Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Tiedonantajan verkkolehti uudistuu

    Kotimaa
    Avainsanat: Tiedonantaja, verkkolehti
    16.10.2015 - 11:08
    Tiedonantaja
    Tiedonantajan nykyisellä verkkolehdellä alkaa olla jo ikää. Tapa, jolla lukijat tänä päivänä verkkoa käyttävät, on muutamassa vuodessa muuttunut aika tavalla.
    – Kun Tiedonantajan verkkosivuja aikoinaan uudistettiin, ei esimerkiksi sosiaalisella medialla ollut sellaista roolia kuin nyt. Myös verkon selaaminen on siirtynyt entistä enemmän mobiileille välineille, kuten tableteille ja kännyköihin, kertoo Tiedonantajan päätoimittaja Marko Korvela.
    Kuluneen vuoden aikana onkin Tiedonantajassa käyty läpi verkkolehden uudistamisprosessia. Kyse ei Korvelan mukaan ole pelkästä vanhan päivityksestä vaan siirtymisestä uuteen, nykyaikaiseen tapaan julkaista sisältöä verkossa.
    – Verkkolehteen haettiin myös uutta visuaalista ilmettä, sanoo Korvela.

    Parhaat ratkaisut käytössä

    Verkkolehtityöryhmässä mukana oleva Heikki Ketoharju kertoo, että uusi verkkolehti on rakennettu mobile first –periaatteella – ensisijaisesti kännykällä surffattaviksi.
    – Järjestelmä pohjautuu kokonaan avoimeen lähdekoodiin, ja käytössä ovat markkinoiden parhaat järeät ratkaisut: Drupal-julkaisujärjestelmä sekä joukko sitä täydentäviä komponentteja.
    Ketoharjun mukaan uusi sivusto mahdollistaa paitsi tekstimuotoisten artikkelien, myös videoreportaasien laatimisen Tiedonantaja TV:hen.
    – Verkkolehdessä on myös entistä monipuolisempi ja helppokäyttöisempi verkkokauppa, josta voi Tiedonantaja-lehden lisäksi tilata itselleen marxilaista kirjallisuutta sekä kannatustuotteita.

    Paperilehti jatkaa entiseen tapaan

    Verkkolehti lanseerattiin Tiedonantaja-festivaalilla Jyväskylässä. Julkaisun jälkeen verkkolehden yksityiskohtia viilataan. Mukana on myös mahdollisuus tarjota maksullista sisältöä verkossa.
    – Toivon, että uusi verkkolehti tuo Tiedonantajalle uusia lukijoita ja tilaajia. Verkkotoiminta voi myös houkutella uusia lehden tekijöitä. Myös sosiaalisessa mediassa Tiedonantaja on entistä vahvemmin läsnä ja tarjoaa radikaalisti vasemmistolaista, kommunistista, marxilaista, työväenluokkaista vaihtoehtoa toisaalta valtamedian markkinavetoiselle propagandalle ja toisaalta verkon valheita levittäville törkysivustoille, toteaa Korvela.
    Hän korostaa, että paperinen Tiedonantaja jatkaa verkkolehden rinnalla.
    – Tiedonantaja ilmestyy entiseen tapaan 48 kertaa vuodessa, vähintään 16-sivuisena painettuna lehtenä, sanoo Korvela.

    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    20251126 152657(0)
    Uutiset
    28.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Torpan pojasta kansainväliseksi ay-johtajaksi – Mauri Perä täyttää 90 vuotta

    Joulukuussa 90 vuotta täyttävä Mauri Perä on suomalaisen työväenliikkeen pitkäaikainen vaikuttaja, jonka elämäntarina kulkee torpan pihapiiristä rakennusmaille, ay‑liik

    Lagos vahvistaa asemaansa Afrikan luovana keskuksena – ja Nigerian väkirikkaimpana sekä taloudellisesti merkittävänä keskuksena. Kuva Jironi B CCO 4.0
    Kulttuuri
    27.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Katutaide tekee nykytaiteesta kiinnostavaa

    Israelin parlamentti jatkaa väliaikaista lakia, joka mahdollistaa ulkomaisten medioiden lähetyskiellot, jos niiden katsotaan vahingoittavan valtion turvallisuutta. Kuva IPPA CCO 4.0
    Ulkomaat
    26.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Israel kiristää otettaan ulkomaisesta mediasta – Kansainvälinen journalistiliitto IFJ varoittaa vakavasta iskusta sananvapaudelle

    Tiedonantajan toimituskunta on syvästi surullinen pitkäaikaisen toverin poismenosta ja ottaa osaa Veikko Koivusalon läheisten suureen menetykseen. Kuva Veikko Koivusalo
    Uutiset
    25.12.2025
    Toimitus

    Tiedonantajan pitkäaikainen valokuvaaja Veikko Koivusalo on kuollut

    Elokapina järjesti Helsingissä Kaisaniemenkadulla 3.10.2020 mielenosoituksen. Poliisi käytti mielenosoituksessa OC kaasua noin 30 istuvaa mielenosoittajaa vastaan, Kaasu on
    Uutiset
    25.12.2025
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Hovioikeus tuomitsi poliisijohtoa kaasuttamisesta – Elokapina: ”Voimme viimein keskittyä olennaiseen”

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2025 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!