Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Roots-otteella kohti joulua

    Kulttuuri
    16.12.2016 - 9:47
    Marko Korvela
    Ninni Poijärvi on lahjakas muusikko

    Suomalainen muusikko-laulaja Ninni Poijärvi on juuri palannut keikkamatkalta Lapista. Pohjoisen pakkanen ja pimeä eivät lahjakasta naista pelota, muun muassa Äkäslompolon esiintymisistä on tullut jokavuotinen joulua edeltävä traditio. Lapin maisemissa mieli rauhoittuu ja Poijärvi kertookin, että pohjoisen verkkaisempi elämäntyyli antaa taitelijalle aikaa pohtia asioita kenties hieman erilaisista näkökulmista.

    Suomalaisen roots-musiikin kärkinimeksi kohonnut Poijärvi aloitti soittajana jo nelivuotiaana.

    – Viulu oli itsestään selvä valinta, sillä vanhemmat ja isoveli soittivat viulua. Piano on hyvä kakkossoitin, jolla oppii harmoniapuolen saloihin, kertoo Poijärvi.

    ”Nälkä kasvaa koko ajan ja jatkuvasti eteen tulee soittimia, joista olisi kiva osata alkeet.”

    Hänestä on vuosien mittaan kehittynyt monen soittimen taitaja. Poijärvi ei oikein itsekään osaa selittää, miksi yksi soitin ei riitä.

    – Nälkä kasvaa koko ajan ja jatkuvasti eteen tulee soittimia, joista olisi kiva osata alkeet. Sitä paitsi pelkkään viuluun keskittyminen olisi vaatinut enemmän harjoittelua, jotta olisi päässyt eteenpäin. Suomessa viulunsoiton taso on niin kova.

    Poijärven ominta alaa onkin useamman instrumentin hallinta, vaikka hän ei omasta mielestä mikään virtuoosi olekaan. Musiikillinen ammattitaito tulee esille ennen muuta laulussa ja tulkinnassa, missä Poijärvi kokee olevansa vahvimmillaan.

    Lännen-Jukka ja Woodstock

    Eräs hyvän muusikon tuntomerkki on, että osaa lyöttäytyä yhteen toisten hyvien muusikoiden kanssa. Ninni Poijärvi on tehnyt yhteistyötä monen ykkösrivin artistin, kuten esimerkiksi Mikko Kuustosen, Kari Tapion ja Jonna Tervomaan kanssa.

    Erityisen läheiseksi Poijärvi on kokenut J. Karjalaisen ja tämän Lännen-Jukka-projektin muutama vuosi sitten.

    ”Olen todella kiitollinen mahdollisuudesta olla mukana Lännen-Jukassa.”

    – Olen ollut Karjalais-fani pienestä tytöstä lähtien. Motivaatio yhteistyöhön oli poikkeuksellisen korkealla. Tilasin muun muassa Amerikasta DVD-soitto-oppaita ja otin haltuun old time country –tyyliä. Olen todella kiitollinen mahdollisuudesta olla mukana Lännen-Jukassa ja olen jälkeenpäinkin voinut ammentaa paljon aineksia siitä, muistelee Poijärvi.

    Poijärvi on myös päässyt levyttämään legendaarisen The Band –yhtyeen Levon Helmin pyörittämässä studiossa Woodstockissa, paikkakunnalla, joka tuli tunnetuksi satojen tuhansien hippien festivaalista vuonna 1969.

    – Olimme tuottaja Janne Haaviston kanssa Sallassa samassa hiihtohississä keväällä 2007, kun Janne ehdotti, että menisimme isolla porukalla Woodstockiin tekemään levyä. Samalla oli tarkoitus äänittää myös Eero Raittisen levy. Vietimme Woodstockissa pari viikkoa, ja äänitimme neljän studiopäivän aikana kaksi levyä, minun ja Eeron. Molemmilla kuullaan samoja soittajia, kertoo Poijärvi.

    Yhteistyö Woodstock-studion äänittäjän ja rumpalin Justin Guipin kanssa poiki materiaalia myös myöhemmin, ja hedelmiin voi tutustua esimerkiksi Poijärven pitkäsoitoilla Virta (2008) ja Powderburn (2011).

    Keikkaa Juttutuvassa ja Hietsun Paviljongissa

    Tätä nykyä Poijärvi tekee musiikkia ja esiintyy puolisonsa Mika Kuokkasen kanssa. Ennen joulua Helsingissä on luvassa keikkaa kahteen otteeseen, hieman eri konsepteilla.

    ”Ei niitä kaikkein kuluneimpia joululauluja.”

    Juttutuvassa järjestetään lauantaina Hoedown-klubi, jolla kuullaan roots-sateenvarjon alle sopivaa joulumusiikkia. Mukana on kappaleita Poijärven ja kumppaneiden suosikkiartisteilta, muun muassa The Bandilta.

    – Ei niitä kaikkein kuluneimpia joululauluja, lupaa Poijärvi.

    Maanantaina on vuorossa jouluinen konsertti Hietsun Paviljongissa, jota Poijärvi kuvaa mahtavaksi juhlatilaksi.

    – Siellä on hyvä rauhoittua hetkeksi musiikin parissa kaiken joulukiireen keskellä, vinkkaa Poijärvi.

    Seuraava Poijärvi-Kuokkanen-duon levykin on julkaisua vaille valmis. Ensi vuonna markkinoille ilmestyy uusi, ehta pitkäsoitto.

    – Vaikka levymyynti on radikaalisti muuttunut, löytyy yhä kuulijakuntaa, joka haluaa levyn kokonaisuutena kansineen kaikkineen. En ole itse esimerkiksi koskaan ladannut musiikkia verkosta, sanoo Ninni Poijärvi.

    Ninni Poijärvi keikalla:

    La 17.12. Hoedown-klubi, Juttutupa (Säästöpankinranta 6, Helsinki)

    Ma 19.12. Hietsun Paviljonki (Hiekkarannantie 9, Helsinki)

    www.ninnipoijarvi.com


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Victoria Holmes yhdistää poliittisessa työssään luokkapolitiikan, romanihistorian ja antirasismin kysymykset. Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Kulttuuri
    14.10.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Victoria Holmes haastaa vasemmiston tarkastelemaan romanien historiaa uudelleen

    Britannian kommunistisen puolueen keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsen Victoria Marie Holmes tunnetaan puolueensa viestinnän kehittäjänä, kirjailijana, näyttelijä

    Jeremiah Tousaint on Pointe Broadcasting Networkin uutispäällikkö Kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Ulkomaat
    13.10.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Karibialainen mediatalo antaa äänen näkymättömille tarinoille

    Teemu Valli, Petri Palmu, Linda Savonen ja Tiina Rouhiainen väänsivät kättä ay liikkeen tulevaisuudesta Tiedonantaja festivaalilla Kuva Emma Grönqvist
    Politiikka
    12.10.2026
    Jukka Piha

    Yrittäjä haastoi ay-liikkeen

    Maija Amperla pitää Tiedonantaja festivaalia harvinaisena keskustelufoorumina Kuva Jukka Piha
    Uutiset
    11.10.2026
    Jukka Piha

    ”Järkyttävän upea festivaali” toi esiin vaietut yhteiskunnalliset kysymykset

    Palestiinan, Länsi-Saharan ja Afrikan vapautumiskamppailuja käsiteltiin keskustelussa
    Yleinen
    10.10.2026
    Jukka Piha

    ”Päitä katkaistiin vallan nimissä” – kolonialismin väkivallasta puhuttiin ilman kaunistelua

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Juttuvinkki

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 045 7839 4289
    Sähköposti: 

    Päätoimittaja

    petra.packalen@tiedonantaja.fi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!