SKP:n pääsihteeri: Kerjuukielto tekee uhreista rikollisia

07.06.2012 - 14:48
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Kolme Perussuomalaista kansanedustajaa on jättänyt eduskunnassa kerjäämisen kriminalisointia koskevan lakialoitteen. Tom Packalén, Jussi Halla-aho ja Olli Immonen ehdottavat kerjäämistä kiellettäväksi yleisellä paikalla.

SKP:n pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen vastustaa jyrkästi kerjuukieltoa.

– Perussuomalaisten miesten aloite myötäilee kokoomuksen ja Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen aikanaan Helsingissä tekemää aloitetta. Poliittisen eliitin hyvintoimeentulevat kansanedustajat ovat valmiit rankaisemaan sakkorangaistuksella EU-politiikan aiheuttamaa köyhyyttä ja turvattomuutta, toteaa Väisänen blogitekstissään.

Väisäsen mukaan hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta huolestuneet perussuomalaiset uskovat ongelmien vähenevän ja loppuvan kun kerjäämisestä tehdään rikollista. Perussuomalaiset miehet ovat lähinnä huolissaan ympäristön estetiikasta, aloitteessa kun mainitaan kerjäämisen ”vaikuttavan kielteisesti kaupunkiemme viihtyisyyteen.”

Hyökkäys köyhiä vastaan

Juha-Pekka Väisänen huomauttaa, ettei köyhyyttä ja kurjuutta voi ratkaista tekemällä siitä rikollista.

– Köyhyyttä vastaan voidaan taistella rikkautta oikeudenmukaisesti jakamalla ja tekemällä politiikkaa, jossa ihminen asetetaan bisneksen edelle. Tyhmyyttä vastaan pitää taistella tiedolla. Missään maailman kolkassa ei ole pystytty rakentamaan parempaa maailmaa kriminalisoimalla uhreja, joita kaduilla istuvat kerjääjät ovat.

Väisäsen mukaan perussuomalaiskolmikon kannattaisi ennemmin katsoa pankkien ja suuren rahan pyörittämään bisneksen suuntaan ja alkaa kerjääjien sijaan vaatia suurpääoman harjoittamaa riistoa kriminalisoitavaksi.

– Valkoisten hyvin toimeentulevien, perussuomalaisten heteromiesten lakialoite on säädytön ja piilorasistinen hyökkäys suomalaisia köyhiä ja kaikkia eurooppalaisia köyhiä vähemmistöjä kohtaan, lataa Väisänen.

Romanien syrjintä vakava ongelma

Väisänen vaatii vastineeksi perussuomalaisten oikeistolaiselle, uusliberalistista kaiken kaupallistamista ja myymistä henkivälle lakialoitteelle vakavaa keskustelua valtion ja kuntien roolista hyvinvoinnin vastuullisena tuottajana. Tämä merkitsee muun muassa kokoomusvetoisen kuntauudistuksen romuttamista ja lopullisen pisteen panemista sixpack-hallituksen leikkauspolitiikalle.

– Perussuomalaisten ja kokoomuksen malli, jossa kapitalistisen yhteiskunnan ongelmat ratkaistaan lakaisemalla asiat maton alle, kriminalisoimalla ja yksityistämällä vastuu, ajaa yhteiskuntamme täydelliseen barbariaan. Romanien syrjintä on vakava eurooppalainen ongelma, ja syrjinnän lopettamiseksi tarvitaan toimia niin paikallisesti kuin Euroopan tasolla, toteaa Väisänen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (8 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.