TVY tukee Joukkovoima-mielenosoitusta

08.03.2016 - 12:45
Joukkovoima marssi elokuussa Helsingissä. Kuva Toivo Koivisto.

Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY kutsuu jäsenjärjestönsä Joukkovoima-mielenosoitukseen Helsinkiin 12. maaliskuuta ja marssii työväen ja työttömien blokissa.

Järjestön mukaan työllisyysmäärärahojen rajut leikkaukset romuttavat suomalaisen aktiivisen työllistämispolitiikan. Hallitusohjelman mukaan työvoimapoliittisten määrärahojen leikkaus vuodelle 2017 on yhteensä seitsemänkymmentä miljoonaa euroa vuoden 2015 lähtötasosta.

Työllisyysmäärärahojen lisääminen on kannattava investointi tulevaisuuteen. Jo tuhannen ihmisen pysyvä syrjäytyminen työmarkkinoilta tarkoittaa vuositasolla 20–40 miljoonan euron BKT:n menetystä. Nyt syrjäytymisvaarassa on kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Mahdollisuudet vaihtoehtoiseen politiikkaan ovat olemassa

Työttömien talouden rapauttaminen ja työllisyyspolitiikan romuttaminen on edesvastuutonta politiikkaa.

TVY muistuttaa, että hallituksen lyhytnäköisillä leikkaustoimilla rappeutetaan suomalaista hyvinvointia talouspolitiikalla, joka on todettu kansainvälisten talousasiantuntijoiden taholta kestämättömäksi. Euroopan Keskuspankki elvyttää valtionlainoja miinus- ja nollakorolla. Tässä tilanteessa Suomen on kannattavaa ottaa lisää velkaa ja elvyttää suomalaista työllisyyttä ilman taloudellista riskiä.

Hyvinvointia rappeuttavalla talouspolitiikalla murennetaan kestävä pohja talouskasvulle, syvennetään työttömyyttä ja heikennetään hyvinvointia. Työttömien talouden rapauttaminen ja työllisyyspolitiikan romuttaminen on edesvastuutonta politiikkaa, jota TVY vastustaa.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.