Teknologiateollisuuden lakko alkoi
Perjantaiaamuna alkoi teknologiateollisuuden lakko työnantajaliiton 37 yrityksen työpaikoilla. Metalliliiton ja Ammattiliitto Pron julistaman lakon piirissä on runsaat 30 000 työntekijää.
Lakko jatkuu marraskuun 7. päivään saakka, ellei sitä ennen päästä sopimukseen. Jos sopua työehdoista ja palkoista ei löydy lähiviikkoina, ylempien toimihenkilöiden YTN liittyy lakkoon marraskuun alussa. Myös Sähköalojen ammattiliitto on julistanut lakon teknologiateollisuuteen.
Metalliliiton valtuusto hylkäsi valtakunnansovittelijan tekemän esityksen torstaina äänin 34-18. Myöskään Ammattiliitto Pro sekä työnantajapuolen Teknologiateollisuus eivät hyväksyneet esitystä.
Edellisen kerran Metalliliitto on julistanut metallialaa koskevan työtaistelun vuonna 1971. Autokorjaamoissa oli liiton julistama työtaistelu vuonna 1984.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.