Kansainvälisen naistenpäivän juuret ovat vahvasti työväenluokan feminismissä ja sosialistisissa liikkeissä. Kapitalismi kukoistaa naisten työvoiman hyväksikäytöstä, sekä palkallisesta että palkattomasta.
Keywords:
Uusi valtakunnallinen Stop Nato -kampanja on käynnistynyt
Uusi valtakunnallinen Stop Nato -kampanja kutsuu toimintaan Natoa vastaan. Kampanjan mukaan Suomea viedään Natoon, vaikka edelleen on suuri joukko ihmisiä, jotka vastustavat asevarustelua ja sotilasliittoja.
– Tule mukaan nostamaan tätä näkökulmaa esiin ja levittämään tietoa siitä, etteivät monet suomalaiset kannata Natoa, sanottiin kampanjan Twitter-tilillä tänään.
Kampanja on myös listannut kannanotossaan nettisivuillaan kahdeksan syytä, miksi Suomen ei tule liittyä Natoon vaan pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana.
Listattuja syitä on muun muassa; Aseet ja sotilasliitot lisäävät väkivaltaa ja kärsimystä, niiden inhimillinen hinta mitataan kuolleissa ja haavoittuneissa, lisäksi niihin suunnattu rahoitus on pois peruspalveluista ja kehitystyöstä, jolla voitaisiin lisätä rauhaa ja ehkäistä tulevia sotia. Nato-liittoutuminen lopettaisi lopullisesti Suomen aseman sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Suomen sotilaallinen strategia on nojannut uskottavaan itsenäiseen puolustukseen ja että liittyessään Suomesta tulisi Naton etulinja Venäjää vastaan.
Kaikki kahdeksan syytä löytyy perusteluineen kampanjan nettisivuilta.
Kampanja kutsuu tällä hetkellä lisää väkeä mukaan toimintaan ja kokouksia on tulossa kahdessa kaupungissa:
Tampereella keskiviikkona 11.5. klo 18.00 Kumppanuustalo Arttelissa, Mustanlahdenkatu 22.
Helsingissä torstaina 12.5. klo 17.30 Kallion Kirjaston Dekkaritilassa, Viides linja 11.
Kirjoittajan artikkelit
Taiteen edistämiskeskus Taike päätti tänä vuonna jättää Tiedonantajan täysin ilman kulttuurilehtitukea. Tämä tarkoittaa, että Tiedonantaja on nyt täysin julkisten tukien ulkopuolella. Lehden talous nojaa yhä vahvemmin tilauksiin ja lukijoiden tukeen.
- ‹ edellinen
- 3 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.