Sivistystä on puolustettava

Tutkitun tiedon merkityksestä ja arvosta yhteiskunnassa keskustellaan kiivaasti. Gaudeamukselta ilmestynyt Sari Kivistön ja Sami Pihlströmin uutuuskirja Sivistyksen puolustus osoittaa, että kapeakatseinen näkemys tiedosta ja tieteestä voi johtaa vakaviin sivistystä ja jopa koko kansakuntaa murentaviin seurauksiin.

Sari Kivistö on yleisen kirjallisuustieteen professori ja kirjallisuuden tutkinto-ohjelman johtaja Tampereen yliopiston viestintätieteiden tiedekunnassa sekä yleisen kirjallisuustieteen dosentti Helsingin yliopistossa.

Sami Pihlström puolestaan on uskonnonfilosofian professori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän on myös muun muassa Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan varapuheenjohtaja ja Suomen Filosofisen Yhdistyksen puheenjohtaja.

Tiede rakentaa yhteiskuntaa

Tutkijan työ ja tieteellisen tutkimuksen asema sekä merkitys ovat muuttumassa. Koulutuksesta on leikattu, yliopistopolitiikan suunta herättää voimakkaita tunteita ja henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva tieto asetetaan usein samalle viivalle asiantuntijuuden kanssa. Tutkimukselle ja kirjoittamiselle omistautuminen kohtaa yhä enemmän ulkoa tulevia paineita. Tutkijoilta toivotaan jatkuvaa viestintää, verkottumista ja itsensä brändäämistä sekä käytännönläheisiä tai rahoittajien suosimia tutkimusaiheita.

Tiedeyhteisön avoimuus muutoksille, kehittymiselle ja uudistumiselle on tärkeää säilyttää, mutta vaarana on, että jatkuvat nopean vaikuttavuuden vaatimukset ja muutosten tulva tekevät syvälliseen tutkimustyöhön sitoutumisesta mahdotonta. Sivistystä ja tutkimustyötä on kuitenkin ehdottoman tärkeää ylläpitää. Tieteen avulla rakennetaan yhteiskuntaa ja luodaan toisaalta vastavoimaa populismille ja totuudenjälkeistä aikaa heijastaville ilmiöille. Välineellisen arvonsa lisäksi tiede, tutkimus ja sivistys pitää kuitenkin nähdä myös itsessään merkityksellisinä asioina ihmiskunnalle.

Kyse ihmisen olemassaolosta

Kivistön ja Pihlströmin teos selvittää, miksi tieteellistä tutkimusta ylipäänsä harjoitetaan, mitä tarkoittavat sivistysyliopisto ja akateeminen vapaus ja miksi sivistys ja oppineisuus ovat nykymaailmassa ehkä tärkeämpiä kuin koskaan. Teoksessa pohditaan myös muun muassa lukemisen ja kirjastojen ratkaisevaa merkitystä yksilöille ja yhteiskunnalle. Yhdessä tieto, asiantuntijuus ja tutkimus osoittautuvat ihmisen koko olemassaoloa koskevaksi asiaksi.

"Humanismin puolustaminen on tärkeää kaikkien tieteenalojen edustajille, kun halutaan edistää tieteellistä sivistystä."

– Mitään muutakaan inhimillistä elämää ei ole mahdollista edistää ilman humanistista käsitystä, jonka mukaan ihminen on tietoa ja totuutta sinänsä arvokkaina päämäärinä tavoitteleva olento. Siksi humanististen tieteiden arvo nykyajassa on paljon laajempi ja syvempi kuin niiden pelkkä yhteiskunnallinen vaikuttavuus, ja siksi humanismin puolustaminen on tärkeää kaikkien tieteenalojen edustajille, kun halutaan edistää tieteellistä sivistystä.

Kaksikko toteaa, että sivistys ei aina ole helppoa tai mukavaa; sivistysprojekti on niin älyllisesti kuin eettisestikin vaativa hanke. Se ei ole pelkästään uuden tiedon hankintaa vaan sisältää vaatimuksen katsoa – tai opetella katsomaan – elämää ja maailmaa aina uusin silmin, uusista näkökulmista, kriittisesti ja itsekriittisesti.”

– Huolemme on siinä, että syvällinen tutkimustyö tai sen julkaiseminen eivät enää riitä tutkijan työksi, vaan tutkijat käyttävät yhä enemmän arvokasta tutkimusaikaa brändinsä rakentamiseen ja markkinointiin – siitäkin huolimatta, että tutkimuksen keskiössä ei pitäisi olla tutkija itse vaan hänen tutkimuskohteensa.

Avointa ja vahvaa kansainvälisyyttä

Tekijät muistuttavat, että oppineet ovat aina askaroineet merkillisten ja tarpeettomiksi koettujen kysymysten parissa, joista saattaa kuitenkin ajan kanssa olla arvaamatonta hyötyä. Humanistista tietoa ja tutkimusta arvosteltiin turhana ja hyödyttömänä myös valistuksen ajan kynnyksellä 1700-luvun taitteen Euroopassa, jolloin luonnontieteet vahvistivat asemiaan.

– Pieni Suomi voi menestyä – olipa kyse akateemisesta tutkimuksesta ja koulutuksesta tai yhteiskunnan kehittämisestä yleisemmin – vain yhä avoimemmalla ja vahvemmalla kansainvälisyydellä. Tässä kirjastot voivat kansallisen merkityksensä ohella toimia yhtenä edelläkävijänä, pohtivat Kivistö ja Pihlström.