SKP:n edustajakokous koolla Vantaan Tikkurilassa

16.05.2010 - 11:29
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Sää suosi SKP:n edustajakokousta Vantaan Tikkurilassa. Nuoria kokoustajia tauolla. / Toivo Koivisto |

Suomen kommunistisen puolueen edustajakokouksessa arvosteltiin lauantaina jyrkästi Euroopan unionin ja hallituksen sopimaa rahoitusmarkkinoiden tukipakettia.

– Ei vain Kreikka vaan koko EU on kytketty finanssikeinottelun järjestelmään. Sen sijaan, että se puuttuisi rahoitusmarkkinoiden valtaan, EU takaa yhdessä IMF:n kanssa pankkien ja suursijoittajien ylikorot ja supervoitot, kritisoi SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen.

– On nostettava esiin valta- ja omistussuhteet, vaihtoehto pääoman vallalle ja nykyiselle, eriarvoiselle ja tuhoisalle tuotannon ja elämäntavan mallille. Kriisi haastaa hakemaan vastausta siihen, mitä on ”uuden sukupolven yhteistuotanto”, josta jo Pentti Haanpään Noitaympyrän Pate Teikka 30-luvun pulavuosina haaveili.

Hakasen mukaan kriisissä on viime kädessä kyse siitä, onko ihminen olemassa taloutta varten vai päinvastoin, ja siitä, antaako omistaminen oikeuden riistää ja alistaa muita. Hän vetosi radikaalin vasemmistolaisen ja punavihreän yhteistyön kokoamiseksi vastavoimaksi ja vaihtoehdoksi oikeistolle.

Yrjö Hakasen esittämässä poliittisessa selostuksessa vaadittiin työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttamista työntekijöiden hyväksi ja yleisen työajan lyhentämistä. Vaatimuslistalla ovat myös 1 500 euron minimipalkka ja vähintään 900 euron perusturva kuukaudessa. Hakanen syytti kuntien palvelujen leikkaajia julkisten palvelujen yksityistämisen ajamisesta ja eriarvoisuuden lisäämisestä. Uusien ydinvoimaloiden sijasta SKP kannattaa uusiutuvaa energiaa ja energian säästöä.

Sota ja Nato eivät ratkaisuja

Poliittisen selostuksen kansainvälisessä osuudessa Hakanen nosti esille Afganistanin sodan esimerkkinä siitä, että sota ja Nato eivät ole ratkaisu kansainvälisiin ongelmiin.

– Jotta Suomi ei ole osa ongelmaa vaan sen ratkaisua, on suomalaiset joukot vedettävä pois Afganistanista.

– Me emme tyydy puheisiin siitä, että Nato-jäsenyys ”ei ole nyt ajankohtainen”. SKP vaatii Suomea irtaantumaan USA:n sotakumppanuudesta ja Nato-jäsenyyden optioista.

Toisenlaisen kansainvälisyyden mahdollisuuksista Hakanen nosti yhdeksi esimerkiksi Suomeen viikon kuluttua tulevan Bolivian presidentti Evo Moralesin aloitteellisuuden tasavertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja ”Äiti Maan” pelastamiseen tähtäävästä yhteistyöstä.

Tasa-arvon puolesta

Kokouksen avannut SKP:n varapuheenjohtaja Lena Huldén totesi, että vaikka elämme 2000-lukua, tuntuu ajassamme 1930-luvun virtauksia. Esimerkiksi lakossa olevia työntekijöitä on irtisanottu ja 17 prosenttia EU-maiden väestöstä elää köyhyydessä. Ongelmien syntipukeiksi tarjotaan maahanmuuttajia.

Huldén painotti naisten roolia ja SKP:n toiminnan kehittämistä niin, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu entistä paremmin myös puolueen omassa toiminnassa.

– Ainoastaan sellainen SKP, jossa toimii aktiivisesti sekä miehiä että naisia, sekä vanhoja että nuoria, tulee puolueena kehittymään ja saavuttamaan lopullisen päämääränsä, yhteiskuntajärjestelmän muuttamisen.


Kiinnostavia kansainvälisiä vieraita

SKP:n puoluekokoukseen osallistuu toista kymmentä kansainvälistä vierasta. Mukana ovat Euroopan vasemmisto (laaja sosialidemokraateista vasemmalle sijoittuvien puolueiden muodostama eurooppalainen järjestö), taas vaaleissa edennyt Saksan vasemmistopuolue Linke, Kreikan mielenosoituksissa näkyvässä roolissa oleva kommunistinen puolue, Etelä-Afrikan kommunistinen puolue, Kuuban kommunistinen puolue, Tshekin kommunistipuolue KSCM, Venäjän federaation kommunistinen puolue, Vietnamin kommunistinen puolue, Kyproksen johtava puolue Akel, Eestin yhtynyt vasemmisto, Saksan kommunistinen puolue ja Tanskan kommunistinen puolue. Lisäksi mukana on palestiinalaisten, Irakin ja Iranin vasemmistolaisten puolueiden Suomessa asuvia edustajia.

SKP:n puoluekokouksen ensimmäinen päivä päättyi konserttiin, jossa esiintyivät Monna Kamu & Ilmo Peitso, Anneli Sauli, Varaque-yhtye ja Radio Jerevan –ohjelmaryhmä.

Sunnuntaina päätökset

SKP:n puoluekokouksen hyväksyttäväksi on esitetty muun muassa laaja asiakirja Tie ulos kriiseistä, aloite yhteistoiminnasta politiikan suunnan muuttamiseksi sekä julkilausumat maahanmuuttopolitiikasta, vaalirahoitussotkuista, perusturvasta, ja kansainvälisestä tilanteesta.

Puoluekokous valitsee SKP:lle kolmeksi seuraavaksi vuodeksi uudet johtoelimet ja -henkilöt.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (45 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.