Imperialismi jyllää Ukrainassa ja Lähi-idässä

Rauhaa ei tehdä sodalla vaan neuvottelupöydissä

Ukrainan ja Lähi-idän konflikteilla on enemmän yhteistä kuin mitä pinnalta katsoen voisi aavistella. Näin totesi Helsingin Maanantaiklubilla alustanut kehitysmaatutkimuksen tutkija ja dosentti Pertti Multanen.
Multanen löysi yhteisenä nimittäjänä suurvaltojen imperialismin, jolla on pitkät historialliset juuret.

Ukrainan sisällissota

Vapaa toimittaja Ari Sardar vietti viime vuoden lopulla kolme kuukautta Ukrainassa, sekä Kiovassa että kapinallisten hallitsemassa Donetskissa. Viimeistään noina aikoina Ukrainan konflikti laajeni täysimittaiseksi sisällissodaksi.
Ukrainan sisällissodassa on kuollut virallisten arvioiden mukaan noin 6 000 ihmistä, mutta todellinen luku on Sardarin mukaan lähemmäs 10 000. Lukuisat ihmiset ovat kadonneet. Pakolaisia on noin kaksi miljoonaa.
Sardar huomautti, että sota koskettaa kaikkia ukrainalaisia, ei vain sotatoimialueilla asuvia.
– Ihmiset on pakotettu valitsemaan puolensa. Rintamalinja ei suinkaan ole niin yksinkertainen kuin mitä valtamedian kautta saa kuvan. Kyse ei ole kielestä eikä etnisistä ryhmistä. Kokonaiset perheet ja suvut ovat jakaantuneet, totesi Sardar.

Suuri osa ihmisistä ei halua ottaa konfliktiin kantaa. Tärkeintä olisi saavuttaa rauha.
Sardar näki suurena ongelmana sen, että sodan logiikka pakottaa luomaan viholliskuvia. Esimerkiksi Suomen median kirjoittelu noteerataan Ukrainassa ja lähialueilla. Lööpeillä ja poliitikkojen möläytyksillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.
Sardar näkee Ukrainan konfliktin nimenomaan sisällissotana. Venäjän armeija ei ole mukana taisteluissa eikä maiden välillä ole sotatilaa. Tästä kielii muun muassa se, että Kiovan ja Moskovan välillä on päivittäin useampikin lentoyhteys. Myös maiden välinen kauppa käy liki entiseen malliin.

Imperialistivallat demokratiaa levittämässä

Viholliskuvien luomisella on myös Lähi-idän konflikteissa suuri rooli. Pertti Multanen huomautti, että Lähi-idän johtajat on yksi toisensa perään leimattu liki saatanasta seuraavaksi tyranniksi. Sen kohtalon ovat kokeneet niin Egyptin Nasser, Irakin Saddam Hussein kuin nyt Syyrian Bashar al-Assad.
Alueen kehitystä ja nykytilaa ei kuitenkaan voi ymmärtää palaamatta historiaan. Lännen imperialismin juuret löytyvät

Napoleonin Ranskasta, joka hyökkäsi Egyptiin 1700-luvun lopulla. Siitä lähtien Lähi-itä on ollut siirtomaavaltojen, nykyään pääasiassa Yhdysvaltojen imperialismin kohteena.
Multasen mukaan arabikeväänä tunnettu tapahtumasarja ei ollut sattumaa vaan pitkän historian tulosta. Kurjistuminen ja alistaminen nostattivat kansaa kapinaan, mutta välittömästi myös Yhdysvallat ja EU olivat kärkkymässä omaa osaansa.

Aikoinaan kehittyneitä Lähi-idän maita on nyt ajettu alas. Multasen mukaan Irakissa on käynnissä täysi kansanmurha eikä maa ole kenenkään hallinnassa. Sama kaaos pätee Libyaan, jossa on käytännössä kaksi toisiaan vastaan taistelevaa hallitusta. Myös Jemenissä tilanne alkaa olla katastrofaalinen.
– Tällaista on jälki, kun hegemonisessa asemassa olevat imperialistivallat lähtevät levittämään demokratiaa ja ihmisoikeuksia, totesi Multanen ironisesti. 

Sijaissotaa Syyriassa

Multanen nosti esille termin ’sijaissota’, englanniksi ’proxy war’. Termi kuvaa osuvasti esimerkiksi Syyrian nykytilaa.
Multasen mielestä Syyriassa ei ole käynnissä sisällissota, koska taisteluihin vaikuttavat niin vahvasti Syyrian ulkopuoliset voimat – muun muassa Yhdysvallat, Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki. Kärsijänä on Syyrian kansa. 

Syyrian maantieteellinen asema on tehnyt siitä jo ammoin suurvaltojen mielenkiinnon kohteen. Maahan on kohdistunut ulkopuolelta uhkaa kymmeniä vuosia ennen nykyisen konfliktin puhkeamista. Yhdysvaltojen geopoliittisessa katsannossa Syyria on portti Iraniin ja vielä syvemmälle keskisen Aasian ytimeen.
Multasen mukaan Syyrian tilanne on ajettu niin suohon, ettei asiantuntijakaan kykene ennustamaan jatkoa.

Osapuolet neuvottelupöytään

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ari Sardarin mielestä on tärkeää kertoa totuus Ukrainan tapahtumista. Hänen mukaansa mediassa on vain vähän oikeaa tietoa. Esimerkiksi Suomessa Ukrainan konfliktista on tullut sisäpolitiikkaa, jolla perustellaan lähentymistä sotaliitto Natoon tai puolustusmenojen kasvattamista.

– Uhkakuvien maalailun ongelma on, että niistä voi tulla itseään toteuttavia ennustuksia, huomautti Sardar.
Hän kaipaa enemmän uutisia tavallisten ukrainalaisten ihmisten arjesta ja pakolaisten asemasta. Olisi myös tärkeää, että suomalainen kansalaisyhteiskunta hakisi kontakteja Ukrainasta ja pyrkisi tekemään yhteistyötä esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjen kanssa.

Pertti Multasen mielestä rauhaa ei Lähi-idässä – eikä sen paremmin Ukrainassakaan – saada aikaan, ellei kaikkia osapuolia oteta tasaveroisesti neuvottelupöytään ja kuulla kaikkien näkemykset. Nyt esimerkiksi Syyrian laillinen hallinto on yksipuolisesti julistettu terroristiseksi ja suljettu pois neuvotteluista.
Multanen muistutti, että rauhaa ei tehdä sodalla vaan neuvottelupöydissä. Sielläkään sen tekeminen ei ole helppoa, kuten olemme saaneet oppia vaikkapa ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehdyistä kohtuuttomista sopimuksista. (MK)