Rahaa riittää herrojen golfklubille, muttei lapsille ja vanhuksille

30.11.2012 - 12:39
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Ylioppilasteatterin kunnallispolitiikkaa tutkineen Valtuusto-näytelmän työryhmä joutui syksyllä 2010 helsinkiläisten golffareiden vihan kohteeksi Talin kentällä. Kaupunki on jo pitkään tukenut elitististä Helsingin Golfklubia halvoilla tonttivuokrilla. / Ylioppilasteatteri |

Helsingin kaupungin johdossa on asioiden tärkeysjärjestys päälaellaan. Eliitin golfklubille riittää tukea samaan aikaan kun lasten, vanhusten ja muiden asukkaiden peruspalveluista karsitaan.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona Helsingille vuoden 2013 talousarvion, joka vähentää palvelujen rahoitusta reaalisesti, vaikka kaupunki teki viime vuonna voittoa 280 miljoonaa. Samassa kokouksessa päätettiin myös lisätä tukea Helsingin Golfklubille, jonka jäseneksi pääsevät vain harvat ja valitut.

Rakenteellisesti vinossa

SKP:n ja Helsinki-listojen valtuutettu Yrjö Hakanen kiteytti budjetin ongelmat kolmeen rakenteelliseen vääristymään.

Ensinnäkin sosiaali- ja terveyspalveluista esitetään vain yksi luku, ei erittelyä sen jakautumisesta eri palveluihin. Lähes puolet kaupungin palveluista päätetään ilman, että valtuusto edes tietää, mihin rahat menevät.

Peruspalveluihin esitetään vain runsaan prosentin lisäystä, mikä on reaalisesti ainakin 30 miljoonaa tämänvuotista vähemmän. Alibudjetointi jatkuu, vaikka ainakin vihreät, SDP, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto sanoivat vaalikentillä sitä vastustavansa.

Ja kolmanneksi budjetin tulopuolelta puuttuvat kokonaan Helsingin Energian, Sataman ja muiden liikelaitosten tuotot kaupungille. Viime vuonna ne olivat yli 200 miljoonaa.

Useita äänestyksiä

Palveluja alibudjetoivan ja heikentävän talousarvion puolesta äänestivät kaikkien eduskuntapuolueiden ryhmät kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja Vasemmistoliittoon. Muutoksia budjettiin esittivät vain Yrjö Hakanen ja Lilli Autti (sd). Osaa näistä esityksistä kannatti myös Tuomo Valokainen (sd).

Hakanen ja Autti esittivät lisää rahaa muun muassa kiireettömien terveyspalvelujen järjestämiseen, lasten päivähoitoon ja lapsiperheiden palveluihin, vanhuspalveluihin, harkinnanvaraiseen ja ehkäisevään toimeentulotukeen, henkilöstön lisäämiseen ja matalien palkkojen korottamiseen, koulujen oppilasryhmien pienentämiseen ja erityisopetukseen, palveluasumiseen ja nuorisotoimeen. He esittivät hylättäväksi budjetin perusteluista linjaukset, joilla valmistellaan useiden terveysasemien, vanhusten kotihoidon ja laitoshoitopaikkojen sekä lähikoulujen vähentämistä. Joukkoliikenteen lippujen hintojen korotusten sijasta Hakanen ja Autti ehdottivat alennuksia muun muassa eläkeläisille.

Muutosten rahoittamiseksi he esittivät kirjattavaksi 50 miljoonan euron siirron Helsingin Energian voittovaroista.

Extra-tasoitus golfklubille

Helsinki on jo pitkään tukenut Helsingin Golfklubia halvoilla tonttivuokrilla. Kolme vuotta sitten klubille annettiin laina kentän kehittämiseen ja tämän vuoden alussa toinen laina kiinteistön ostamiseen. Nyt valtuusto päätti vielä kolmannesta lainasta, ja taas lähes nollakorolla ja ilman klubin omia vakuuksia.

Hakanen esitti lainan hylkäämistä. Hänen mielestään klubin jäsenenä olevat ministeri Jan Vapaavuori, liikuntatoimen johtaja Anssi Rauramo ja muut herrat voivat järjestää itse muualta rahoituksen klubilleen. Etenkin, kun Rauramon johtama liikuntavirasto karsii samaan aikaan helsinkiläisten yhteiseen käyttöön, muun muassa lapsille ja nuorille, tarkoitettujen liikuntatilojen rahoitusta.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (4 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.