CIA-vuotojutun ytimessä Irak-valheet
Yhdysvaltain varapresidentin Dick Cheneyn kansliapäällikön Lewis ”Scooter” Libbyn asettaminen viikko sitten syytteeseen niin sanotussa CIA-vuotojupakassa on tuonut esiin Valkoisen talon rikolliset menetelmät ja syventänyt George W. Bushin hallinnon poliittista kriisiä.
Libbyä syytetään kahdesta väärästä valasta, kahdesta väärästä lausumasta esitutkinnassa ja yhdestä oikeuden harhauttamisesta. Kaikki ovat törkeitä rikoksia, joista voi saada yhteensä 30 vuoden vankeustuomion.
Esitutkinnasta vastannut syyttäjä Patrick Fitzgerald teki selväksi, että tutkinta CIA:n agentin Valerie Plame Wilsonin henkilöllisyyden tahallisesta paljastamisesta ei ole päättynyt. Presidentti Bushin poliittinen pääneuvonantaja Karl Rove pysyy tutkinnan kohteena, vaikka hän toistaiseksi välttikin syytteeseen joutumisen.
CIA:n agentin henkilöllisyyden vuodattaminen julkisuuteen oli osa likaisten temppujen kampanjaa, jonka tarkoituksena oli mustata ja rankaista hänen aviomiestään Joseph Wilsonia, entistä suurlähettilästä, joka oli julkisesti osoittanut Bushin hallinnon valehtelevan suurelle yleisölle Irakin ”joukkotuhoaseiden” muodostamasta vaarasta. Nämä olemattomat aseet olivat hallinnon pääperustelu provosoimattoman sodan aloittamiselle Irakia vastaan maaliskuussa 2003.
CIA oli lähettänyt Joseph Wilsonin vuonna 2002 Nigeriin tutkimaan väitteitä, että Irak yritti ostaa tältä Afrikan maalta uraania edistääkseen Saddam Husseinin väitettyjä pyrkimyksiä valmistaa ydinaseita. Wilson sai selville, että väitteet olivat vääriä ja raportoi tästä Washingtoniin. Tästä huolimatta Bush toisti väitteen vuonna 2003 kansakunnan tilaa koskeneessa puheessaan osana suunniteltua pyrkimystä terrorisoida amerikkalaiset hyväksymään sota.
Kun USA hyökkäsi Irakiin eivätkä amerikkalaisjoukot löytäneet todisteiden häivääkään Irakin joukkotuhoaseista, Wilson ryhtyi puhumaan medialle havainnoistaan ja hallituksen valheista. Heinäkuussa 2003 hän kirjoitti New York Timesiin kolumnin paljastaen hallinnon petoksen.
Kyvyttömänä vastaamaan Wilsonille hallinto vuodatti kostoksi hänen vaimonsa CIA-statuksen medialle ja levitti väitettä, jonka mukaan Plame oli järjestänyt miehensä matkan Nigeriin ja näin syyllistynyt nepotismiin.
Libbyn vastaisten syytteiden perusta on, että hän valehteli sekä FBI:lle että suurelle valamiehistölle siitä, miten hän itse sai tietää Valerie Plamen olevan CIA:n agentti ja mitä hän kertoi useille toimittajille Plamen asemasta. Libby väitti, että hän sai tietää Plamen CIA-toimesta toimittajilta, jotka olivat pyytäneet häneltä vahvistusta, ja että hän oli vain kertonut toisille lehdistön edustajille kuulleensa tästä toimittajilta.
Tutkinta kuitenkin paljasti, että Libby oli ensin kuullut Plamen CIA-toimesta itseltään Cheneyltä ja oli myöhemmin keskustellut siitä viiden muun hallituksen virkailijan kanssa. Ilmeni myös, että Libby oli kertonut toimittajille, muun muassa New York Timesin sotapolitiikkaa tukeneelle valheiden tehtailijalle Judith Millerille ja Timen Matthew Cooperille, että hän tiesi Plamen CIA-aseman olevan totta, ei suinkaan että hän oli kuullut asian muilta journalisteilta.
Syyte Libbyä vastaan tekee selväksi, että hän oli vain yksi Wilsonin vastaisen mustauskampanjan osanottajista ja että kampanjaa johtivat Cheney ja Bushin Valkoinen talo. Libby valehteli suurelle valamiehistölle suojellakseen Bushia, Cheneytä ja muita tähän salaliittoon sekaantuneita.
Todellinen perimmäinen rikos ei ole Valerie Plamen paljastaminen CIA:n agentiksi. Tähän rikokseen ryhdyttiin vain paljon suuremman rikoksen edistämiseksi ja puolustamiseksi, USA:n kansan vetämiseksi valheiden perusteella hyökkäyssotaan. Näihin valheisiin kuuluivat uraaninostoväitteen lisäksi perättömiksi osoittautuneet väitteet Irakin joukkotuhoaseista sekä Saddam Husseinin ja al-Qaidan yhteydestä samoin kuin vihjailu, että Irakilla oli jotain tekemistä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen kanssa. Valheita tehtaili Pentagonin yhteyteen perustettu Office of Special Plans, ja sen organisoimisessa Libbyllä oli keskeinen rooli.
Tämä perimmäinen suurempi rikos yritetään nyt kuitenkin rajata CIA-vuotojutun ulkopuolelle. Henkilöistä suojelukohteita ovat Rove, jonka osalta tutkimusten sanotaan jatkuvan, ja ennen kaikkea hallinnon todellinen ykkösmies Cheney ja presidentti Bush.
Syyte Libbyä vastaan ei osoita, kuten Fitzgerald väitti, että USA on ”maa joka ottaa lakinsa vakavasti”. Jos niin olisi, hyökkäyssodat ja kidutuksen kieltävät oikeudellisesti sitovat sopimukset olisivat tuoneet Bushin, Cheneyn ja koko hallinnon syytettyjen penkille jo aikoja sitten. Pikemminkin syyte on osoitus katkerasta konfliktista itse valtion ja hallitsevan eliitin sisällä sen vuoksi, että USA:n imperialismi on kärsimässä Irakissa poliittisen ja sotilaallisen katastrofin. (ES)
