Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Tupakkayhtiöt mellastavat köyhissä maissa
Tupakoinnin vaaroista kertovat kuvat tulevat Euroopassa pian savukeaskeihin valmistajan logon ja merkin tilalle. Muutoksen toteutus on paljon vaikeampaa köyhissä maissa, joissa tupakkayhtiöt ovat tottuneet mellastamaan vapaasti.
Australia sääti varoituskuvat pakollisiksi savukeaskeihin vuonna 2011. Päätös on jo tehty Britanniassa, Ranskassa, Kanadassa sekä Uudessa-Seelannissa, ja Euroopan unioni edellyttää sitä jäseniltään.
– Pakkausten vetovoiman ja mainosarvon heikentäminen ovat tärkeitä taistelussa tupakoinnin vähentämisen puolesta, Melbournen yliopiston tutkija Nicole Hughes vakuuttaa.
Tupakankulutus on erilaisten rajoitusten ja hinnankorotusten ansiosta puolittunut Australiassa vuodesta 1991 ja vähentynyt muissakin teollisuusmaissa tuntuvasti.
Rahastusta kuolemalla
Samaan aikaan hallitsevat tupakkayhtiöt – Philip Morris, British American Tobacco, Imperial ja Japan Tobacco International – ovat keskittäneet markkinointiaan kehitysmaihin. Mitä köyhempi maa, sitä enemmän tupakkaa myyviä liikkeitä.
Tupakka tappaa noin kuusi miljoonaa ihmistä vuodessa.
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 92 prosenttia maapallon asukkaista elää maissa, joiden tupakkaverot ovat järjestön suosituksia alhaisemmat.
80 prosenttia maailman yli miljardista tupakoitsijasta asuu köyhissä ja keskituloisissa maissa. Tupakka tappaa noin kuusi miljoonaa ihmistä vuodessa.
– Kourallinen ihmisiä ansaitsee miljoonia muiden heikkenevällä terveydellä ja kuolemalla, WHO:n tupakoinnin vastaisen kampanjan vetäjä Edouard Tursan D'Espaignet tiivistää.
– Puolet tupakoitsijoista joutuu todennäköisesti kärsimään savuttelun aiheuttamista sairauksista ja toinen puoli kuolee niihin, hän jatkaa.
Britannia voitti oikeudessa
Tupakkateollisuus selvitti jo 1990-luvulla, miten pakkausten muuttaminen vaikuttaisi markkinointiin ja havaitsi, että myynti laskisi. Se ryhtyi vastustamaan muutosta kaikin keinoin.
Britanniassa tupakkayhtiöt vetosivat korkeimpaan oikeuteen, jotta pakkauksia ei tarvitsisi muuttaa, mutta vetoomus hylättiin toukokuussa. Kaikki 17 valtiota vastaan nostettua syytettä menivät lopulta nurin miljoonia maksaneessa oikeustaistelussa.
– Muut valtiot voivat hyödyntää tulosta, kun tupakkateollisuus hyökkää niitä vastaan, D'Espaignet iloitsee.
Aiemmin esimerkiksi Uruguay, Togo ja Namibia ovat jääneet käräjillä tappiolle yrittäessään rajoittaa tupakan mainontaa lailla.
Veroista on apua
Korruptio, taloudellinen riippuvuus tupakantuotannosta ja oikeusjuttujen vaatimien voimavarojen puute heikentävät köyhien maiden mahdollisuuksia taistella tupakkateollisuutta vastaan.
Hughesin mukaan WHO:n kampanja pakkausten muuttamiseksi on kuitenkin ajankohtainen myös köyhissä maissa, vaikka sen toteutus ottaa aikaa.
Maailmanpankki edistää parhaillaan tupakkaveron uudistamista Filippiineillä, Indonesiassa, Senegalissa, Kolumbiassa, Botswanassa, Etiopiassa, Armeniassa ja Georgiassa.
Tutkimusten mukaan veron korotus vähentää tehokkaasti tupakan kulutusta ja sitä myöten myös terveysmenoja. (IPS – Aruna Dutt)
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Venezuela valmistautuu kunnallisvaaleihin 27.7. Nämä ovat jo kolmannen vaalit vuoden sisällä. Petaren kaupunginosa, miljoonien työväenluokan asuinpaikka, elää vaalien arkea konkreettisesti: vesikatkot, julkisen liikenteen haasteet ja paikallinen stigma eivät ole vain infrastruktuurikysymyksiä, vaan kertovat siitä, miten ihmiset kokevat oman arkensa ja tarpeen muutokselle. Haastattelen kolmea nuorta naista. He puhuvat rauhallisesti elämästään ja tulevasta äänioikeudestaan — ei vastakkainasettelun vaan arkisen osallistumisen kautta. Tämä on juttu siitä, kuinka politiikka syntyy, vaikka puistoissa viisaiden nuorten naisten keskustelussa - ei pelkästään vaalihuoneistoissa — ja kuinka optimismi asuu nuoruudessa, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden omana tilanaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.