Vuoden 1918 todelliset syylliset
Tammikuun 27. päivänä tulee kuluneeksi 90 vuotta Suomen työväenvallankumouksen alkamisesta. Pian sen jälkeen alkoi myös täysimittainen sisällissota, luokkasota. Valtamediassa tullaan taas esittämään valheellisia tulkintoja näistä tapahtumista, joten jo moneen kertaa esitettyjä tosiasioitakin on syytä yhä uudelleen toistaa.
Toimittaja Kari Huoviala otti varaslähdön Aamulehden kolumnissaan jo 19. tammikuuta otsikolla ”Vuoden 1918 todelliset syylliset”, joten kommentoitakoon ensialkuun sitä. Huovialan otsikko kelpaa tähän sellaisenaan.
Huoviala lähtee liikkeelle Leniniä koskevasta väitteestä: Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden, mutta ”hänen ajatuksenaan oli, että Suomessa tehtäisiin vallankumous, jonka jälkeen maa palaisi ”työväen tasavaltana” Venäjän valtioyhteyteen”.
Tällaisesta ”ajatuksesta” ei ole ainoatakaan todistetta. Sitä vastoin on lukemattomia todisteta siitä, että Lenin kannatti johdonmukaisesti itsenäisyyden antamista Suomelle. Eikä vain itsenäisyyden antamista vaan myös itsenäisyyden säilyttämistä. Maaliskuun 1. päivänä 1918 solmittu punaisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän sopimus nimenomaan turvasi Suomen itsenäisyyden. Sopimuksella Venäjä myös luovutti Suomelle Petsamon alueen. Tämä sopimus oli täydellinen vastakohta valko-Suomen ja Saksan 7.3.1918 solmimalle sopimukselle, jolla Suomen itsenäisyydestä tehtiin loppu vain kolme kuukautta itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen.
Leninistä Huoviala hyppää suoraan tammikuun 27. päivän vallankumoukseen: ”Laillinen hallitus pantiin viralta ja kansan vaaleissa valitsema eduskunta syrjäytettiin! Nuo vallan kaapanneet diktatuurimiehet olivat pääsyyllisiä vuoden 1918 julmaan ja veriseen tapahtumasarjaan.”
Mitä tapahtui ennen sitä, siitä Huoviala vaikenee. Ainoa maininta on, että ”eriarvoisuushan oli todellisuutta”. Melkoisen miedosti sanottu, kun kyse oli työväestön raa”asta sortamisesta, elintarvikepulasta ja osin suoranaisesta nälänhädästä.
Huoviala ei mainitse mitään siitä kiistattomasta tosiasiasta, että porvaristo järjesti kesällä 1917 Kerenskin hallituksen avulla ”kansan vaaleissa valitseman” eduskunnan hajottamisen ja valtalain kaatamisen sekä valmisteli viimeistään syksystä 1917 lähtien työväenliikkeen väkivaltaista murskaamista varustamalla suojeluskuntia, hankkimalla Saksasta aseita, pyytämällä Saksan armeijaa tekemään intervention Suomeen ja pystyttämällä ”lujan järjestysvallan” nimissä diktatuurin.
Huoviala ei mainitse mitään myöskään siitä, että ennen työväenliikkeen vallanottoa perustettiin salaa porvarillisen senaatin sotilaskomitea ja Mannerheim nimitettiin 16.1. sen puheenjohtajaksi, että suojeluskuntien järjestelmälliset hyökkäykset työväkeä vastaan alkoivat jo tammikuun puolivälissä, että sotilaskomitea muutti 19.1. Vaasaan valmistelemaan sotaa, että senaatti julisti 25.1. suojeluskunnat eli valkokaartit virallisiksi asejoukoikseen, että Mannerheim teki 25.1. konkreettisen päätöksen sotatoimien aloittamisesta ja että sen mukainen toiminta alkoi 27.–28. päivien välisenä yönä sekä että ”laillinen hallitus” siirtyi 26.1. sotaa silmällä pitäen Vaasaan.
Ja tietenkään Huoviala ei mainitse sitäkään, että huolellisesti valmisteltu aseellinen hyökkäys työväkeä vastaan naamioitiin vapaussodaksi riisumalla Etelä-Pohjanmaalla aseista venäläisiä joukko-osastoja yhteistyössä näiden joukkojen vastavallankumouksellisten upseerien kanssa. Itse asiassa aseistariisumiset aloitettiin jo silloin, kun senaatti oli vielä Helsingissä ja kävi venäläisten sotilasjärjestöjen edustajien kanssa neuvotteluja venäläisten joukkojen kotiuttamiseksi. ”Venäjän urhoollisille sotilaille” 30.1. osoitetussa valkoisten julistuksessa vakuutettiin, ettei alkanutta sotaa käyty venäläisiä, vaan suomalaisia ”huligaaneja” vastaan.
Totuus ei pala tulessakaan. Työväenliikkeen johto ei pyrkinyt vaan ajautui itsepuolustussyistä ja riittämättömästi valmistautuneena vallankumoukseen, kun porvariston aseellinen päällekarkaus oli jo selviö ja osittain jo tapahtunut tosiasia. Juuri tämä katkera opetus oli keskeisenä perustana, kun elokuussa 1918 päätettiin perustaa uudentyyppinen vallankumouksellinen puolue, SKP.
Lenin tiesi mikä vaara Suomen työväenliikettä uhkasi, kun hän määräsi toimittamaan punaisille 10 000 kivääriä ja muutamia tykkejä. Lenin olisi ollut luokkapetturi, ellei hän olisi yrittänyt auttaa Suomen työläisiä ja torppareita. Huovialan tulkinta, jonka mukaan taka-ajatuksena oli Suomen palauttaminen Venäjän valtioyhteyteen, on halpahintaista propagandaa.
Edellä esitetty ja Huovialan vaikenema todellinen tapahtumien kulku ja aikajärjestys osoittavat vuoden 1918 todelliset syylliset.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
