Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. Lisäksi työelämän laatu on heikentynyt.
Tietoa Tiedonantajan jakelusta ja tukea postilaisille
Tiedonantaja seuraa postilaisten työtaistelua verkkosivuillaan ja lähettää solidaariset taisteluterveiset postityöntekijöille sekä muiden alojen tukilakkolaisille.
Marraskuun lehden jakelussa on odotettavissa viivettä. Ilmestymispäivänä 28.11. uusi lehti on kuitenkin tilaajien luettavissa normaaliin tapaan verkkosivuillamme. Uutisartikkeleita julkaistaan maksuttomalla puolella normaalia enemmän koko lakon ajan.
Tilaaja, olethan jo hankkinut itsellesi verkkolehden digioikeuden? Ohjeet löytyy osoitteesta https://www.tiedonantaja.fi/julkaisut
Kirjoittajan artikkelit
Työsuojeluviranomainen tarkasti kesällä alle 30-vuotiaiden nuorten työpaikkoja ja havaitsi selkeitä puutteita nuorten palkkauksessa. Nuorten työpaikoilla valvottiin myös työturvallisuutta ja tarkastuksilla havaittiin monenlaisia puutteita perehdytyksen suhteen.
YK:n yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa. Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta, 14 vastaan ja 43 tyhjää. Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen.
- ‹ edellinen
- 4 / 96
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Suomen kommunistisella puolueella on kumpaankin kevään vaaliin oma vaaliohjelmansa. Kommunistien vaihtoehto lähtee siitä, että aletaan määrätietoisesti parantaa tavallisten ihmisten oloja. On parannettava pieni- ja keskituloisten taloudellista asemaa, lisättävä vaikutusmahdollisuuksia sekä laajennettava demokraattisia oikeuksia ja vapauksia. Tämä ei tapahdu itsestään, vaan vaatii aktiivista toimintaa kaikkien yhteiskunnan ahtaalle ajamien kanssa, sanotaan puolueesta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.