Vaalikentillä tarvitaan nyt kaikkia
Eduskuntavaalit 2015: Kansallinen kokoomus on rahdannut oman kampanjavaununsa Helsingin keskustaan Narinkkatorille, vain kivenheiton päähän Eduskuntatalosta. Vaunu on kalsea rakennelma, joka robottimaisesti kasvaa sekä pituutta että leveyttä. Sen kylkeen on pultattu vilkkuvia valoja ja näyttöjä, joissa vilahtelee yhtä lailla robotinomaisia kokoomuksen kellokkaita. Performanssia katsellessa mieleen tulevat lähinnä Fritz Langin Metropoli-elokuvan fasistiset visiot – tai jopa Leni Riefenstahlin taltioimat tunnelmat natsien Nürnbergin puoluekokouksesta 1936.
Kokoomuksen vaalikampanjan veturi kuvastaa laajemmin ihmisestä ja inhimillisyydestä vieraantunutta politiikkaa, jonka luonnetta alleviivaa myös valtapuolueiden ehdokkaiden sloganeiden ja viestien sisällöllinen tyhjyys. Moni ehdokas mainostaa olevansa ”kokenut” tai ”tehokas”, ”päättäväinen” tai ”varma”. Kokenut missä? Leikkauspäätösten tekemisessä vai? Ja tehokas, mutta miten? Töpeksimään asioita?
Eräskin ehdokas, joka toteaa olevansa ”sanansa mittainen mies” ei kuitenkaan kerro, mikä tuo sana mahtaisi olla.
Valtapuolueiden kampanjoiden sisällöllinen köyhyys selittyy sillä, että on ”talouden realiteettien” edessä hiljaa hyväksytty valtiovarainministeriön, elinkeinoelämän ja poliittisen oikeiston rummuttama vaihtoehdottomuus: on pakko pokkuroida finanssikapitalismin vaatimusten mukaisesti. Vaihtoehtojen puute pakottaa keskittymään sisältöjen sijaan muotoon. Kokemus, tehokkuus tai varmuus ei totisesti kerro mitään siitä, minkä tavoitteiden puolesta nuo sinänsä kannatettavat ominaisuudet valjastetaan.
Erityisen irvokkaaksi tilanteen tekee se, että samalla kun kotimaisissa eduskuntavaaleissa hehkutetaan demokratiaa, ollaan sen polkeminen valmiita hyväksymään Kreikassa – talouskuriin vedoten. Demokratiaa ei voi olla olemassa ilman politiikan tekemisen mahdollisuutta, mikä taas edellyttää vaihtoehtoja. Ilman sitä eletään fasismissa – siitä riippumatta, kuinka hienot kulissit ja vaunut ympärille on pystytetty.
Suomen kommunistisen puolueen vaalikampanja ohjelmineen ja ehdokkaineen tarjoaa todellisen antiteesin vallitsevalle politiikalle. Meillä politiikkaa tekevät ihmiset ihmistä varten. Jo Marx totesi, miten historiaa – tai sen kummemmin politiikkaakaan – eivät tee aatteet eivätkä tahdottomat luonnonvoimat vaan elävät ihmiset konkreettisissa tilanteissa.
Kommunistien ei myöskään tarvitse selitellä tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Siellä missä kommunisteilla on valtaa ja paikkoja kuntatasolla, voimme suoraselkäisesti seistä politiikkamme takana.
Suomi ei kaipaa kokoomuksen tai minkään muun puolueen robotteja, jotka myötäilevät markkinavoimien oikkuja. Kommunisteilla on politiikkaan kipeästi kaivattuja vaihtoehtoja ja sisältöä. Nyt tarvitaan väkeä tuomaan sitä tunnetuksi.
Eduskuntapuolueista poiketen meillä ei ole veronmaksajien rahoja käytettävissä mainontaan, markkinointiin ja robottivaunuihin. Eikä meille valu kapitalistien korruptiorahaa. Ehdokkaamme ovat tavallisia ihmisiä, eivät miljonäärejä. Eikä ehdokkaidemme taustalta löydy säätiöitä tai muita epäilyttävää rahaa tarjoavia puljuja.
Siksi vaalikentillä tarvitaan nyt kaikkia – niitä Marxinkin peräänkuuluttamia ihmisiä, jotka haluavat tehdä historiaa.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Kun pääoma kasvaa ja Mammonalinna kohoaa, miksi työväen arki murenee? Suomessa eletään hetkeä, jossa Orpo–Purran hallitus siirtää työelämän riskit yksilölle ja jakaa voitot yrityksille, samalla kun kunnalliset palvelut kuihtuvat ja sosiaalityöntekijän ruokatauko katoaa kalenterista. Kuntaliiton tuore selvitys paljastaa, ettei kyse ole pelkästä budjettivajeesta, vaan rakenteellisesta epäonnistumisesta: kapitalistinen järjestelmä ei enää takaa yhdenvertaisuutta, vaan muuttaa peruspalvelut etuoikeudeksi. Tiedonantajan päätoimittajan sijainen JP (Juha-Pekka) Väisänen kysyy: kuinka kauan yhteiskuntaa voi purkaa, ennen kuin se lakkaa olemasta yhteinen? Tiedonantaja-festivaali kokoaa yhteen ne, jotka eivät suostu hiljaisuuteen – feministiset journalistit, järjestöaktiivit ja työväenluokan rakentajat, jotka vaativat vastauksia ja vaihtoehtoja.
Kun presidentit ja pääministerit keskustelevat sodasta, työväenluokka maksaa verot, kantaa taakan ja hautaa lapsensa. Suurpääoma määrittää, milloin ja miksi soditaan, mutta kenen ääni kuuluu, kun päätetään rauhasta? Nuorten kasvava epäluottamus poliitikkoihin, imperialistiset sodat ja kansainvälinen pääoman etu paljastavat, että rauhan kysymys on pohjimmiltaan luokkakysymys — ja juuri siksi ratkaiseva hetki työväenluokan ja kansalaisyhteiskunnan toiminnalle on käsillä nyt.
Miksi työväen pitäisi kantaa vastuu luontokadosta, kun suuryritykset tekevät voittoa ekokatastrofin kustannuksella? Suomessa kehitetään laskureita, joilla mitataan yksilön luontojalanjälkeä, mutta järjestelmällisesti vaietaan pääoman vastuusta ympäristön tuhoutumisessa. Samalla poliittinen sensuuri ja keskiluokkaistuva media kaventavat kriittisen journalismin tilaa, kun työväenluokan ääni pyritään sulkemaan marginaaliin. Kapitalistisen kriisijärjestelmän rajat tulevat vastaan luonnossa, mediassa ja ihmisoikeuksissa – ja juuri siksi tarvitaan luokkatietoista, pyyteetöntä joukkovoimaa ja toisenlaista tiedonantamista - Tiedonantajaa - nyt enemmän kuin koskaan.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.