VIIKON KOLUMNI: Nato ja ulkopolitiikan alennustila

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 11 / 14.3.2008

Suomea ajetaan Naton jäseneksi hitaasti hivuttamalla ja median tuella. Jäsenyys sotaliitossa esitetään epädramaattisena, luonnollisena asiana. Siellä olisimme samanmielisten joukossa – vähän kuin menisi McDonald”siin.

Jäsenyyteen hivuttaminen ei onnistu ilman maailmanpolitiikan tapahtumien hämärtämistä ja valikoivaa vaikenemista. Viimeisimpänä esimerkkinä historian hämärtämisestä on Suomen lammasmainen Kosovon tunnustaminen. Samalla vuoden 1999 Kosovon sotaan liittyvät valheet Naton ”humanitaarisesta sodasta” saavat ikään kuin virallisen sinetin.

Valikoivasta vaikenemisesta käy esimerkkinä Irakin tragedia. Monituhatvuotisen historian maa on käytännössä tuhottu USA:n öljynhimosta johtuvan rikollisen sodan takia. Mitä me tiedämme Irakista? Välitämmekö edes tietää? Tämä lehti on ehkä ainoana Suomessa säännöllisesti kertonut Irakin todellisuudesta.

Se, että virallinen Suomi vaikenee Irakista, on tietoista politiikkaa. Ovathan transatlanttiset suhteet nykyään ulkopolitiikkamme tärkein painopiste. Tällä ei voida kuitenkaan oikeuttaa vaikenemista vakavasta sotarikoksesta ja kansanmurhasta.

* * *

Tietyt kokoomusministerit tuntuvat käyvän harva se viikko Washingtonissa ylläpitämässä transatlanttisia suhteita. Minkäänlaisia vaatimuksia vaikeiden kysymysten esiin nostamiseksi ei vierailujen yhteydessä esitetä – toisin kuin Venäjän tai Kiinan vierailujen yhteydessä.

Kysymys demokratian tilasta USA:n sisällä on täysin poissuljettu puheenaihe. Tapaamisissa ei ole puututtu myöskään Irakin katastrofiin eikä kritisoitu Afganistanin sotaa.

Porvarihallituksen ulkopolitiikan kellokkailla ei ole jostain syystä ollut mitään sanottavaa myöskään Gazan hirvittävän humanitaarisen tilanteen eikä USA:n suojatin Israelin palestiinalaisia kohtaan harjoittaman apartheid-politiikan johdosta.

Natoon hivuttamisen strategiassa tarvitaan vaikenemispolitiikan lisäksi yksipuolisen kielteisen Venäjä-kuvan maalaamista sekä suoranaista Venäjällä pelottelua. Tämä on päivittäin nähtävissä valtamediassa.

”Suomettunutta” Urho Kekkosen aikaa, erityisesti 1970-lukua, on parjattu meillä viime vuosina ankarasti. Tuo aika häviää kuitenkin rähmällään olon syvyydessä kirkkaasti nykyiselle ulkopolitiikalle.

Kekkosen aikana torjuttiin yhteiset sotaharjoitukset naapurin kanssa. Nyt ollaan vapaaehtoisesti ja intoa hehkuen menossa mukaan vieraan vallan laittomiin sotiin.

TOMMI LIEVEMAA

Kirjoittaja on espoolainen muusikko. tommi.lievemaa(at)pp.inet.fi