Sodan ja rauhan uskonnot

Dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta on perehtynyt politiikkaan ja uskontoon eri muodoissa. Linjakumpu on tutkinut muun muassa islamia sekä kristillisperäisiä liikkeitä, kuten lestadiolaisuutta ja amish-lahkoa.

– Kun mietitään uskontoa ja uskonnollisuutta ylipäänsä, niin Suomi on aika poikkeuksellinen maa. Suomi ja muut pohjoismaat ovat hyvin sekulaareja, maallisia maita. Ihmiset kuuluvat kyllä kirkkoon, mutta hengellisyyden taso on alhainen. Tätä on tutkittu vuosikymmeniä, ja trendi on vahva, totesi Linjakumpu Tiedonantaja-festivaalilla Tampereella lokakuun alussa.

Uskonnon läsnäolo kasvanut

Kaikesta huolimatta uskonto on suomalaisessa yhteiskunnassa läsnä.

Uskonnot ovat Aini Linjakummun mielestä nousseet entistä keskeisempään yhteiskunnalliseen rooliin.

– Voisi sanoa, että viimeisimmän 10-15 vuoden aikana uskonnon läsnäolo on tullut ilmeisemmäksi. Taustalla on se tapa, miten uskonnolliset asiat ovat alkaneet näyttäytyä ongelmana. Suurimpia syitä ovat islam ja islamilaiseen terrorismiin liittyvät tapahtumat ja keskustelut.

Uskonnot ovat Linjakummun mielestä myös muulla tavalla nousseet entistä keskeisempään yhteiskunnalliseen rooliin. Linjakumpu nosti esille tietynlaisen konservatismin kasvun, mikä on suuri, maailmanlaajuinen trendi. Tämä näkyy erityisesti helluntailaistaustaisten karismaattisten liikkeiden leviämisenä Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Linjakummun mielestä kehityksessä on erityisen huolestuttavaa sen äärikonservatiivinen luonne.

– Toki suomalaisessa keskustelussa korostuvat omat uskonnolliset ongelmat, joista ehkä suurinta roolia ovat näytelleet lestadiolainen herätysliike, Jehovan todistajat ja eräät muut liikkeet. Keskustelu on joka tapauksessa hyvin ongelmalähtöistä.

Moninainen uskonto

Mutta onko uskonnoilla jotain annettavaa rauhan kysymysten puitteissa? Pystytäänkö uskonnoilla tekemään jotain hyvää?

Linjakummulle tuli heti tulee mieleen vastaväitteitä: esimerkiksi, että islam on aina väkivaltainen tai että uskontoja käytetään aina ongelmallisesti politiikassa hyväksi. Totta toinen puoli, mutta Linjakummun mukaan asia ei ole niin yksinkertainen.

– Uskonnot ovat niin moninaisia kokonaisuuksia, että ne taipuvat siihen mitä halutaan. Jos halutaan saada väkivallan väline, se onnistuu oikein hienosti kaikkien uskontojen suhteen. Kaikki uskonnot ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla. Se riippuu siitä, miten uskonto halutaan nähdä ja tulkita. Sinänsä uskonnot eivät ole hyviä tai pahoja, se riippuu siitä, miten sitä käytännössä halutaan soveltaa.

Rauhan mahdollisuuksia

Mitä erilaisia mahdollisuuksia uskonnoista löytyy konfliktien ehkäisyyn?

Linjakumpu totesi, miten osa uskonnoista edistää yhteiskunnasta erillään oloa. Jehovan todistajat ovat läheisin esimerkki.

– Jehovan todistajat eivät käy armeijaa eivätkä myöskään osallistu sotatoimiin. He ovat mieluummin sitten vaikka vankilassa. Ollaan erossa yhteiskunnasta ja myös sodista. Se on tietynlaista passiivista rauhantyötä. Liikkeessä on toki paljon muita ongelmia, mutta se on toinen juttu.

Toisentyyppinen rauhantyön rajapinta on työskentely eri uskontokuntien välillä. Harvoin tulee esiin, että uskontokunnat toimivat monella tavalla eri foorumeilla rauhan puolesta konfliktien ehkäisemiseksi.

– Merkittävin organisaatio on Religions for Peace, kansainvälinen koalitio, joka toimii 90 maassa. Kylmän sodan aikana perustetussa järjestössä tapahtuu paljon uskontojen välisen vuoropuhelun edistämistä ja myös eri konfliktien jälkihoitoa, jossain määrin myös konfliktien ehkäisyä. Toiminta on osittain symbolista, mutta paljon tapahtuu myös konkreettista.

Toimintaa on myös ruohonjuuritasolla, erityisesti pienempien kristillisten yhteisöjen piirissä. Linjakumpu mainitsee muun muassa amerikkalaiset mennoniitit ja amishit, joiden uskoon kuuluu keskeisenä osana aktiivinen sovittelu- ja rauhantyö.

Vastuunkantoa tarvitaan

Uskonnolliset liikkeet tekevät paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa – ennen muuta omille jäsenilleen. Esimerkiksi Jehovan todistajien ja katolilaisen liikkeen piirissä on todettu laajoja lasten hyväksikäyttötapauksia.

Linjakummun mielestä hankalia asioita pitäisi alkaa setviä eräänlaisen totuuskomitea-käytännön kautta.

Setvittäisin asioita ja yritettäisiin omaa uskonnollista ydintä tervehdyttää. Tässä näen mahdollisuuksia, jonka kautta saisi ongelmallisia käytäntöjä parannettua. Ollaan tästä kuitenkin aika kaukana.

Linjakumpu nosti esiin myös vastuunkannon oman ryhmän tekemisistä.

– Jos mietitään esimerkiksi islamin, äärihindulaisuuden tai ääribuddhalaisuuden piirissä sattuneita terroritekoja, miten sitä vastuuta kannetaan? En kannata kollektiivisen vastuun ajatusta, se ei ole kohtuullista eikä mielekästä. Sen sijaan toivoisin näkeväni, että erilaiset uskonnolliset toimijat, johtajat ja yhdyskunnat, ne joilla on puhevaltaa, olisivat aktiivisempia esimerkiksi terroritekojen ja väkivallan tuomitsemisessa.

Uskonto irti politiikasta

Eräs tapa, millä uskonto voi Linjakummun mielestä edistää rauhantyötä, on uskonnon pitäminen erossa politiikasta.

”Uskontoja ei pidä sotkea kaikkeen, esimerkiksi vaikka muslimien tekemään väkivaltaan.”

– Uskontoja ei pidä sotkea kaikkeen, esimerkiksi vaikka muslimien tekemään väkivaltaan. Asioita pitää osata katsoa myös muista näkökulmista kuin uskonnon. Muslimitaustaisten ihmisten elämää ei pidä hengellistää. Sitä ei pidä koko ajan katsella islamin kautta. Siinä mennään usein metsään.

Linjakummun mukaan esimerkiksi islamilaisten uskonnollisten yhteisöiden johtajille ei pidä antaa liikaa sananvaltaa tavallisten muslimien elämän suhteen. Ne saattavat edustaa konservatiivista näkökulmaa, joka ei vastaa kokonaisuutta.