Siivoojan työ ei huvittanut
Miksi pitäisi tyytyä siivoamaan toisten sotkuja, kun paremmin tienaa kauppaamalla ruumistaan? Näin kysytään Elina Tiilikan kirjoittamassa kirjassa Punainen mekko, joka on lievästi ilmaistuna inhottava kuvaus siitä, miten normaali palkkatyö ei anna kirjan päähenkilön Nooran mukaan riittävää toimeentuloa.
Oman mielenkiintoisen lisänsä kirjaan tuo se, että tarina perustuu kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin. Punainen mekko ei helli lukijaa, vaan antaa hyvin raadollisen, jopa kyynisen kuvan prostituoidun työstä ja ammattiaan harjoittavan ihmisen ajatusmaailmasta, jossa pienet rikoksetkin kuuluvat kuvioihin. Silti hän haluaa vain jatkaa tätä maailman vanhimmaksi mainittua ammattia ottamalla vastaan aina vain uusia mitä erilaisimpia asiakkaita.
Asiakkaiden kautta avautuu samalla heidän taustojaan sekä miten itse kullakin tuntuu omassa seksielämässään olevan monenlaisia ongelmia. Tässä suhteessa päähenkilö Noora ”antaa muutamalla satasella” hetken helpotusta näiden ihmisten mielihaluihin ja seksifantasioihin.
Yksi näkökulma muodostuu siitä, miten Noora suhtautuu ympäröivään maailmaan. Tuntuu jopa siltä, että hänen prostituoiduksi siirtymisensä tai paremminkin joutumisensa olisi muiden syytä. Miksi purkaa vihaansa ja katkeruuttansa ympäröivään maailmaan, kun ensi olisi katsottava peiliin, voidaan aiheellisesti kysyä.
Merkittävä asia tarinassa on, että se pureutuu niin sanotusti pintaa syvemmälle. Pinnallisuus ja teeskentelyn naamiot sananmukaisesti riisutaan yhdessä punaisen mekon kanssa, kun kuvataan tieltään eksyneen ihmisen tuskaista vaellusta ahtaassa pienessä suomalaiskaupungissa.
Ehkäpä tämänkin tarinan myötä välittyy kuva pienipalkkaisen nuoren naisen tavasta ansaita parempi tulotaso antamalla ruumiinsa maksusta muiden hallittavaksi.
Muutamia kertoja puhelimen välityksellä saatujen kommenttien perusteella kirjan kirjoittajalla oli kertomansa mukaan matkavietti päällä. Syy muun muassa useisiin Helsingin-matkoihin ei uteluista huolimatta selvinnyt. Allekirjoittaneelle hän kuitenkin mainitsi asuvansa eräällä eteläpohjalaisella paikkakunnalla, mutta nimi jääköön mainitsematta.
Itse kirjan tarinalla on onnellinen loppu, sillä Nooran äiti tuli pyytämään tytärtään palaamaan kotiin ja sai myöntävän vastauksen. Kirjoittaja vakuutti aiemmin kesällä käydyssä keskustelussa, ettei enää kauppaa ruumistaan, ja on näin ollen poissa kuvioista.
Elina Tiilikka: Punainen mekko. Gummerus 2010, 288 sivua.
