Taistelu työstä

26.04.2018 - 11:30
(updated: 22.10.2018 - 11:31)

Suuria yhteiskunnallisia uudistuksia ja hyvinvointia on aina tehty kamppailulla. Työtaistelut ja mielenosoitukset ovat Suomessa olleet sen näkyvimpiä muotoja jo useita vuosikymmeniä. Yleensä vasta näistä tai muusta, laajasta kansalaisten liikehdinnästä, on muodostunut paine oikeistoa kohtaan. Juuri se on johtanut työväenluokan hyvinvointia parantavien lakien läpimenoon. Samalla tavalla on toimittu myös työehtojen kanssa. Työpäivän lyhentäminen, palkkojen ja lomien määrä sekä työturvallisuuden parantaminen on aina ollut vaatimisen kysymys. Niitä ei ole tultu tarjoilemaan omistavan luokan toimesta tai aloitteesta.

Käytyjen työtaistelujen määrä on romahtanut parin viime vuosikymmenen aikana. Yleisimmin tällä ajanjaksolla niitä on ollut koko maassa vuosittain alle 200, ja työtaisteluihin osallistuneita ihmisiä on vuositasolla ollut yli 100 000 vain harvakseltaan. Vertailuna voidaan mainita, että esimerkiksi vuonna 1976 käytiin 3282 työtaistelua ja niihin osallistui yli puoli miljoonaa työläistä. Nämä tilastot kertovat karua kieltä siitä, kuinka ilman jatkuvaa etujen puolustamista ja lakkoasetta käyttäen, päästään saavutetuista eduista myös hyvin nopeasti eroon. Vuodet nimittäin korreloivat hyvin tarkasti sen kanssa, milloin hyvinvointivaltiota ja työehtoja alettiin maassamme romuttamaan.

Työväenliike oli tuolloin muun maailman mukana suurissa mullistuksissa, eikä se ilmeisesti ole vieläkään toipunut niistä. Sen voimakkain osa, ay-liike, ottaa vuosi toisensa jälkeen turpiinsa neuvotteluissa ja päästää johtoonsa hallituspolitiikan myötäilijöitä. Onneksi ay-aktiiveissa on sentään vielä toimivaakin väkeä, jotka laittavat marketin kassat kiinni keskellä päivää tai pysäyttävät rakennustyömaat juurilleen tuoteteollisuuteen.

Tällaisen toiminnan tueksi koko työväenliike tarvitsee tietoa. Kun uuden ay-aktiivin ymmärrys lisääntyy esimerkiksi työvoimasta, pääomasta ja yhteiskunnan luokkaluonteesta, tulee hänen toiminnastaan yhä johdonmukaisempaa. Marxilaista taloustiedettä tarvitaan silloin, kun työväenliikkeen halutaan jälleen taistelevan työstä. Eikä sitä tarvitse oppia yksin, vaan ottamalla osaa opintopiireihin ja seminaareihin tai vaikka vaatimalla omalta ammattiosastolta marxilaisen opintotoiminnan aloittamista. Alkuun pääset kuitenkin jo käsissäsi olevalla Tiedonantajalla, joka kokoaa kerran kuukaudessa yhteen teorian ja taistelun. Uudistuneen lehden ilmestymispäivä ei voisi olla otollisempi. Vappuna on tietysti puhuttava ja kirjoitettava työstä, mielellään niin että porvarin puntit tutisee.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.