Yhteistyöllä imperialismia vastaan

03.12.2014 - 12:15
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Maailman kommunististen ja työväenpuolueiden 16. kansainvälinen kokous järjestettiin 13. – 15. marraskuuta Etelä Amerikassa, Ecuadorin suurimmassa kaupungissa Guayaquilissa.

Ecuadorin kommunistinen puolue isännöi kokousta, johon osallistui 86 delegaattia 53 puolueesta ja viidestä eri maanosasta. Suomesta kokoukseen osallistui SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen.

Aika vaatii kommunisteilta tiiviimpää yhteistyötä fasismia ja kasvavaa muukalaisvihamielisyyttä vastaan. Militarisoituminen ja maailman yksinapaistuminen ovat kansainvälisen luokkataistelun kärkihuolia tänään. Kommunistien tapaamisessa nousi esille vaatimus selkeästä poliittisesta viestistä, jossa visioidaan toisenlaista maailmaa ilman sotia ja jatkuvaan ihmisten ja luonnon riistoon perustuvaa politiikkaa.

– Kapitalismi riistää ihmistä ja luontoa sekä on selkeästi merkittävin syy nykyisen globaaliin talouskriisiin ja sotiin, sanoi Winston Alarcon Elizade, kokouksen poliittiseen keskusteluun tyytyväinen Ecuadorin kommunistisen puolueen pääsihteeri.

Alarconin mielestä kasvavaa fasismia ja muukalaisvihamielisyyttä vastaan tarvittiin juuri Guayaquilin kokouksen kaltaista analyysia ja kommunistien yhteistyötä.

Tämän päivän imperialismin konkretia-analyysiin ja kommunistien vastarintatoimintaan keskittyvä Guayaquilin kokous käytiin poliittisesti herkullisessa tilanteessa ja Latinalaisessa Amerikassa, maanosassa, jota jo pitkään on katsottu vasemmiston uuden nousun globaalina veturina.

Suomi kapitalismin kourissa

Imperialismi ei ole jättänyt Suomeakaan sivuun vaikka se varmasti monen kommunistin mielestä loistaakin sanana ja käsitteenä poissaolollaan jopa vasemmistolaisessa retoriikassa, sanoi JP Väisänen.

SKP:n puheessa imperialismin konkreettisina iskukohteina nostettiin esille sote-suunnitelmat, kaivosboomi ja sotilasliitto Naton laajentumispyrkimykset.

– Imperialistista paikallispolitiikkaa konkreettisimmillaan on, kun Stubbin hallituksen ja parlamentaarisen opposition yhteisymmärryksellä toteutetaan puoluerajat ylittävää porvaripolitiikka, jossa laaja vasemmistokin on mukana ja, joka tähtää demokraattisten yhteiskuntarakenteiden purkamiseen, tiukkasi Väisänen Ecuadorissa.

Suunnitelma suomalaisten terveys- ja sosiaalipalvelujen keskittämisestä viiteen sote-alueeseen kiinnosti myös maailman kommunisteja.

Venäjän kommunisteja kiinnostaa yhteistyö

Kansainvälisen politiikan tutkimusta opiskellut nuori Venäjän federaation kommunistisen puolueen edustaja Artyom Prokofiev totesi, että on tärkeää osallistua kommunistien kansainvälisiin kokoukseen, koska kommunistinen liike on luonteeltaan kansainvälinen.

– Meillä on jokaisen puolueen erilaisuudesta huolimatta enemmän asioita, jotka yhdistävät meitä kansainväliseen luokkataisteluun, pohti Prokofiev SKP:n kanssa käydyssä kahdenvälisessä tapaamisessa.

Ecuadorin tapaamisessa keskusteltiin myös Ukrainan kriisin vaikutuksesta Venäjän kommunistisen puolueen toimintaan ja politiikkaan. Puolue on lausunnoissaan tunnustanut Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat. Puolueen aktiivit koordinoivat alueille muun muassa avustuslähetyksiä.

SKP:n puheenjohtaja JP Väisänen kertoi Prokofieville SKP:n vastustavan EU:n Venäjään kohdistamia kauppapakotteita. EU:n pakotteet eivät Prokofjevia ja Venäjän kommunistista puoluetta pelota.

– Kauppaa ja yhteistyötä aletaan nyt katsella muihin suuntiin kuin Eurooppaan. EU:n pakotteet ovat meille ja Venäjän taloudelle uusi mahdollisuus, sanoi Prokofiev.

SKP:n keskuskomitean Lahden kokouksessa 2014 käytiin laajempaa keskustelua Venäjä-politiikasta. Lahden kokouksessa useassa puheenvuorossa haluttiin lisätietoa naapurimaan toveripuolueen suhtautumista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Prokofiev osasi nyt kertoa, että puolueessa on paljon HLBT-politiikassa konservatiivisia tovereita ja että keskustelua suunnan muuttamiseksi ei ole työlistalla.

SKP:llä ja Venäjän federaation kommunistisella puolueella on aktiiviset suhteet. Molemmat puolueet osallistuvat maailman kommunististen ja työväenpuolueiden kansainväliseen kokoukseen. Lisäksi yhteistoimintaa on muun muassa vuosittain järjestettävässä Kalottialueen tapahtumassa. Prokofiev on Tiedonantajan lukijoille ennestään tuttu, sillä toveri osallistui Turussa Tiedonantaja-festivaaliin vuonna 2011.

Ecuadorissa sovittiin yhteistyön tiivistämisestä muun muassa osallistumalla lehtijuhlien poliittisiin keskusteluihin ja lisäksi päätettiin suunnitella yhteistä keskustelun avausta Euroopan vasemmiston kesäyliopistoon ensi kesäksi Tšekkiin.

Toimintakulttuurissa parantamisen varaa

Kommunistien kansainvälistä kokousta valmistelee neljännesvuosittain kokoontuva 16 puolueesta koostuva työryhmä. Viime aikoina on muodostunut tavaksi, että isäntämaa omissa nimissään, nyt siis Ecuadorin kommunistinen puolue, lausuu ulospäin poliittisen viestin tapaamisesta. Guayaquilissa useissa puheenvuoroissa toivottiin muutosta nykyiseen ja alleviivattiin tarvetta näyttää myös ulospäin vahvempaa yhtenäisyyttä.

– Jokainen puolue on oma maailmansa. Meidän pitää hyväksyä toistemme erilaisuus ja nähdä erilaiset strategiset tiet ja suunnitelmat kohti sosialismia kansainvälistä luokkataistelua vahvistavana tekijänä, tiivisti uuden yhtenäisemmän kulttuurin puolesta puhunut Perun kommunistisen puolueen kansainvälisten asioiden vastaava Moisés Rocha Luque.

Kreikassa kommunistisen puolueen (KKE) viimeaikainen kannatus on ollut laskussa (5 %). Samaan aikaan mielipidemittaukset kertovat Kreikan radikaalin vasemmiston liiton (SYRIZA) kannatuksen kasvaneet jo yli 30 %:n.

Kreikan paikallispoliittinen tilanne kiristänee keskustelua työväenluokan yhtenäisyydestä myös Guayaquilin kokouksessa. Paikalliskamppailu luonnollisesti vaatii suurta tarkkuutta myös kaikessa siinä mitä kansainvälisesti sovitaan ja miten asiat kansainvälisesti ilmaistaan. Kansainvälisen yhtenäisyyden perspektiivistä tilanne on todella haasteellinen.

– Muun muassa vaihtoehdon käsite (alternative) ei terminä kuulu KKE:n hyväksymiin muotoiluihin. KKE ei myöskään voi olla mukana hankkeissa tai asiakirjoissa, joissa sosialismiin olisi useita erilaisia ja ajallisesti limittäisiä ”askelia”, kertoi JP Väisänen.

– On mielestäni kohtuutonta, että muutama puolue kuten KKE, kansainvälisen kokouksen loppumetreillä ja tilanteessa, jossa pitäisi koota keskustelun uudet työvälineet, vahvistaa lista yhteisistä kampanjoista ja tuntea voimaantumista, alkaa vaatia erityistä aikaa ja huomiota sinänsä poliittisesti kiinnostaville ja relevanteille kysymyksille ja käsitteiden määrittelyille, totesi asiasta harmistunut Väisänen.

– Tässä kohtaa meidän pitäisi parantaa työkulttuuriamme. Yksinkertaisesti asioista on keskusteltava kollektiivisemmin ja hyvissä ajoin. Kansainvälisen kokouksen työryhmä ja sen dialogiprosessi on juuri sitä varten. On myös väärin alistaa kollektiiviset prosessit jatkuvasti syrjään oman kansallisen analyysin ja strategian vaatimuksesta.

SKP:llä on hyvät suhteet Kreikan molempiin puoleisiin SYRIZA:an ja KKE:en. Guayaquilissa JP Väisänen esitti KKE:lle virallisen kutsun osallistua ensi syksyn Tiedonantaja-festivaaleille yhteiseen poliittiseen keskusteluun imperialismin konkretioista Euroopassa.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.