen joulua alkanut mediavyörytys Suomen liittymisestä sotilasliitto Natoon on saanut Ukrainan sodan aikana aivan uudet mittasuhteet. Oikeiston kanta asiaan on ollut toki aina selvä, demareiden asettuminen jäsenyyttä kannattamaan ei yllätä, mutta järkyttyneenä on saanut seurata myös joidenkin vasemmistolaisiksi kutsuttujen hyppäämistä Natokelkkaan.

Sotateollisuuden voitot ovat vuoden 2015 jälkeen kasvaneet jyrkästi ja Ukrainan sota kiihdyttää tätä prosessia yhä lisää.

Koko laajan vasemmiston tulee nyt ymmärtää, että emme voi vahvistaa maailman jakautumista toisilleen vihamielisiin sotilaallisiin blokkeihin. Sen sijaan tarvitsemme enemmän liittoutumattomia maita, jotka harjoittavat itsenäistä ulkopolitiikkaa yhteisen turvallisuuden ja aseistariisunnan edistämiseksi. Suomen on oltava yksi näistä.

Sotavarustelumenot ja sotateollisuuden voitot ovat vuoden 2015 jälkeen kasvaneet jyrkästi ja Ukrainan sota kiihdyttää tätä prosessia yhä lisää. Saksa alkoi toimittaa aseita Ukrainaan ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Suomi seurasi perässä.

Sota ja asevarustelu ovat erittäin tuhoisia ilmaston ja ympäristön kannalta. Pysyttelemällä erossa Natosta Suomi voi paremmin torjua ekologisen romahduksen uhkaa ja säilyttää samalla vapauden käyttää voimavaroja rauhan rakentamiseen, kansanterveyteen ja kaikkien ihmisten hyvinvointiin.

Suomen on liityttävä YK:n ydinaseiden kieltämistä koskevaan yleissopimukseen. Jäsenyys sotaan valmistautuvassa sotilasliitossa, jossa käytetään ydinaseita, toimisi päinvastaiseen suuntaan ja lisäisi riskiä siitä, että ydinaseita käytettäisiin maatamme vastaan. Jäsenyys myös velvoittaisi meidät Naton peruskirjan 5. artiklan nojalla osallistumaan sotilaallisesti, jos johonkin muuhun jäsenvaltioon hyökätään.

 

Loppu venäläisvihalle

Myös sille valtavalle venäläisvihalle, jonka maassamme on nähty kasvavan Ukrainan sodan aikana, on laitettava stoppi. Yksittäisiin henkilöihin kansalaisuuden tai etnisyyden perusteella ulotetut sanktiot ja syrjintä ovat kollektiivista rankaisemista. Lisäksi liian ylimalkaiset yhteistyön lopettamiset erilaisten venäläisten instituutioiden kanssa iskevät kohtuuttomasti tavallisiin ihmisiin. Oligarkkeihin kohdistettuina ne purisivat paremmin, mutta siihen ei läntisellä talouseliitillä tunnu olevan kiinnostusta.

Parhaiten vastustamme sotaa tuomitsemalla kaikki kapitalistiset valtiot ja niissä toimivat puolueet, jotka kutsuvat järjestäytymään jonkin kansallisen lipun alle. Meidän on oltava valmiita lakkauttamaan kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä, joka on vastuussa aikamme sodista ja uhkaa ihmiskuntaa monilla muillakin tavoilla. Vain näin voimme estää ihmiskunnan barbariaan vajoamisen.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset