Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Keywords:
Yövuoro Helsingissä
Maaliskuussa startannut Ranskan ”Joukkovoima”, Nuit Debout –protestiliike rantautuu Suomeen. Helsingissä järjestetään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Yövuoro. Pikkuparlamentin puistossa klo 18 alkaen on tarkoitus keskustella ja luoda vaihtoehtoja nykypolitiikalle.
Ranskassa hallitus yrittää työlakeja muuttamalla heikentää maan työläisten työehtoja. Muutoksilla aiotaan helpottaa esimerkiksi työntekijöiden irtisanomista. Nuit Debout -protestien kärki on kohdistunut työlakimuutoksia vastaan, mutta mukaan on tullut teemoja myös laajemmalta pohjalta: protestin kohteeksi on nostettu muukalaisvastaisuus, eriarvoisuuden lisääntyminen sekä talouskuripolitiikka yleisemmin.
Parhaimmillaan sadat tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään sadoissa kaupungeissa niin Ranskassa, Belgiassa, Saksassa kuin Espanjassa.
Ranskan ulkopuolelle liike on levinnyt siitä yksinkertaisesta syystä, että joka puolella Eurooppaa on käynnissä sama talouskuripolitiikka, jolla pyritään kyykyttämään ennen muuta duunareita ja köyhiä.
Vapaamuotoinen keskustelun foorumi
Protestin järjestäjien mukaan Yövuoro ei ole puolue tai ideologia vaan vapaamuotoinen keskustelun foorumi, joka on sitoutunut demokratiaan ja ihmisarvon jakamattomuuteen. Siten rasismille ja fasismille on nollatoleranssi.
Kokoontumisia on jatkossa aina joka keskiviikko.
Kokoontumisia on jatkossa aina joka keskiviikko.
Yövuoro on osa maailmanlaajuista Global Debout –toimintailtaa.
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.