Tampereella järjestetään Natoa vastaan, rauhan puolesta! -mielenosoitus lauantaina 4. kesäkuuta. Marssi järjestäytyy klo 14:00 Sorin aukiolla, josta kuljetaan Jugendtorille. Järjestäjien mukaan Suomen liittyminen supervalta USA:n johtamaan sotilasliittoon merkitsee aseveljeyttä maailman kansoja vastaan, eikä se voi olla myöskään Suomen kansan etu.
Keywords:
SKP:n edustajakokous alkaa Kotkassa, lauantaina myös puistojuhla Leninin patsaalla
Kotkan Karhulan Keskustalolle saapuu viikonloppuna kommunisteja ympäri maan, kun Suomen kommunistisen puolueen edustajakokous alkaa huomenna lauantaina ja jatkuu sunnuntaille 12. kesäkuuta asti. Keskustalo on toiminut vuosikymmenten ajan karhulalaisten järjestöjen kokouspaikkana. Talo on myös ollut hyvin tunnettu ja pidetty tanssipaikka.
Puolueen kotkalainen varapuheenjohtaja Liisa Taskinen on ollu tiiviisti mukana kokousjärjestelyissä.
– Käytännön kokousjärjestelyt ovat sujuneet hyvin ennen kaikkea sihteeristön kokeneisuuden ansiosta. Paikalliset voimavarat ovat niukat, joten töitä on tehty usean piirijärjestön voimin. Huomenna, kokouksen aattona valmistelemme kaikki kokoustilat, niin että lauantaina pääsemme aloittamaan suunnitellussa aikataulussa, sanoo Taskinen ja toivottaa kokoukseen tulijat lämpimästi tervetulleiksi Kotkan Karhulaan.
Edustajakokouksen iltajuhla saa tällä kertaa uuden muodon, kun Kotkassa vietetään puistojuhlaa Leninin patsaalla lauantai-iltana 11. kesäkuuta. Puistojuhlan tarkoitus on puolustaa patsaan säilyttämistä nykyisellä paikallaan ja samalla tuoda esille uutta ja perinteistä työväenmusiikkia.
Lenin on kansainvälisen työväenliikkeen merkkihenkilöitä. Hän jatkoi Marxin ja Engelsin yhteiskuntateorioiden kehittämistä ja oli laajalti lukenut ja sivistynyt. Marxilainen tutkimus jatkuu edelleen Suomessa ja maailmalla.
Leninin patsas ei symboloi Venäjän miehitysvaltaa, vaan se edustaa leniniläistä kansallisuuspolitiikkaa, joka totesi jokaisella kansakunnalla olevan itsemääräämisoikeuden. Sen perusteella Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, kun sitä viimein taivuttiin Pietarista pyytämään. Leninillä oli tiiviit siteet Suomen työväenliikkeeseen, ja autonomian aikana hän nautti laajempaakin kunnioitusta suomalaisten keskuudessa. Lenin tunsi hyvin Suomen historiaa ja tsaarin sortolait, joita hän vastusti niitä kiivaasti kirjoituksissaan. Yhteydet Leniniin ovat kunniakas osa Suomen työväenliikkeen historiaa, ei peiteltävä ja piiloteltava, saatikka kaduttava tai seliteltävä asia.
Puistojuhlassa esiintyvät artistit Merikukka Kiviharju ja MC Kajo. Työväenlaulujen yhteislaulua säestää Seppo Grönvall. Tapahtuma-aika on lauantaina 11. kesäkuuta klo 20-22 ja puistojuhlaan on vapaa pääsy.
Tapahtuman pääjärjestäjinä toimii Suomen kommunistinen puolue ja Demokraattinen sivistysliitto. Mukana nähdään myös Tiedonantaja -lehti ja Kommunistinuoret ry.
Edustajakokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja ja uudistetaan ohjelmaa
SKP:n edustajakokous on kolmen vuoden välein järjestettävä poikkileikkaus puolueen tilanteeseen ja ennen kaikkea sen poliittiseen analyysiin. Siellä kokoontuvat kokousedustajat ovat ratkaiseva osa puolueen linjan muotoutumista tulevalle edustajakokouskaudelle.
Kokouksessa valitaan puolueelle uusi puheenjohtaja. Nykyinen puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen kertoi viime syksynä, että ei asetu ehdolle puheenjohtajaksi.
Taustaltaan rauhanaktivistina ja käsitetaiteilijana tunnettu Väisänen on toiminut SKP:n puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen Yrjö Hakasen pitkän puheenjohtajakauden (1990-2013) jälkeen.
– Olen saanut vuodesta 2013 asti rakentaa Suomeen radikaalia, vasemmistolaista vaihtoehtoa kaiken kilpailuttamisen ja kaupallisuuden kulttuurille, kapitalismille ja uusliberaalille politiikalle. Tämä on ollut tärkeä tekemisen ja toiminnan paikka, jossa onnistuminen on ollut vaikeaa, sanoo Väisänen.
SKP uudistaa kokouksessa myös puolueohjelman ja säännöt. Lisäksi kokouksessa on käsiteltävänä mittava määrä asiakirjoja ja aloitteita, jotka ohjaavat puoluetyötä seuraavan kolmen vuoden ajan. Asiakirjoissa nousee vahvasti esille muun muassa ratkaisut käynnissä olevaan ympäristökriisiin, työehtojen parantaminen ja Suomen Nato-jäsenyyden vastustaminen osana rauhantyötä.
Kirjoittajan artikkelit
Olemmeko me ihmisiä, jotka sotivat? Vai olemmeko me ihmisiä, jotka keskustelevat ja ovat järkeviä, kysyy Kommunistinuorten uusi puheenjohtaja Bex Tapanainen. Nuorisojärjestö otti vuosikokouksessaan selvän kannan: Suomen ei pidä liittyä Natoon.
Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii hallitusta priorisoimaan vesilain uudistuksen. Muuten hallitusohjelmassa oleva vaelluskaloille ja virtavesille tärkeä lakimuutos raukeaa ensi kevään eduskuntavaaleihin.
- ‹ edellinen
- 24 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Luonto ei ole vain stressinlievityksen keidas, vaan poliittinen tila, jossa ihminen kohtaa itsensä. Turun yliopiston uusi tutkimus avaa luonnon merkitystä eudaimonisen hyvinvoinnin näkökulmasta – syvyytenä, toimijuutena ja yhteytenä. Ekokriisi haastaa nuorten itsehyväksynnän ja synnyttää ekosolidaarisuutta.