Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Tradekan jäsenmäärässä ja tuloksessa positiivinen kehitys
Osuuskunta Tradekan jäsenmäärä kehittyi viime vuonna positiiviseen suuntaan; uusia jäseniä liittyi enemmän kuin vuosikymmeneen. Osuuskuntaan liittyneiden keski-ikä on hieman yli 40 vuotta.
Myös tulos kehittyi samaan suuntaan; Osuuskuntakonsernin tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja vuodelta 2021 oli 25 miljoonaa euroa. Tradeka-konsernin tilinpäätökset hyväksyttiin Osuuskunta Tradekan ja Tradeka-Yhtiöiden hallitusten kokouksissa 18. helmikuuta.
– Tämä kertoo siitä, että osuustoiminta ja vastuullista liiketoimintaa tekevään yritykseen vaikuttaminen kiinnostaa suomalaisia. Jäsenkyselyn perusteella uusia jäseniä kiinnostaa erityisesti jäsenedut, mutta yhä enemmän myös mahdollisuus vaikuttaa osuuskunnan toimintaan sekä osuuskunnan avulla ympäröivään maailmaan, kertoo Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro.
– Vaikka koronapandemia on aiheuttanut haasteita liiketoimintaan, olemme silti pystyneet jatkamaan pitkäjänteistä työtä vastuullisuutemme kehittämiseksi.
Vuonna 2021 Tradekan vastuullisuustyössä painottuivat ilmastovaikutusten kartoittaminen ja konsernin hiilijalanjäljen laskeminen. Laskennan tulokset julkaistaan vuosittaisen vastuullisuusraportoinnin yhteydessä.
Tuotto-osuuksia merkittiin vuonna 2021 noin 1,4 miljoonan euron edestä. Kokouksessaan hallitus päätti esittää, että tuotto-osuuksille maksettaisiin viime vuodelta tavoitteenmukainen 3,5 % korko. Asian päättää helmikuisissa vaaleissa valittu uusi edustajisto ensimmäisessä kokouksessaan 28.4. Kuuden vuoden välein järjestettävät Tradekan edustajiston vaalit on juuri järjestetty; vaalien tulos julkaistaan 2. maaliskuuta.
Vahva sijoitusvuosi
– Konsernin tulosta voi luonnehtia olosuhteisiin nähden hyväksi. Koronapandemia ja sen vaikutukset painoivat tulosta, mutta sijoitustoiminnan erinomaisen tuloksen myötä koko konsernin tulos kehittyi suotuisasti, kuvailee Puro.
Osuuskunta-konsernin liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 30 % 567 miljoonaan euroon. Konsernin liikevoitto viime vuonna oli 26 miljoonaa euroa ja tulos parani vaikeaan koronan sävyttämään vuoteen 2020 verrattuna 47 miljoonalla eurolla. Sijoitustoiminnan tuotto vuodelta 2021 oli 15,3 %.
– Rajoitukset painoivat ravintolaliiketoimintaa tekevän Restelin tuloksen reilusti tappiolliseksi toista vuotta peräkkäin. Iskuja koronasta saivat myös hoivapalvelut ja katsastusliiketoiminta. Sijoitustoiminnan lisäksi viime vuoden valopilkku oli Lehtipiste-konserni, jonka toiminta ja talous kehittyivät hyvin. Haastavista olosuhteista huolimatta Tradekalla on ollut mahdollisuus panostaa myös liiketoiminnan kehittämiseen, Puro täydentää.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
- 1 / 86
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vastaa HS:n vaalikoneessa olevansa täysin samaa mieltä, kun kysytään, tuleeko sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. Hän on kannattanut myös Naton joukkojen sijoittamista pysyvästi Suomeen ja korostanut Yhdysvaltojen kanssa tehtävää ns. puolustussopimusta ”äärettömän tärkeänä”.
Suomen ja Israelin edustajat allekirjoittivat äsken hankintasopimuksen israelilaisesta David’s Sling -ilmatorjuntajärjestelmästä. Yli 300 miljoonan asekaupalla tuetaan sekä poliittisesti että taloudellisesti Israelin sotaa palestiinalaisia vastaan. Myös suomalaisyhtiö on mukana valmistamassa aseita Gazan pommittamiseen.