Puolustakaa Venezuelan bolivaarista tasavaltaa uhkaavalta vallankaappaukselta

23.05.2017 - 13:30

Meidän maanmiehellemme, tasavaltamme presidentille Nicolás Madurolle, kaupunkien ja maaseudun työtätekeville, maamme työväenluokalle, isänmaallisille upseereille, Kansallisen bolivaarisen armeijan sotilaille, kansalliselle johdollemme, suuren isänmaallisen poolin vaaliliittoon kuuluvien poliittisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen sekä PSUV:in aktivisteille.

Äärioikeisto uhkaa Venezuelan bolivaarista tasavaltaa yhä tiukkenevalla poliittisella väkivallalla. Se on osa Pohjois-Amerikan imperialismin epävakautta kylvävän suunnitelman toteuttamista. Tämän suunnitelman päämääränä on pakottaa ja kiristää Venezuelaan sellainen hallitus, joka pyrkii palauttamaan Yhdysvaltain hegemonian koko mantereella lakkauttamalla kansallinen vapautuksen prosessi, joka alkoi 2000-luvun alussa kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa. Suunnitelmalla aiotaan purkaa kaikki Pohjois-Amerikan kapitalistien etuja vastustavien hallitusten saavuttamat yhteiskunnalliset edistysaskeleet ja niiden kansalle ja työväenluokalle suomat perusoikeudet.

Tällä kertaa oligarkkien ja äärioikeiston aggressiivinen toiminta kansalaisiamme vastaan on paljon laajempaa. Sen lisäksi, että kansanvastaiset väkivaltaiset teot aiheuttavat puutetta ja nostavat elinkustannuksia, viime viikkoina on ollut havaittavissa myös terroritekoja useissa kaupungeissa eri puolilla maata. Nämä ovat olleet osa kansallista ja kansainvälistä propagandasotaa. Tällainen aiheuttaa sekaannusta ja yllyttää kansojen väliseen vastakkainasetteluun. Se luo lisäksi valtiollista kaaosta ja väkivaltaa, joka suosii poliittisen kriisin veristä ratkaisua joko vallankaappauksella tai kutsumalla pohjoisamerikkalaista imperialismia ja kansainvälisiä instituutioita välittömästi sekaantumaan asiaan.

Poliittinen luokkataistelu kärjistyy

Venezuelan äärioikeisto, joka noudattaa USA:n imperialismin ohjeita ja saa siltä taloudellista tukea, ei valvo omia toimiaan väkivaltaisissa rikoksissaan ja provokaatioissaan. Se painostaa ja manipuloi tavoitteidensa saavuttamiseksi maamme sotilaita. Kehotamme isänmaallisia sotilaista ja upseereja olemaan huomioimatta epäisänmaallisten terroristien pyyntöjä. Kehotamme heitä puolustamaan epäröimättä ja täysin sitoutuneesti kansallista itsemääräämisoikeuttamme ja maamme itsenäisyyttä sekä kansamme turvallisuutta.

Voimat, jotka edustavat Euroopan ja Pohjois-Amerikan suurmonopolikapitalisteja, yrittävät kaapata vallan Venezuelassa ja kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa kukistaakseen ja torjuakseen kaikki ne sosiaaliset ja poliittiset toimijat, jotka vastustavat heidän tavoitteitaan.

Meille Venezuelan kommunisteille on selvää, mitä on tapahtumassa. Poliittinen luokkataistelu kärjistyy. Taistelu yhteiskunnallisesta vallasta korostuu. Voimat, jotka edustavat Euroopan ja Pohjois-Amerikan suurmonopolikapitalisteja, yrittävät kaapata vallan Venezuelassa ja kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa kukistaakseen ja torjuakseen kaikki ne sosiaaliset ja poliittiset toimijat, jotka vastustavat heidän tavoitteitaan.

Meidän itsemääräämisoikeuttamme, itsenäisyyttämme ja työtätekevää kansaamme uhkaavan vaarallisen terrorismin laajentumisen valossa me vaadimme yhtenäisiä, voimakkaita ja johdonmukaisia vastatoimia. On välttämätöntä mobilisoida välittömästi laajin mahdollisen imperialismin vastainen liittoutuma torjumaan epädemokraattinen terroristisuunnitelma. Keskushallinto, Suuren isänmaallisen poolin vaaliliittoon kuuluvat puolueet ja kansalaisjärjestöt, työväenliike ja armeijan johto on komennettava kiireesti työskentelemään yhdessä. On välttämätöntä luoda kansallinen ja isänmaallinen suunnitelma imperialismia myötäilevän äärioikeiston lyömiseksi. Jos näin ei tehdä, toimitaan vastuuttomasti ja luovutaan taistelusta. Todelliset vallankumoukselliset eivät anna periksi, vaan taistelevat yhteisinä voittoon asti.

Venezuelan työväenluokan kannalta on tarpeellista, että ne pikkuporvarillisuuden edustajat, joilla on tällä hetkellä hallussaan kansallinen toimeenpanovalta, muu valtiollinen valta sekä mahti hallituspuolueissa, hylkäävät välittömästi lahkolaisuutensa ja itsekkään käytöksensä, koska nämä heikentävät bolivaarista vallankumousprosessia ja toimivat tehokkaasti vihollisen suunnitelmien hyväksi.

Pysäytetään USA:n ja oikeiston suunnitelmat!

Venezuelan kommunistinen puolue on vaatinut useiden vuosien ajan kollektiivista ja yhtenäistä johtajuutta kansalliseen bolivaariseen muutosprosessiin. Pikkuporvarilliset ryhmät, joilla on ollut hallussaan valta hallituksessa, eivät ole piitanneet näistä ehdotuksista ja pyynnöistä. Me vaadimme nykytilanteessa sellaisten poliittisten ja yhteiskunnallisten voimien toiminnan yhtenäisyyttä, jotka haluavat puolustaa kansaa imperialismin vihollisuudelta ja sen sätkynukeilta.

Pikkuporvarillisten ryhmien vallassa olosta ja siinä epäonnistumisesta huolimatta me kutsumme kansalaisjärjestöjen, työväenliikkeen, talonpoikien, yhteiskunnan keskikerrosten, vallankumouksellisen sivistyneistön ja isänmaallisten upseerien tietoisimpia ja taisteluhaluisimpia osia luomaan yhdessä joukkovoiman, joka johtaa laajan isänmaallisen ja imperialismin vastaisen liittoon. Näin voidaan pysäyttää USA:n ja sen tukeman oikeiston kiihkeät suunnitelmat ja myös syrjäyttää hallituksesta käsin tehdyt reformistiset lepytykset, joilla pyritään suosimaan suurkapitalisteja ja solmimaan sopimuksia oikeiston sosiaalidemokraattisten ainesten kanssa.

Vain laaja kansallinen yhtenäisyys, jota järjestäytynyt ja tunnollinen työväenluokka johtaa, voi taata bolivaarisen kansan puolustamisen ja syventää vallankumouksellisen muutoksen kohti todellista sosialismin rakentamista tieteellisyyden ja sitoutuneisuuden perustalta.

Rauha saavutetaan lyömällä fasismi.

Suomennos: Matti Laitinen

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.