Venäjä-pakotteet ja Suomi
Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, varoitettiin muun muassa tässä lehdessä Suomen sitomisesta unionin suurten jäsenmaiden johtamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Kysyimme, miten Suomen taloudelliset ja turvallisuusedut turvataan tilanteessa, jossa EU ja Venäjä joutuvat vastakkain. Jäsenyyttä ajavat vakuuttivat, ettei sellaista tilannetta enää kylmän sodan jälkeisessä maailmassa tule.
Nyt olemme keskellä kärjistyvää vastakkainasettelua. USA ja EU ovat koventaneet pakotteita Venäjää vastaan. Venäjä puolestaan valmistelee vastapakotteita.
Pakotteet iskevät Suomeen useimpia muita EU-maita kovemmin. Venäjä oli viime vuonna Suomen suurin kauppakumppani. Viennistä sen osuus oli lähes 10 prosenttia ja tuonnista yli 18 prosenttia. Kyse on kymmenistä tuhansista työpaikoista niin isoissa kuin pienissä yrityksissä. Venäjän vastapakotelistalle joutuminen olisi monella yritykselle katastrofi.
***
EU-sopimusten mukaan jäsenvaltio voi jättäytyä pakotteiden ulkopuolelle, jos osallistuminen vaarantaa sen elintärkeät edut. Miksi hallitus ei halunnut tehdä tätä varausta?
Aluksi pääministeri Alexander Stubb vähätteli pakotteiden vaikutuksia Suomelle. Keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa hän kuitenkin myönsi, että kyse on ”potentiaalisesti talouskriisi 2.0:sta”.
Omaa Venäjä-politiikkaa hallituksella ei kuitenkaan ole. Tämä näkyy ristiriitaisissa lausunnoissa. Yhtäältä Stubb selitti, että ”tämä on talouspoliittinen eikä turvallisuuspoliittinen kysymys”. Toisaalta hän kuitenkin perusteli pakotteita Venäjän painostamisella Ukrainan kysymyksessä.
***
Suomen talouden kannalta pakotteissa ei ole järkeä. Jos taas halutaan vaikuttaa Ukrainan kriisiin, ovat Venäjä-pakotteet monella tavalla kyseenalainen keino.
Ukrainassa on kyse taloudellisesta ja poliittisesta kriisistä, sisällissodasta sekä suurvaltojen vastakkainasettelusta, jonka taustalla on kilpailu markkinoista, energiareittien hallinnasta ja vaikutusvallasta. Miksi pakotteita ei kohdisteta sisällissodan osapuoliin, Ukrainan hallitukseen ja oligarkkeihin?
Osallistumalla pakotteisiin Stubbin hallitus on sitonut Suomen yhä tiukemmin konfliktin yhteen osapuoleen, jollainen EU itse on. Samalla hallitus on mukana jyrkentämässä vastakkainasettelua Venäjän kanssa ja sivuuttamassa Ety-järjestön kaltaisen diplomatian. Tämä ei ole Suomen etu. En usko sen auttavan myöskään Ukrainan kriisin ratkaisemisessa. Todennäköisesti se vain vahvistaa Venäjällä epäluottamusta länteen ja nationalistisia asenteita.
Venäjä hakee tietysti keinoja korvata tuontia omalla tuotannolla. Vielä kauaskantoisempi vaikutus voi olla sillä, että pakotteet vahvistavat Venäjän suuntautumista yhteistyöhön muiden BRICS-maiden eli Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan kanssa.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tarkalleen tänään 10. heinäkuuta vuonna 1985 Ranskan valtio pommitti Greenpeacen Rainbow Warrior-aluksen upoksiin. Pääoman keinot ovat kehittyneet: räjäyttävät pommit ovat saaneet rinnalleen mm. SLAPP-kanteet, sääntelyrakenteita ja markkinamekanismeja, jotka pyrkivät hiljentämään kansalaisyhteiskuntaa. Neljä vuosikymmentä myöhemmin ympäristöaktivismia ei ole vaimennettu.
Kun asevarusteluun virtaa miljardeja, leikataan koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja ilmastotoimista – kenen turvallisuutta oikein puolustetaan? Tiedonantajan bloggaaja Hannu Ketoharju pohtii uusimmassa kirjoituksessaan, kuinka asevarustelun kiihtyminen Euroopassa – erityisesti Naton viiden prosentin BKT-tavoitteen varjolla – hyödyttää ase- ja energiayhtiöitä samalla kun työväenluokkaa kuritetaan leikkauksin. Manifesti saksalaisten sosialidemokraattien johdolla vaatii suunnanmuutosta: diplomatiaa, aseistariisuntaa ja resurssien ohjaamista yhteiseen hyvinvointiin. Kriittinen kysymys kuuluu: rakentuuko turvallisuus aseista vai oikeudenmukaisuudesta?
Mitä tapahtuu, kun hoitajat, opettajat ja matalapalkkaiset työläiset nousevat kapitalistisen järjestelmän marginaalista politiikan keskiöön? Chilessä vastataan nyt: kommunisti Jeannette Jara voitti vasemmiston esivaalit ja tavoittelee marraskuussa maan presidenttiyttä. Hänen kampanjansa ei nojaa suurpääoman lahjoituksiin, vaan työväenluokan vaatimuksiin – elämiseen riittävään palkkaan, julkiseen terveydenhuoltoon ja demokratiaan, ei diktaattorien perintöön. Kun vanhan vallan edustajat pyrkivät palauttamaan Pinochetin aikaisen järjestyksen, Jaran ehdokkuus on muistutus siitä, että historiaa ei tarvitse toistaa – sen voi myös murtaa. Tämä ei ole vain Chilen, vaan koko työväenliikkeen taistelun paikka.