Asumisen kohtuuhintaisuus on politiikkaa – tutkimus haastaa markkinalogiikan

Turun yliopiston tuore väitöstutkimus osoittaa, että asumisen ”kohtuuhintaisuus” on Suomessa poliittisesti ristiriitainen ja epäselvästi määritelty käsite, jonka tulkinnat suosivat markkinoita kotitalouksien tarpeiden kustannuksella. Väitöskirjatutkija Elina Sutela puolustaa väitöstään Turussa lauantaina 6. kesäkuuta.

Sutelan tutkimus nostaa esiin, että kohtuuhintaisuutta mitataan puutteellisesti, tulkitaan eri tavoin ja seurataan tavalla, joka korostaa markkinoiden toimintaa kotitalouksien toimeentulon sijaan.

”Tutkimuksen tuloksilla on merkitystä sekä päätöksenteolle että kansalaisten arjelle, sillä ilman selkeitä määritelmiä ja mittareita on vaikea arvioida, onnistuuko asuntopolitiikka todella parantamaan asumisen kohtuuhintaisuutta”, sanoo väitöskirjatutkija Elina Sutela, Turun yliopiston tiedotteessa (29.5.2026).

Uusi tutkimus haastaa vallitsevan markkinalogiikan, joka on ollut keskeinen osa Orpo–Purran hallituksen linjauksia ja jonka seuraukset ovat osuneet erityisen raskaasti pienituloisiin, opiskelijoihin ja eläkeläisiin.

Asuntopolitiikka keskittyy asuntoihin, ei asukkaisiin

Sutelan mukaan kohtuuhintaisuus voidaan ymmärtää vähintään kolmella tavalla: kotitalouksien tuloihin suhteutettuna normatiivisena käsitteenä, kuluttajavalintoina markkinoilla tai tiettyihin asumismuotoihin liitettynä kategoriana. Suomessa nämä näkökulmat sekoittuvat, mikä hämärtää politiikan tavoitteita.

Asuntopolitiikassa korostuu kuluttajavalintojen näkökulma, jossa kohtuuhintaisuus nähdään markkinoiden tehokkuuden edistämisenä. ”Tutkimukseni kuitenkin kritisoi tätä lähestymistapaa, koska se sivuuttaa asumisen erityisluonteen perustarpeena sekä sen, että kaikilla kotitalouksilla ei ole todellisia mahdollisuuksia valita asumistaan vapaasti”, sanoo Sutela.

Normatiivinen näkökulma – se, jääkö asumismenojen jälkeen rahaa elämiseen – ei Sutelan mukaan näy politiikassa. ”Kohtuuhintaisuuden seurannassa korostuvat enemmän asuntomarkkinoiden toiminta ja asuntotuotanto kuin se, miten kotitaloudet pärjäävät asumismenojen jälkeen. Kaiken kaikkiaan asuntopolitiikan kokonaisuudenhallinta on Suomessa heikkoa ja pitkälti irrallaan laajemmasta hyvinvointivaltiokeskustelusta”, sanoo Sutela.

Kohtuuhintainen yhdelle, kallis toiselle – paikalliset erot kasvavat

Elina Sutelan tutkimus osoittaa, että kohtuuhintainen asuminen ei tarkoita samaa eri kaupungeissa. Erityisesti yksityisellä vuokrasektorilla asuvat pienituloiset ovat tiukoilla, ja suurimmassa riskissä ajautua taloudelliseen ahdinkoon asumismenojen vuoksi ovat yksin asuvat ja yksinhuoltajat.

Vuoteen 2019 sijoittuva analyysi paljastaa, että monelle pienipalkkaiselle asumismenojen jälkeen jäävä rahamäärä oli niin pieni, että arjen yllättävistä menoista selviytyminen oli vaikeaa. Tämä kuvaa tilannetta ennen nykyhallituksen leikkauksia, jotka ovat entisestään heikentäneet opiskelijoiden ja eläkeläisten asemaa.

Kaupungeilla on myös erilaisia tapoja edistää kohtuuhintaisuutta. ”Esimerkiksi Helsinki pystyy halutessaan ottamaan aktiivisen roolin asuntomarkkinoiden ohjaajana, kun taas Turussa kaupungin rooli tulkittiin passiivisemmaksi”, sanoo Sutela. Eroja selittävät hallinnolliset rakenteet ja se, kuinka vahvasti asuntopolitiikka on organisoitu eri kunnissa.

Sutelan mukaan vertailua tulisi tehdä enemmän niin asumismenojen seurannassa kuin politiikkatoimienkin näkökulmasta, sillä asumistarpeet ja -menot vaihtelevat merkittävästi sijainnista riippuen.

---