Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
SKP:n Sanberg: "Eurosta kyettävä eroamaan hallitusti"
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) eurovaaliehdokkaat kampanjoivat näkyvästi viikonlopun Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä. SKP:n Punaiselle teltalle on lauantaina ja sunnuntaina saapumassa useita ehdokkaita ympäri maan. Puolueen pääsihteeri, eurovaaliehdokas Tiina Sandberg kommentoi Tiedonantajassa EU:n olemattomista järjestelyistä euroeroa varten.
– Brexitin tuskallista vääntämistä on seurattu Euroopan unionissa ja sen liepeillä kauhun sekaisella tuskalla jo kolmatta vuotta. Prosessi on mennyt hyvin monella tapaa pieleen ja samalla osoittanut sen, että nykyinen EU:n lainsäädäntö, jossa lyhyesti todetaan EU:sta eroamisen olevan jäsenvaltion puolelta ilmoitusasia, on lähinnä huono vitsi, sanoo Sandberg.
– Kun Brexit toteutui, yllätti se niin sen puolustajat kuin kannattajatkin. Euroopan unionin kantavana ajatuksena oli siihen asti ollut, että vaikka ero periaatteessa onkin mahdollista, ei kukaan olisi niin hullu, että yrittäisi sitä käytännössä. Tämä osoittautui pahaksi virheeksi myös EU:n puolelta. Ennen kaikkea britit joutuivat hankalaan paikkaan. Koska poistumistietä ei oltu rakennettu, piti käytännössä valita katolta hyppääminen tai kuolemaa halveksuva tuskainen kipuaminen alas, Sandberg jatkaa.
Tällä hetkellä olemassa oleva Euroopan vakaumekanismi pystyy pehmentämään rysäystä vain vuoden verran
Ehdokkaan mielestä typerintä koko asiassa on se, että se on kaikille osapuolille täysin tarpeetonta kärsimystä ja rahan menoa, joka olisi ollut vältettävissä.
– Toinen katastrofi lähestyy Italian suunnalla. Vauhti on kova, mutta kukaan ei ihan tarkkaan tiedä koska osutaan seinään. Siellä tehdään sokkona euron törmäystestiä. Tällä hetkellä olemassa oleva Euroopan vakaumekanismi pystyy pehmentämään rysäystä vain vuoden verran, sen jälkeen jälki on rumaa koko euroalueella, kertoo Sanderg tulossa olevista vaikeista ajoista EU:lle.
Sandbergin mielestä törmäykseen olisi mahdollista varautua luomalla menettely, jolla jäsenmaat voivat tilanteen niin vaatiessa hallitusti erota eurosta. Tällainen malli lisäisi myös euron vakautta, kun kriisimaa voisi välillä siirtyä euron ulkopuolelle, missä se voisi toteuttaa normaalia valuuttapolitiikkaa. Valtio voisi itse jälleen laskea liikkeelle rahaa, devalvoida valuuttaansa ja ennen kaikkea vapautua EU:n tiukasta kulukuriohjauksesta.
– Valmis eromenettely, niin EU:sta kuin eurostakin, helpottaisi siirtymistä ulos pääoman eduille perustuvasta EU:sta. Kohti työväen Eurooppaa, jossa keskiössä olisi solidaarinen yhteistyö Euroopan työläisten kesken, ihmiset ja ympäristö. Tulevaisuusvaliokunta kutsuu tätä mahdollisuutta mustaksi joutseneksi, mutta eiköhän sovita, että meille se voisi olla myös punainen tähti, päättää Sandberg.
Katso SKP:n kaikki eurovaaliehdokkaat osoitteesta https://www.skp.fi/vaalit/eurovaalit-2019/ehdokkaat
SKP: Punaisen teltan 25.-26.5.2019 ohjelma ja ehdokasaikataulut Facebookissa: https://www.facebook.com/events/1230986667082936/
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Lehdistön työehtosopimusneuvottelut alkoivat tänään maanantaina synkissä merkeissä. Työnantajia edustava Medialiitto esitti pitkälti toistakymmentä heikennystä lehdistön työntekijöiden sopimuksiin. Journalistiliitto on tyrmistynyt Medialiiton esityksistä.
- 1 / 85
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.