VIIKON KOLUMNI: Fidelin viisaus
Viime viikonlopun Vastavirta-festareilla jouduin yllättäen pitämään pienen alustavan puheenvuoron seminaarissa "Latinalainen Amerikka ja 2000-luvun sosialismi". Pääluennoitsija oli sairastunut.
Toinen alustaja, espanjalainen feministi ja kommunisti Maite Mola oli valmistanut alustuksen 2000-luvun sosialismista eurooppalaisesta näkökulmasta, joten minulle jäi koko Latinalainen Amerikka. Mitä siitä voisi sanoa lyhyesti?
Lähdin liikkeelle Latinalaisen Amerikan kansojen kärsimyksistä 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, kun maassa jos toisessakin oli raaka sotilasdiktatuuri.
USA pönkitti näitä itselleen hyödyllisiä hallituksia ja osallistui monenlaisilla vehkeilyillä edistyksellisten hallitusten kaatamiseen, jopa presidenttien murhaamiseen. Chilen tapahtumat 11.9.1973 muistetaan Suomessa parhaiten, kun Salvador Allende syöstiin vallasta ja murhattiin.
Toki USA hallitsi "takapihaansa taloudella. Parhaat viljelysmaat olivat jenkkien suuryritysten hallussa ja siellä viljeltiin muun muassa banaaneja ja kahvia rikkaille länsimaille. Luonnonvaroja riistettiin häikäilemättä.
Kansat kuitenkin taistelivat sortovaltaa vastaan. Tuohon aikakauteen kuuluvat monet aseelliset sissiliikkeet, kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Diktatuureissa ei toden totta järjestetty rehellisiä, vapaita vaaleja.
Maanosa joutui uusliberalistisen talouspolitiikan koelaboratorioksi 1970-luvulta alkaen. Ja hyvin koe onnistui: köyhät köyhtyivät ja rikkaat rikastuivat - tämähän on tuon talousopin kova ydin.
Kaiken tämän keskellä, välillä ilman yhtään tukijaa läntisellä pallonpuoliskolla, veljeskansojen joukossa, Kuuban vallankumous ja kansa kestivät. Se antoi toivoa kansojen taistelussa vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
* * *
Sitten tapahtui ihme: viimeisen kymmenen vuoden aikana vasemmistolainen hyökyaalto on pyyhkäissyt yli Latinalaisen Amerikan. Laajat kansanrintamat ovat nostaneet valtaan toinen toisensa perään vasemmistolaisia hallituksia ja presidenttejä.
Venezuelassa laaja kansanrintama nosti laskuvarjojoukkojen everstiluutnantin Hugo Chavezin presidentiksi 1998 lopulla. Heti ensi töikseen hän matkusti Kuubaan Castron puheille. Jaha, se menikin Kuubaan eikä Yhdysvaltoihin, hyvä juttu, tuumi köyhä kansa. Chavezin politiikasta ei vielä kellään ollut tietoa - tuskin hänellä itselläänkään. Tiedettiin vain, että hän on hyväsydäminen mies ja köyhien puolella.
Tuosta käynnistä alkoi näiden kahden miehen lämmin ystävyys ja tiivis kanssakäyminen. Chavez ravasi Kuubassa jatkuvasti tapaamassa opettajaansa ja "isäänsä" kuten hän itse sanoo. Tänä päivänä everstiluutnantti Chavez rakentaa 2000-luvun sosialismia omassa maassaan ja levittää ideoitaan koko Latinalaiseen Amerikkaan. Eläköön Fidelin viisaus!
Seminaarista muodostui lämminhenkinen solidaarisuustilaisuus Latinalaisen Amerikan kansoille ja Kuuban vallankumoukselle.
MARJALIISA SIIRA
Kirjoittaja on Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkoston puheenjohtaja