Vaaleista uusiin kamppailuihin

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Näistä kunnallisvaaleista tuli kunnallisten peruspalvelujen vaalit. Ja SKP:llä sekä kansalaisliikkeillä oli suuri ansio siinä, että niin kävi. Näin riippumatta siitä, että suuret puolueet, jotka pakotettiin korostamaan palveluja, yrittävät nyt vaalien jälkeen unohtaa vaalilupauksensa ja jatkaa entiseen malliin.

SDP oivalsi palveluja koskevan teeman tärkeyden asukkaille ja käytti sitä puoluepoliittisen vastakkainasettelun synnyttämiseen ennen kaikkea kokoomuksen kanssa. Eräänlaisena lähtölaukauksena käytettiin Helsingin bussiliikenteen yhtiöittämistä, sinänsä tärkeää ja oikeaa kamppailukysymystä. Samalla SDP varoi kuitenkin sitoutumasta mihinkään täsmällisiin lupauksiin. Puheenjohtaja Lipponen korosti ovelasti puolueensa vastustavan ”ideologista yksityistämistä”. Linja tuotti menestystä vaaleissa. SDP:tä äänestäneet ihmiset ottivat SDP:n jämeryyden tosissaan ja unohtivat, että vaikka puolueen kädet olivat Eesaun kädet, ääni oli Jaakobin ääni.

Vastakkainasettelu hyödytti myös kokoomusta. Sen oli pakko äänestäjien mielipiteen edessä peitellä evalaista uusliberalismiaan ja yksityistämishinkuaan. Vastauksena SDP:lle se korosti keskitien linjaa ja sitä, että palvelujen järjestäminen on käytännön tarkoituksenmukaisuuskysymys. Samalla kokoomuksen ehdokkaat kuitenkin käyttivät hyväkseen viime vuosina keinotekoisesti luotua yksityistämisbuumia. Kaksoistaktiikka toi vaaleissa menestystä.

Keskusta ei ymmärtänyt SDP:n puoluepoliittista vastakkainasettelutaktiikkaa, vaikka sillä itsellään oli asiasta tuoretta kokemusta vuoden 2003 eduskuntavaaleista. Se tyytyi seuraamaan SDP:n ja kokoomuksen keskinäistä nokittelua sivusta – ehkäpä laskien molempien nokittelijoiden kuluttavan toistensa voimia – ja luotti pääministeri Vanhasen suosioon. Sivussa pysymällä keskusta laski myös säästyvänsä omaa leikkaus- ja yksityistämispolitiikkaansa koskevilta kiusallisilta kysymyksiltä. Takkiin tuli jonkin verran.

Vihreä liitto paljastui vaalikamppailussakin näkemyksiltään ja politiikantekotavaltaan aika tavanomaiseksi porvaripuolueeksi, vieläpä esimerkiksi palvelujen osalta lähellä kokoomusta olevaksi. Vihreiden kärsimän tappion yhteydessä onkin puhuttu vihreiden ”imagokuplan puhkeamisesta”. Ei poliittisen eliitin ja median lemmikkipuolue vieläkään ole kutistunut luonnolliseen kokoonsa. Vihreillä on edelleen runsaasti lainassa vasemmistolle, varsinkin kommunisteille kuuluvia ääniä. Mutta ehkä kutistuminen tästä jatkuu.

Vasemmistoliitolle oli tämän eduskuntakauden oppositiopuolueena SDP:tä helpompaa esiintyä pontevana kunnallisten palvelujen puolustajana, ikään kuin se ei olisi koskaan ollut eikä paraikaa olisi niitä leikkaamassa. Silti puolue kärsi tappion. Viime eduskuntavaaleista puolueen äänimäärä tippui lähes 50 000:lla. Vasemmistoliittoa eduskuntavaaleissa äänestäneiden määrä on vuosina 1995–2003 laskenut yli kymmenellä prosentilla eli 40 000 äänestäjällä. Vasemmistoliiton ongelma linjan lisäksi on se, että määräävissä asemissa puolueessa on ihmisiä, jotka kuuluisivat SDP:hen, kun taas puolueen jäsenten ja kannattajien suuren osan oikea paikka olisi SKP:ssä.

SKP laajensi näissä vaaleissa viime kuntavaalien läpimurtoaan eri puolilla maata. Tässä kaikkia mainitsematta väitettäköön, että se läpimurron laajentaminen mikä onnistui Jyväskylässä, olisi voinut onnistua Tampereellakin – ja tulee vielä onnistumaan. Murtautuminen valtuustoon pääkaupungissa, eri väristen porvarien, SDP:n ja valtamedian vahvassa linnakkeessa on niin merkittävä voitto, ettei sitä oikein kehtaa sanoakaan loukkaamatta muun Suomen kommunisteja, jotka myös tekivät hartiavoimin töitä ja ansaitsevat suuren kiitoksen.

Siellä missä SKP on nyt valtuustoissa, on ensisijaista yhdistää valtuustotyö asukkaiden omakohtaiseen kamppailuun. Silloin pienelläkin edustuksella saadaan ihmeitä aikaan. Siellä missä surraan huonompaa menestystä, on katsottava eteenpäin, otettava oppia onnistuneiden kokemuksesta ja muistettava, että ”kirous” on jo todistetusti kumottu – se ettei SKP:n tunnuksin muka voida menestyä vaaleissa. Menestyminen ei ole helppoa eikä nopeaa tässä toimintaympäristössä silloin, kun ei eletä murroskausia. Se vaatii vaaleista vaaleihin ja vaalien välillä sitkeää ja taitavaa työtä. Mutta menestyminen on mahdollista.

Mitä hyötyä on siitä, että nämä vaalit olivat kunnallisten palvelujen vaalit, pettäväthän systeemin puolueet taas kuitenkin? Hyötyä on, kun ”otetaan sanasta miestä, sarvesta härkää”, kun kaikki kauniit puheet ja lupaukset talletetaan ja niistä tehdään aseita nyt jatkettavassa kamppailussa. Kun ihmiset oppivat ja heitä autetaan oppimaan omasta kokemuksestaan, he lakkaavat olemasta petoksen ja itsepetoksen uhreja politiikassa ja muuttuvat politiikan subjekteiksi. Ja sehän on pääasia.