Syrjäytettyjen ääni

”Mä kysyin pienenä äidiltä, että onko meitä enemmän vai noita toisia. Äiti kysyi että keitä mä tarkoitan. Vastasin, että noita, joilla on auto ja jotka ajattelee vain rahaa. Äiti vastas, että tällä hetkellä ehkä noita on enemmän, mutta meitä tulee koko ajan lisää.”

Yleisradion A-Talk-ohjelman otsikkona on syyskuussa provosoivasti ”Onks ihan pakko tehdä töitä?” Toimittaja Susanne Päivärinta on rahdannut televisioon kohulausunnoillaan huomiota herättäneen kokoomusnuorten puheenjohtajan Susanna Kosken sekä yrittäjäneuvos Riitta Antinmäen keskustelemaan nuorten syrjäytymisestä.

Vapaan kapitalismin nimeen vannova Koski pitää syrjäytymistä nuorten omana valintana ja vaatii työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista ja ylisuurten sosiaalitukien leikkaamista. Antinmäki puolestaan patistaa nuoria kuriin ja järjestykseen sekä syyttää nykyvanhempia lastensa paapomisesta.

Pöydän toisella puolella istuu Linda-Maria Roine, jonka tehtävänä on tuoda keskusteluun syrjäytyneen nuoren näkökulmaa. Roine kommentoi rauhallisesti keskustelua, vaikka pinnan alla kiehuu. Mielessä pyörii vain yksi kysymys:

Mistä näitä elämästä vieraantuneita eliitin edustajia oikein löytyy?

Kuukausi televisiokeskustelun jälkeen Linda-Maria Roine istuu Helsingin Kalliossa kuppilassa ja muistelee kuvauksia.

– Ihan hirveä tilanne. En tajua miten pystyin hillitseen itseni, hän toteaa jälkeenpäin.

Pinna alkoi keskustelun edetessä kiristyä. Roineelle syntyi vaikutelma, että kokoomusnuori ja yrittäjäneuvos eivät edes elä samassa maailmassa hänen kanssaan.

– Ne asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Niiden mielestä nuoret kaipaa holhousta ja kontrollia. En tiedä, millä oikeudella ne tulee meitä neuvomaan. Musta tuntuu, että me emme enää elä samassa Suomessa. Mitä ne tietää mun tai kenenkään muunkaan elämästä?

Roine ei kaipaa enää ketään ”parempiosaista” televisioon kertomaan, että nuoret ovat laiskoja tai että ”eihän meidän nuoruudessakaan ollut tukia tai palveluja”.

Roinetta harmittaa, että niin paljon jäi asioita sanomatta Ylen ohjelmassa. Nyt Tiedonantajassa hänellä on mahdollisuus kertoa loputkin.

Hiukan taustalukuja:

Suomessa elää reilut 50000 15-29-vuotiasta nuorta, joilla on pelkkä peruskoulututkinto. Heistä 33000 ei ole ilmoittautunut työttömäksi eivätkä viranomaisetkaan oikein tiedä, mitä he puuhaavat. Valtaosa porukasta on nuoria miehiä tai maahanmuuttajataustaisia.

Linda-Maria Roine ei ole mies eikä hänellä ole maahanmuuttajataustaa. Silti nuori nainen on päätynyt mediaan ja antanut kasvot syrjäytymiselle – tosin Roine itse käyttää mieluummin termiä syrjäyttäminen.

Roineen tie ”valtakunnan viralliseksi syrjäytetyksi” alkoi presidentti Sauli Niinistön paljon keskustelua herättäneestä Ihan tavallisia asioita -kampanjasta.

Niinistö tuli presidentinvaalien alla nostaneeksi yhdeksi teemakseen huolen nuorten asemasta. Vaalien jälkeen Niinistö mietti, että tarttis jotain tehdäkin. Ideoitiin kampanja, jossa nuorille annetaan pieniä, lattean kuuloisia arkipäivän vinkkejä, kuten että ”käsi ei paijaamalla kulu” tai että kannattaa hankkia ystäviä.

Jääkiekkoilija Sami Kapasen ja kansanedustaja Jani Toivolan kaltaisten julkkisten lisäksi kampanjassa on mukana myös Linda-Maria Roine kertomassa syrjäytymisestä. Niinistö bongasi sanavalmiin Roineen Porin Jazzien SuomiAreenan keskusteluista.

Roine pohti Niinistön kampanjassakin, että ei tämä nyt ihan näin mene. Ei syrjäyttämiseen näillä keinoilla voi tarttua.

Roinetta riepoo nuorten holhoaminen ja totaalinen ymmärtämättömyys, mistä asiassa on kyse.

– Sanotaan, että sossumasseilla elävä ei ymmärrä rahan arvoa, kun ne saa sossusta ilmaista rahaa. Sillä sitten eletään helppoa elämää. Musta tuntuu, että ne on ihan jotkut muut tahot, jotka eivät rahan arvoa ymmärrä. Oletuksena on, että kaikilla on ydinperhe ja omakotitalo Espoossa, on sisaruksia ja vanhemmat hyväpalkkaisissa töissä. Mutta ei kaikilla ole äitiä, joka paapoo aamupuurot ja muut pöytään. Ei kaikilla ole perhettä tukiverkoksi, sanoo Roine.

Hänen mukaansa on suorastaan uskomatonta, miten jotkut ovat varmoja siitä, etteivät jää työttömäksi tai ettei heidän omille lapsilleen koskaan tapahdu mitään pahaa. Siinä tilanteessa tuskin kukaan ryhtyy valittamaan, että omat lapset ovat laiskoja tai että se on niiden oma vika.

Roine ei myöskään tunne syrjäytettyjä, joiden ongelmat johtuisivat laiskuudesta.

– Ei asunnottomana oleminen tai minimituilla sinnittely ole mitään laiskottelua, hän toteaa.

Roine tietää mistä puhuu.

Koko ikänsä Roine on kokenut, että hänen perhetaustansa on väärä ja hävettävä. Äiti oli helsinkiläinen työtön yksinhuoltaja, ja perheen vastoinkäymiset alkoivat jo alle kouluikäisenä. Viranomaiset eivät ottaneet todesta Roineen ja hänen äitinsä elämäntilannetta. Koulussa Roinetta kiusattiin eikä opettajista tai terapeuteista ollut sanottavammin apua.

Roine valahti suorin vartaloin läpi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen rei’istä. Mielenterveys alkoi horjua, lukio jäi kesken ja kuvaan tulivat päihteet.

Käänne parempaan tuli kuin sattuman kaupalta. Roine tutustui helsinkiläisiin rap-artisteihin Pyhimykseen ja Steen1:een. Intohimo musiikkiin veti nuoren syrjäytetyn lopulta ylös pahimmasta alhosta.

Roine pääsi mukaan etsivän nuorisotyön Vamos-projektiin. Nyt hän valmentautuu Ammattistartissa jatkokoulutusta varten.

Roine kertoo voivansa jo paremmin, mutta ei missään nimessä hyvin. Päihteet ovat jääneet taakse, ja hän on ensimmäistä kertaa elämässä tutustunut kavereihin, jotka eivät ole narkkareita.

Roineelle on tapaamistaan päättäjistä jäänyt kylmäkiskoinen vaikutelma. Hän epäilee, etteivät päättäjät halua todella auttaa nuoria – eivät ainakaan nuorten omista lähtökohdista.

– Ne haluaa, että nuoret tulee työkykyisiksi, että nuorista tulee kapitalismin työvoimaa. Sama jos tehtaalla olisi rikki joku kone, joka pitää saada kuntoon että siitä olisi taas hyötyä. Poissuljetaan kaikki inhimillisyys. Ihmiset on pelkkiä numeroita, joita voi kohdella objekteina.

Roineen mukaan kyse ei ole mistään muusta kuin luokkasodasta – käynnissä on rikkaiden sota köyhiä vastaan.

– Kaikki syrjityt ihmisryhmät ovat saman sodan kohteena – oli kyseessä sitten köyhä, duunari tai maahanmuuttaja. Kaikki kuuluu yhteen, toteaa Roine.

Mikä sitten olisi Roineen ratkaisu nuorten syrjäyttämiseen?

– Jos sujauttaisi itsenäisyyspäivän linnanjuhlien booliin unilääkettä ja tekis perinteisen vallankumouksen, nauraa Roine, mutta vakavoituu pian.

– Ihan vakavasti puhuen niin en mä näe, että yhteiskunta tämmöisenä kuin tämä on voi ikinä muuttua paremmaksi. Ei tätä menoa kauaa voi jatkua. Ihminen tuhoaa elämää ja ympäristöä. Tämä on kuin aikapommi, ei mikään kestä tätä vauhtia.

Kapitalismin kumoaminen ei Roineen mukaan ole helppo homma. Mutta onko meillä varaa jättää riistosta vapaa, tasa-arvoinen yhteiskunta vain pelkäksi utopiaksi?

Pelko näyttelee suurta osaa nykypäivän yhteiskunnassa. Eliitti pelkää tietysti omaisuutensa puolesta, mutta myös sitä, että ihmiset alkavat kyseenalaistaa kapitalismin autuuden – että tulee enemmänkin ihmisiä, joille kapitalistisessa järjestelmässä kiipeäminen ei olekaan arvoasteikossa tärkeimmällä sijalla.

Sosiaalitukien vastikkeellisuuden vaatimisen takana onkin syrjäytettyjen kontrollin lisääminen. Paradoksaalista kyllä, köyhien kontrollia ja kuria penää vapauden nimeen vannova liberaalioikeisto.

Oikeistolainen eliitti ei ole tyhmä, huomauttaa Roine. Se ymmärtää hyvin asemansa olevan uhattuna ja pyrkii toiminaan niin, että kaikki jatkuu ennallaan. Kapitalistisen riiston ylläpitämiseksi oikeisto on valmis tuhoamaan niin inhimillisiä kuin ympäristöresursseja voitontavoittelun nimissä.

Roineen mielestä tässä poliittisessa näytelmässä pellen osaa näyttelevät perussuomalaiset ja sellaiset vasemmistolaiset, jotka kulkevat silmät ummessa eivätkä tajua, mitä on tapahtumassa.

Suorastaan pelottavaa on se, kun vasemmisto ryhtyy puhumaan samoilla termeillä kuin eliitti ja tukemaan sen harjoittamaa politiikkaa.

Oletetaan, että kapitalismi nilkuttaa kaikesta huolimatta vielä jonkin aikaa eikä Roineen tavoittelemaa vallankumoustakaan lähiaikoina tapahdu. Missä hän näkee itsensä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?

Roine kertoo haluavansa vaikuttaa politiikassa ja saada julki ajatuksiaan mahdollisimman laajalle yleisölle. Politiikkaa tehdään hänen mielestään paljon muuallakin kuin vain eduskunnassa.

Roineelle myös musiikki on politiikkaa.

– Oon tehnyt kappaleita jo pikkulapsesta saakka. Hiphopissa tekstit on tärkeitä, kappaleisiin saa ympättyä asiaa. Käytän musiikkia sanoman välittämiseen, Roine sanoo.

Roine tekee hiphoppia taiteilijanimellä Mercedes Bentso. Tähän mennessä on julkaistu kaksi kappaletta, ja tulevaisuudessa on tiedossa projektia Pyhimyksen ja Steen1:n kanssa.

Mercedes Bentso. Mistä moinen taiteilijanimi?

– No Mercedes-merkkisistä autoista oon tykännyt pienestä pitäen. Puhun myös espanjaa ja Mercedes on kaunis espanjankielinen nimi. Ja bentsoja tuli joskus aikoinaan napsittua, selventää Roine.

Mercedes Bentso – Personal Raineri –musiikkivideo

Linda-Maria Roine alias Mercedes Bentso esiintyy 17. lokakuuta Asunnottomien yön tapahtumissa Espoossa ja Helsingissä sekä Malmin työväentalolla 19. lokakuuta.

Bentso – katuslangia; bentsodiatsepiinit ovat bentseeni- ja diatsepiinirenkaiden fuusion sisältäviä kemiallisia yhdisteitä, tarkemmin ottaen bentseenidiatsoniumsuoloja, joita käytetään lääkeaineina sekä toisinaan myös päihteenä. Bentsot vaikuttavat keskushermostoon rauhoittavasti.