Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

Puolueettomuuden käsite on edelleenkin Suomen ulkopolitiikan suuri linja, korosti Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen alustaessaan presidentinvaalin ulko- ja turvallisuuspoliittista teemoista SKP:n marraskuun lopulla järjestämässä seminaarissa.

Kivinen ei tyytynyt vain kommentoimaan ehdokaspaneelien tavanomaisimpia ulkopoliittisia teemoja, vaan esitti laajan katsauksen siitä, miltä globaali todellisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikan, asevarustelun ja konfliktien sekä talouden ja työväenliikkeen aseman valossa näyttävät nyt presidentinvaalien alla. Hän eritteli maailman yleistä turvallisuuspoliittista ja ulkopoliittista muutosta sekä ydinaseisiin edelleen nojautuvia sotilaspoliittisia doktriineja, joiden takia kylmän sodan ilmapiiri ja kylmän sodan tapa tulkita maailmaa ovat edelleen hyvin lähellä. Sen jälkeen hän siirtyi tarkastelemaan Suomen tämän hetken haasteita.

Suomi ja Nato-jäsenyys

– Jos ajatellaan Suomen ulkopolitiikkaa ja presidentinvaaleja, niin meidän presidentinvaaleissamme ei paljon näistä asioista puhuta. Meidän presidentinvaaleissa yritetään puhua Suomesta ikään kuin Suomella olisi oma pieni todellisuutensa, jossa Suomi vain yksinään miettii suhdettaan Natoon ja jossa Suomen turvallisuuspoliittiset kysymykset olisivat vain suhteessa Natoon. Ydinkysymys on Naton vaikutus Suomen yleiseen turvallisuuspoliittiseen asemaan. Nato ei ole Suomen vihollinen, mutta Naton jäsenyys voi olla Suomelle vaarallista. Tämä on keskustelun ydinkysymys.

Kivinen arvioi sellaista mahdollista asetelmaa, jossa kokoomuksella on presidentinvaalien tuloksena sekä pääministerin että presidentin paikka, Varmasti ajatuksissa on se, pystytäänkö tätä kautta etenemään jollain tavalla tai edistämään Nato-jäsenyyttä.

– Toisaalta täytyy muistaa, että Suomi tuskin yksinään pystyy Natoon liittymään. Kun katsotaan Suomen kanssa samanlaisessa asemassa olevia maita, niin Euroopan puolueettomia maitahan Suomen ohella ovat tällä hetkellä Ruotsi, Itävalta, Irlanti ja Sveitsi. Näistä Suomeen verrattavissa ovat lähinnä Ruotsi ja Itävalta, joissa molemmissa on erittäin pieni Nato-jäsenyyttä kannattava vähemmistö. Täytyy olla aika erikoinen sellainen maailmanpoliittinen tilanne, jossa Suomi lähtisi liittymään Natoon niin, että Ruotsi ei olisi siinä mukana. Ruotsissa Nato-jäsenyys on todella pienen äärioikeistolaisen porukan haave samoin kuin Itävallassa.

Tässä mielessä Kivinen ei pitänyt kovin todennäköisenä, että Nato-jäsenyys kuitenkaan todellisuudessa toteutuu. Myös kokoomuksen sisällä on tässä mielessä ristiriitaista ilmaa. Kivisen mukaan ei ole pelkkää propagandaa, kun Niinistö ottaa etäisyyttä Nato-jäsenyyteen ja käy myös sisäisesti keskustelua siitä, onko se järkevää vai ei.

Suurin turvallisuuspoliittinen uhka

– Yhdysvaltojen agendalla on tietenkin Suomen Nato-jäsenyys, se on ihan selvä. USA:n kannalta olisi ilman muuta edullista se, että Suomi olisi Naton jäsen. Se tarkoittaisi sitä, että Suomi joutuisi ottamaan vastuuta meidän lähialueiden, myös esimerkiksi Baltian maiden puolustuksesta.

Kivinen huomautti Suomen vanhassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa olleen olennaista se, että Suomi ei ole vastuussa esimerkiksi Baltian maiden eikä entisen Neuvostoliiton alueen turvallisuuskysymyksistä.

– Ja juuri nämä entisiin Neuvostoliiton alueisiin liittyvät vastakkainasettelut ja kriisit ovat tavallaan se meidän suurin turvallisuuspoliittinen uhka. Ukraina ja Venäjä ovat ratkaisseet Sevastopolin tukikohtaa koskeneen riidan. Ukraina ei tule olemaan Naton jäsen vuoteen 2042 saakka. Sotilaallinen konflikti Ukrainan ja Venäjän välillä ei siis ole kovin todennäköistä. Valko-Venäjä taas on Venäjän tiukka liittolainen. Mutta se alue, jossa todella on hankala tilanne edelleenkin, on Kaukasuksen alue. Toki konflikti Baltiassakin on edelleen todennäköisempi kuin Suomen ja Venäjän välillä, vaikka se edellyttää jo laajempaa eurooppalaista kriisiä.

Kivinen näkikin Suomen turvallisuuspoliittisten kysymysten liittyvän lähinnä siihen, miten Suomi välttää joutumasta niihin konflikteihin, jotka ovat todennäköisimpiä eivätkä suomalaisten omaa tekoa. Toisaalta kyse on siitä, että koko suuri kansainvälisen politiikan asetelma on edelleen auki. Jos maailmaan muodostuu uusi sotilasliittojen voimakas vastakkainasettelu, jossa toisaalla on Nato ja toisaalla kollektiivinen turvallisuusorganisaatio ja Shanghai-yhteistyöryhmä, Suomen on varottava ottamasta kantaa suurvaltojen eturistiriitoihin.

Puolueettomuuspyrkimys relevantti

– Eli Suomen puolueettomuus, on tärkeä käsite edelleenkin. Se olisi erittäin käyttökelpoinen eurooppalaisessa politiikassa tällä hetkellä ylipäätään, esimerkiksi Ukrainan kannalta. Ukrainan kannattaisi ottaa oppia suomalaisesta puolueettomuuspolitiikasta, koska Suomen turvallisuuspolitiikan vanhat elementit ovat olleet nimenomaan hyvä suhde naapureihin ja itsenäinen puolustus ja samanaikaisesti integroituminen länteen. Ukrainallakin ainoa, mitä se todella haluaa, on EU jäsenyys, ei se haluakaan Naton jäseneksi.

Kivinen piti outona, että puolueettomuuden käsite on Suomessa huonossa huudossa.

– Puolueettomuuden käsite on edelleenkin Suomen ulkopolitiikan suuri linja. Sehän ei ole mikään pelkkä vasemmiston linja, vaan se on ollut Suomen ulkopolitiikan linja ihan itsenäistymisen vuosista lähtien. Ainoastaan sota-aikana siitä selkeästi poikettiin. Puolueettomuusajatushan tuli YYA-sopimukseen Suomen vaatimuksesta ja se muotoiltiin nimenomaan Suomen pyrkimyksenä pysytellä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella.

Niin kauan kun suurvalloilla on eturistiriitoja, niin kauan puolueettomuuspyrkimys säilyy Kivisen mukaan relevanttina. Mutta tästä asiasta ei juurikaan keskustella.

– Sauli Niinistö tekee kaikkensa väistääkseen tähän liittyvää keskustelua. Paavo Lipponen puolestaan yrittää unohtaa kaikki ne kannanotot, joissa hän on puhunut Natosta myönteiseen sävyyn. Natohan ei ole tietenkään mikään arvoyhteisö niin kuin Martti Ahtisaari on väittänyt, vaan Nato on sotilasliitto. Natoon liittyminen ei ole liittymistä mihinkään suureen läntiseen arvoyhteisöön, vaan se on liittymistä nimenomaan tähän sotilasliittoon, johon liittyvät suuret turvallisuuspoliittiset riskit.

Ulkopoliittiset valinnat

Kivinen otti esimerkiksi mahdollisen Kaukasuksen sodan kumuloitumisen Euroopassa. Jos Suomi olisi siinä etulinjassa, niin Suomi voitaisiin uhrata esimerkiksi taktisilla ydinaseilla käytävään sotaan. Ei Venäjä ole niin hullu, että se lähtisi Yhdysvaltoihin iskemään, mutta se, millä aseistuksella käytäisiin isompia konflikteja Euroopassa, on meidän varsinainen turvallisuuspoliittinen kysymys.

– Meidän asetelma olisi sellainen, että meidän pitäisi viljellä puolueettomuutta ihan eksplisiittisesti, ja tässä mielessä kannattaa ajatella Suomen ulkopoliittisia valintoja. On hyvä, että suurin osa Suomen kansasta on Nato-jäsenyyttä vastaan. Venäjä on meidän naapurissa oleva suurvalta. Meidän uhkakuvamme on joutua mukaan Venäjää vastaan kohdistuviin konflikteihin. Tässä mielessä ulkopoliittiset haasteemme ovat peruslinjassa samanlaisia kuin kylmän sodan aikana. (ES)