Siirtotyöläisen karu arki: Ei suojavaatteita, ei työkaluja, ei palkkaa

22.11.2014 - 13:41
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
– Ei se voi mennä niin, että halpa työvoima kyllä kelpaa, mutta sitten ei anneta samoja oikeuksia, toteaa höykytykseen kyllästynyt raksaduunari. / Sippo Kähmi |

Hakaniemen Elannon nurkalla liikennevaloissa odottaa mies kasvoillaan surullinen, mutta päättäväinen ilme. Hän on N., Romaniasta kotoisin oleva rakennustyöläinen, joka on saanut höykytyksestä tarpeekseen.

– Työnantajilla tässä maassa tuntuu olevan oletuksena, että kun otetaan köyhä ulkomaalainen duuniin, sitä voi kohdella miten huvittaa, mies tokaisee. 

Hän on matkalla Rakennusliiton Uudenmaan aluetoimistolle liittyäkseen liiton jäseneksi. Lehtijuttua varten hän mieluiten esiintyy nimettömänä, sillä pelkää joutuvansa työnantajien mustalle listalle.

– Minä olen sellainen luonne, etten anna periksi. Olen taistellut oikeuksistani Romaniassa ja Kyproksella. En vain koskaan olisi odottanut joutuvani tekemään niin täällä, huokaa N., ja ryhtyy kertomaan tarinaansa. 

Petetyt lupaukset

Kun N. muutti Suomeen heinäkuussa, hän ajatteli viimein löytäneensä paikan, jonne asettua aloilleen. Työsopimuksessa oli luvattu kohtuupalkkainen työpaikka ja maksuton asunto. 

– En tullut tänne siksi, että elättelisin kuvitelmia rikastumisesta. Olen rikas sydämessäni, ja se riittää. Haluan elää kuten kuka tahansa, turvata perheelleni tulevaisuuden. Ajattelin, että täällä se onnistuu, jos missä, mutta totuus on ollut toinen. 

Kahden kuukauden ajan N. teki hommia Vaasassa ja Pietarsaaressa. Kummallisuudet alkoivat asunnosta, jossa hän asui muiden siirtotyöläisten kanssa.

– Vaikka asumisen piti kuulua työsuhteeseen, minulta ruvettiin vaatimaan siitä jatkuvasti maksuja.

N:lle asunnosta kuului yksi huone, jonka hän joutui jakamaan kahden muun miehen kanssa. Häntä myös kiellettiin tuomasta asuntoon ketään ulkopuolista. 

– He eivät selvästikään halunneet sinne ketään, joka olisi voinut auttaa minua työsuhdeasioissa tai opettaa minulle suomea. Aivan kuin en olisi vapaa mies ollenkaan!

Kun Pietarsaaressa rakennusprojekti sitten saatiin valmiiksi, rahoja ei kuulunutkaan. Samalla puoleksi vuodeksi eteenpäin sovittu työsuhde muuttuikin äkkiä kahdeksi kuukaudeksi. 

– Ymmärsin, että minua oli viilattu linssiin. Kysyin heiltä, että pidättekö minua ihan lapsena, ja lähdin kävelemään.

Pimeitä töitä

Pietarsaaresta N. muutti Helsinkiin ja löysi töitä uudessa firmassa, mutta ongelmat ovat jatkuneet. Kahdessa kuukaudessa tämänkin rakennusalan alihankintayrityksen toiminnassa on paljastunut paljon hämärää.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että firma teettää työt pimeästi. 

– Eivät he kohtele minua yhtään sen reilummin. Vaadin työsopimusta kirjallisena, mutta en saa sitä. He eivät myöskään suostu maksamaan rahoja tililleni, ainoastaan käteisellä.

Minkälaiset kuukausitulot sitten nykyään ovat?

– Riippuu siitä, paljonko töitä tekee. Kun ei ole juuri mahdollisuuksia lähteä töiden jälkeen harrastamaan, sitä tulee sitten tehtyä pitkää päivää, joskus reilusti yli 12 tuntia päivässä, mies kertoo.

Sekään ei kuitenkaan takaa, että palkat todella maksetaan. Kauhukseen N. sai huomata, ettei rahoja taaskaan kuulunut. Viikot muuttuivat puoleksitoista kuukaudeksi ilman palkkaa.

Oman toimeentulon lisäksi N:n mieltä painaa Kyprokselle jäänyt perhe, joka on riippuvainen miehen lähettämistä rahoista. 

– Jouduin kertomaan ala-asteikäiselle pojalleni puhelimessa, etten voi nyt lähettää enempää.  Hän alkoi itkeä, ettei äidillä ole enää rahaa leipään, kertoo N. silminnähden ahdistuneena.

– Pomot eivät sitä ymmärrä. Siis eivät halua ymmärtää.

Kesähousuissa pakkasella

Suomessa laaduton rakentaminen on viime vuosina noussut kestopuheenaiheeksi. N:n tarinaa kuunnellessa ei jää epäselväksi, mistä ongelmat johtuvat.

– Työkokemukseni on rakennusten sisätilojen viimeistelyä, rappauksia, sen sellaista. Täällä minut laitettiin ulkohommiin, muurariksi. Eipä minulla siinä ollut paljon vaihtoehtoa.

Kaikessa on tyydyttävä siihen, mitä firma antaa – eikä se ole paljon. Esimerkiksi minkäänlaisia suojavälineitä N. ei ole saanut.

– He antoivat minulle tasan yhdet housut ja yhdet kengät, sellaiset kesäkäyttöön sopivat. Mutta nyt kun talvi on tulossa ja ulkona on pakkasta, yritän selittää heille, että näissä työskentely on aika mahdotonta.

Jopa työkaluja on kyseltävä lainaksi toisilta työntekijöiltä. 

– Viimeksi olisi ollut tarvetta isolle teräaseelle, jolla olisi voinut leikata eristemateriaalista sopivia paloja. Mutta ei minulla ollut kuin joku keittiöveitsi! Sitä oli mahdotonta käyttää ammattimaisesti, rakentaja tuhahtaa.

Viisitoista vuotta rakennushommissa toimineelle duunarille töiden tekeminen vähän miten sattuu käy ammattiylpeyden päälle.

– Pomot eivät tunnu välittävän laadusta tippaakaan, heille merkitsee vain raha. Uskoisin, jos joku kertoisi minulle tällaisen tarinan Romaniasta, vaikka ei sielläkään tällaista meininkiä hyvällä katsottaisi. Mutta että Suomessa?

Maassa maan tavalla?

Tällä hetkellä N. on työpaikkansa ainoa romanialainen. Hänen lisäkseen firmassa on töissä muutamia kymmeniä ihmisiä, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Useimmat työtoverit ovat bulgarialaisia. Yhteinen kieli on usein hukassa, mikä tekee yhteistyöstä vaikeaa.

– On tietenkin selvä juttu, että minun pitäisi opetella puhumaan suomea. Mutta opiskele tässä nyt, kun ei edes palkkaa makseta, N. puuskahtaa.

– Tosiasiassa firmojen pomot eivät haluakaan, että me opimme tämän maan tapoja tai kieltä. He haluavat pitää meidät tyhminä ja pompoteltavina, sillä siitä on heille etua.

Nyt N. toivoo saavansa ammattiliitolta apua oikeustoimiin huijarifirmaa vastaan. Vaikka rahasta on tiukkaa, mies painottaa, etteivät häntä aja taloudelliset motiivit. Kyse on periaatteista.

– Minusta tuntuu, että täällä on monia joilla on sama tarina, mutta he pelkäävät tulla esiin. Teen tämän meidän kaikkien puolesta. Jos joku ei avaa suutaan, tämä peli voi jatkua ikuisesti. 

Ennen kaikkea N. haluaa puolustaa suomalaista yhteiskuntaa. Hän näkee työnantajan harjoittaman veronkierron hyvinvointivaltion sabotaasina.

– Poikani on minulle hyvin tärkeä, ja toivon näkeväni hänet vielä jonain päivänä suomalaisessa koulussa. Kaikki pimeä työ, joka tässä maassa tehdään, on pois siitä tulevaisuudesta.

N. vertaa suomalaista yhteiskuntaa Romaniaan, jossa ihmiset elävät hyvin eriarvoisessa asemassa asuinpaikkansa mukaan.

– Rakastan omaa maatani, mutta sen talousjärjestelmä on todella, todella ääliömäinen. Kaikki ovat siihen hyvin tyytymättömiä. Mutta täällä minä näen paljon ihmisiä, jotka hymyilevät. Se on säilyttämisen arvoista. 

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.