Asterixin harharetket

Politiikan tyypillisin piirre ei suinkaan ole rehellisyys, vaan rehellinen totuuden pimittäminen. Tätä ohjenuoranaan käyttäen on moni tuore kansanedustaja ja aloitteleva ministeri luonut merkittävän uran järjestäytyneen veronkierron parissa. Niinpä ei ole varsinaisesti ihmekään, että politiikassa nykyään tärkeintä ovat sijoittajan tunteet. Tämän herkän olennon ajatuksia seurataan väistymättömällä mielenkiinnolla, mikä tietysti oikein onkin.

Eräänä iltana, kun jälleen yksi laajempi työrupeama lähestyi loppuaan ja kun pätkätyösuhteessa vapaudestaan nautiskeleva mikrotaloustoimittaja oli juuri ryhtymässä tiedustelemaan vääriä mielipiteitä sisältäneen tutkimusraportin laatijan puoluekantaa, kolahti hänen sähköpostilaatikkonsa pahaenteisesti. Otsikko oli mahtipontinen: ”Olen päättänyt perustaa uuden puolueen!” ja lähettäjä toimittajalle ennestäänkin tuttu, politiikan raskaan sarjan vaikuttaja vuosikymmenten takaa, tulevaisuuteen katsova ikinuori, pelurien peluri, Susikoira Roi.

Koen olevani kuin Kekkonen, aloitti Roi viestinsä väkevästi, hälventääkseen edellisen vaalikauden aikaiset eduskunnassa tapahtuneiden puoluehajaannusten mitättömät mielikuvat. Se, joka väittää, ettei vanha koira opi uusia temppuja, saa tulla huomenna tiedotustilaisuuteen asian toteamaan.

Tilaisuudessa Roi vannotti kovaan ääneen perustavansa uuden puolueen, todellisen kansanliikkeen. Näinpä pääsikin Olli Rehn syyttämään häntä petturiksi ja luopioksi, sekä koko aloitetta suoranaiseksi keskustan linjan vääristelyksi. Tiukan markkinatalouden kannattamisen linjasta lipsuminen on tietenkin helppo tulkita revisionismiksi.

Roi tunsi politiikan temput: hän pisti nopeasti lehdistön kautta liikkeelle perättömiä huhuja kilpailijoistaan. Kuulemma veropakolaiset suunnittelivat Helsingin keskustassa tapahtuvia joukkoyksityistämisiä! Poliisi mobilisoi kaikki voimansa paikalle, ja niinpä Narinkkatorin kiveystä mittailivatkin harmaan talouden torjuntayksikön molemmat jäsenet: sekä luku- että laskutaitoinen.

Ikävä kyllä vasemmistolaisuus oli päässyt ikävällä tavalla luikertelemaan sisään suomalaiseen mediaan jopa siinä määrin, että jokin onneton kesätoimittaja päätti selvitellä Susikoira Roin taustat. Ne eivät olekaan kaunista kuultavaa. Muutama vuosi sitten, kun Keskustapuolue oli joutunut oppositioon, Roi käytti verkostojaan ja sai kuulla aikeista yksityistää valtiollinen sähköverkko. Kuntien Eläkevakuutusyhtiön hallituspaikka, joka Roille oli palkintona jostain aiemmasta kähminnästä myönnetty, tuli nyt tarpeeseen. Keva hankki osuuden sähköverkosta itselleen, ja antoi toki vinkanneelle koiralle messevän rahallisen palkinnon. Kätevä käpälistään kun on, Roi pyöräyttikin oitis näpsäkän sijoituskuoren turvaamaan vaivalla anas… siis ansaittu omaisuus verokarhun tassuilta.

Sijoittajat, nuo herkät olennot! He tietävät parhaiten, mikä maailmassa merkitsee, eli Return on investment – siis sijoituksen tuotto. Mutta niin vain kävi, että tämänkin tuottoisan liiketoiminnan paljasti pahainen kesäharjoittelija, ja tekipä siitä vielä asiattoman rienausnäytelmänkin läheiseen kommunismin saastuttamaan teatteriin. Siellä Roi tultiin tuntemaan Keva-kähmintöjen pääkonnana, ja hänen sijoituskuorensa paisui kokonaiseksi repulliseksi pääomaa, jossa ahnas eläin kellotteli.

Niinpä Roin aikeet päästä parin vuoden kuluttua presidentiksi presidentin paikalle menivät kerrassaan pahasti pieleen, kun iltapäivälehtien lööpit julistivat:
Harva Kepussa revaroi kuin repussa Keva-Roi!