Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
SKP:n kannattajakorttien keruussa loppukiri
Koronasta huolimatta Suomen kommunistisen puolueen (SKP) kannattajakortteja on kertynyt syksyllä kiihtyvällä tahdilla. Puolueen viemiseksi takaisin puoluerekisteriin tarvitaan Suomessa 5000 kannattajakorttia, joista jokainen on edelleen kerättävä paperille. Puolue poistetaan puoluerekisteristä, mikäli se ei saa kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa edustajaa.
Kortteja on kerätty nyt yli 4300 kappaletta.
Kun SKP:n korttikampanja avattiin vuosi sitten, ei kukaan taatusti arvannut, että muutaman kuukauden päästä maailmaa alkaisi kiertää koronavirus. Kevään hiljaista korttikeruutapahtumien aikaa on otettu kiinni ympäri maan. Kortteja on kerätty perinteisesti katukampanjoinnilla ja aktiivien tuttavilta sekä tällä kertaa pandemiasta johtuen suurissa määrin myös kirjeitse.
Kortteja on kerätty nyt yli 4300 kappaletta. Se ei vielä riitä rekisteröintiin, mutta ahkeralla keräämisellä ollaan nopeasti 5000 kortin tavoitteessa.
SKP:n piirijärjestöissä ollaankin ensi viikolla yhä jalkautumassa kaduille korttikeruuseen useilla paikkakunnilla, vaikka pakkaset alkavat jo kolkutella etelässäkin.
SKP:ta tarvitaan
Tiedonantaja kysyi korttien keruuseen osallistuneilta ja sen allekirjoittaneilta, miksi Suomessa tarvitaan kommunistista puoluetta ja miksi he itse ovat mukana?
– Suomalaiselle monipuoluedemokratialle on eduksi, että perinteikäs SKP on rekisteröity puolue ja siten saa sille kuuluvan aseman ja näkyvyyden. Allekirjoittamalla kannattajakortin tuet puolueen palauttamista puoluerekisteriin. Se on ääni työtätekevien puolesta rahan valtaa vastaan, sanoo Suomen kommunistisen puolueen varapuheenjohtaja Liisa Taskinen. Puoluejohtoa oli korttikeruussa Porissa 20. marraskuuta, päivää ennen keskuskomitean kokousta samassa kaupungissa.
Kortteja ahkerasti Nokialla kerännyt Tuula Palomäki vastasi myös kysymyshaasteeseen.
– Pidän SKP:n olemassaoloa tärkeänä etenkin tänä päivänä, kun yhteiskunta on oikeistolaistunut ja sitä myöden ilmapiiri julmaa. Heikompien puolustajia tarvitaan myös kunnanvaltuustossa. Olen työläiskodista syntyisin. Isoisäni oli vankileirillä ja äitini raatoi saappaita Suomen Gummitehtaalla pienellä palkalla. Enkä itsekään ole ollut hyvin tienaava. Olen ollut nykyisen SKP:n jäsen ja toiminnassa mukana tänäkin päivänä, kertoo Palomäki.
Katukerääjien kokemus on, että kortteja saa ihmisiltä kun antautuu heidän kanssaan juttusille ja on valmis myös kuuntelemaan heidän murheitaan. Ihmiset haluavat kuulla, että on olemassa vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle ja maailman toivottomalta tuntuvalle suunnalle.
Myös Matti Christensen vastasi lehden kysymykseen kommunistisen puolueen tarpeellisuudesta.
– Olen ollut mukana 1970-luvulta. Maailma ei ole muuttunut oikeudenmukaisemmaksi, turvallisemmaksi tai tasa-arvoisemmaksi, ja tavoite siis on yhä olemassa. Onneksi on olemassa myös joukko, joka pyrkii parempaan ja ymmärtää, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa yhteiskuntajarjestelmä. Kaikki muu on petosta tai itsepetosta, sanoo Christensen.
Myös muita kommentteja saatiin puolueen tarpeellisuudesta.
– Olen sitä mieltä, että demokratialle on sitä parempi, mitä enemmän vaihtoehtoja äänestäjällä on, sanoi Mixu Lauronen.
– Miksi olen mukana? SKP on ainut johdonmukaisesti toimiva ja maailmaa muuttava voima joka voi vapauttaa sorretut alistetut luokat luovaan toimintaan paremman maailman puolesta, sanoi puolestaan Heikki Väisänen.
Vielä ehtii
Kortteja voi tulostaa netistä osoitteessa www.skp.fi/asiakirjat/skpn-kannattajakortti. Täytetyt kortit palautetaan postitse mahdollisimman pikaisesti osoitteeseen SKP, Viljatie 4 b 3. krs, 00700 Helsinki.
Puolueiden kannattajakortteja ei edelleenkään valitettavasti voi allekirjoittaa sähköisesti netissä.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
- 1 / 86
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vastaa HS:n vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä, kun kysytään, tuleeko sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. Hän on kannattanut myös Naton joukkojen sijoittamista pysyvästi Suomeen ja korostanut Yhdysvaltojen kanssa tehtävää ns. puolustussopimusta ”äärettömän tärkeänä”.
Suomen ja Israelin edustajat allekirjoittivat äsken hankintasopimuksen israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä. Yli 300 miljoonan asekaupalla tuetaan sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan. Myös suomalaisyhtiö on mukana valmistamassa aseita Gazan pommittamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.